15.5.2019

Oman hyllyn 10 himotuinta - miten meni, ja millainen on uusi pino?

Mun kohdalla 10 oman hyllyn himotuinta -haaste on mitä ilmeisemmin ollut menestys, sillä vuoden 2017 pinosta luin puolet, ja viime vuoden pinosta kahdeksan. Jos tätä lähtisi järkeilemään, se tarkoittaisi sitä, että tämän vuoden pinon ei pitäisi olla edes haaste. Määrällisesti ainakaan. 

Tosiaan viime vuoden pinosta kirjoja lukemati jäi kaksi - ne olivat Cassandra Claren Taivaallisen tulen kaupunki ja Katharine McGeen Tuhat kerrosta - Pudotus. Ketään nyt varmaan ei yllätä, että luin vuoden aikana ihan innoissani Varjojen kaupungit -sarjaa, ja viimeinen osa jäi siitä huolimatta lukematta. En edes jaksa enää ymmärtää, miksi joka ikinen kerta sarjojen lukeminen loppuun on aina niin haastavaa. Katharine McGeen trilogian ensimmäistä osaa "säästelin" odotellessa seuraavien osien julkaisua, mutta lopulta se säästely kostautui sillä, ettei koko kirja enää oikeastaan kiinnosta ollenkaan.

*

Tämän vuoden pino tuotti päänvaivaa enemmän kuin olisi ollut tarpeellista, sillä olen k ä r s i n y t  ihan hirveästä lukujumista jo yli kuukauden. Maaliskuussa tuli luettua huomattavasti enemmän kuin aiemmin, ja muun muassa kahlasin Diana Gabaldonin lähes tuhatsivuisen järkäleen läpi yhden päivän aikana, ja sen jälkeen kirjakrapula on ollut ihan kamala, oikeasti. Sitten kun lukeminen ei ole kiinnostanut rehellisesti sanottuna yhtään, ei ollut helppo valita hyllystä kymmentä kirjaa, jotka haluaisin lukea as soon as possible, kun koko hyllyn sisältö lähinnä puistatti olemassaolollaan. Siitä syystä myös tämän postauksen kirjoittaminen on vaan venynyt ja venynyt. Onnekseni lukuinto on alkanut palaamaan, ja katse hakeutuu pakottamatta kohti lukemattomia kirjoja, eikä mun kirjahyllyn sisältö olekaan ihan niin täysin kuraa kuin pari viikkoa sitten. Heh.


                      V U O D E N  2019  P I N O                      


Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Tämä on kirja, jolta en oikeastaan osaa odottaa mitään. Tai en tiedä, mitä pitäisi odottaa. Kaikkien kehujen ja hyvän palautteen perusteella oletan tämän olevan hyvä, mutta ei mulla ole oikeasti mitään käryä mitä tuleman pitää. Tämän lukeminen jännittää jo valmiiksi.

Janne Kukkonen: Tulikiven armeija
Rakastin, siis oikeasti rakastin ensimmäistä Voroa, ja odottelin tätä ikuisuudelta tuntuvan ajan kuin kuuta nousevaa. Ennakkotilasin, odotin, hypin ilosta saapumisilmoituksen kilahtaessa puhelimeen. Kiitos lukujumin - edelleen lukematta. Ei tosin enää kauaa.

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
No vähän hävettää etten ole lukenut tätä vieläkään. Olen tituleerannut Rouhiaista lempikirjailijakseni Kesyttömästä asti, ja silti antanut tämän vaan lojua hyllyllä kuukausikaupalla. Mikä mua vaivaa?

Rainbow Rowell: Fangirl
Fangirlin voi varmaan laskea jonkin sortin ya-hömpän klassikoksi, ja olen halunnut lukea tämän ihan tuhottoman kauan. Muutamia kirjoja olen lukenut englanniksi, ja hyvinhän se sujuu, mutta siitä huolimatta tulee vieroksuttua näitä kirjoja joita ei ole suomennettu.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Ah, hyllyni uusin tulokas. Tämän jos jonkun olen halunnut lukea julkaisusta saakka. Tästä on tullut niin vahvasti sellainen fiilis, että tää on se mun kirja.

Naomi Alderman: Voima
Voima kopsahti yllättäen postilaatikkoon (kiitos kustantajalle!) jo vuoden alussa, mutta vielä sen lukemiseen ei ole tullut oikeaa hetkeä. Tbr-hyllyn lähes ainoana punaisena kirjana pistää silmään joka päivä, eli mielessä aina - jospa nyt?

Anthony Bozza: Eminem
Elämäkerrat ja muut vastaavat opukset musiikkimaailmasta on mun lemppareita, ja Eminemin ollessa yksi mun lempiartisteista, on odotukseni tietyllä tapaa tosi korkealla. Korkeat odotukset ei koskaan ole ollut kovin hyvä juttu, ja siitä syystä oon "vahingossa" unohtanut tämän hyllylleni.

Alexandra Bracken: The Darkest Minds
No kun mä katsoin sen leffan. Ja kun se jäi ihan kesken. Ja kun kirja kuulemma on niin paljon parempi. 

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema
En jaksa enää innostua uusista dekkareista, sillä niitä tulee vuosittain niin paljon lisää, ja tuntuu, ettei ne voi enää tarjota mitään uutta. Cormoran Strike -sarja on yksi poikkeuksista, ja aiemmat osat on ollut lajissaan ihan mun lemppareita. Tätä tiiliskiveä odotan innolla.

Deborah Harkness: Lumottu
Vähän naurattaa, että tämä kirja on edelleen lukemattomien joukossa. Metsästin tätä aikoinaan kissojen ja koirien kanssa nettikirppiksiltä, lopulta löysin sen ja maksoin siitä posteineen lähes uuden hinnan, enkä ole sen jälkeen ottanut sitä hyllystä käteeni. Uskon kuitenkin pitäväni tästä, ja mun on pakko päästä katsomaan se tv-sarja, joten...


9.4.2019

Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään






















Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään
suom. Sirpa Parviainen
512 s. Gummerus
Arvostelukappale


Mun suhde Estelle Maskamen kirjoihin on se, että olen lukenut Dimily -trilogian läpi kahdesti, ensin vuonna 2016 ja sitten vuoden päästä uudestaan. Ensimmäisellä lukukerralla olin ihan Edenin ja Tylerin vietävissä, nautin jokaisesta hetkestä, sillä trilogia oli ehkä viihdyttävintä lukemista pitkään aikaan. Toisella kerralla se ei enää iskenyt ihan niin hyvin, mutta ei muistella sitä, sillä kyseisillä kirjoilla tulee aina olemaan paikka mun sydämessä - ihan jo senkin vuoksi, että kyseessä on ensimmäinen kirjasarja jonka jokaisen osan olen lukenut läpi yhdellä lukukerralla. Ja vielä kahdesti.

Kun ensimmäistä kertaa kuulin trilogian saavan jatkoa, tiesin lukevani sen heti mahdollisuuden tultua. Suomennosta sai tosin ymmärrettävästi odotella hetken, ja parin kaverin kanssa kuumeisesti pohdittiin, onko suomennosta edes tulossa. Sieltä se sitten kuitenkin tuli. Onneksi. Kirja kopsahti postilaatikkoon, ja muutaman tunnin päästä siitä huomasin sivujen kääntyilevän nopeaan tahtiin, ja muutaman tunnin päästä siitä tajusin, ettei sivuja ole enää jäljellä. Eli heti alkuunsa voi todeta että kappas, Estelle Maskame teki sen taas, ja tällä kertaa ehkä vielä paremmin kuin aiemmin.

"Minua huolestuttaa, että se ei katoa koskaan. Minua pelottaa, että en tule koskaan olemaan kunnossa, että tulen aina vain olemaan tämä ihminen, jonka elämä on palasina."

Älä kerro kenellekään kertoo 17-vuotiaan Tylerin tarinan, ja näyttää samalla tutut tapahtumat hänen näkökulmasta. Tylerin menneisyys ei missään tapauksessa ole helpoimmasta päästä. Tyler on äkkipikainen ja vihainen poika, joka yrittää paeta menneisyyden haamuja kapinoimalla niin perhettään kuin koko maailmaa vastaan. Uusi siskopuoli Eden tulee mukaan kuvioihin, ja Tylerin vaivalla rakentama kova ulkokuori murenee.

Varmaan jokainen meistä Dimilyn lukeneista on edes jossain vaiheessa tullut ajatelleeksi sitä, kuinka ärsyttävä kusipää Tyler osaa olla. Hän tekee asioita, joita kenenkään ei pitäisi tehdä, hän käyttäytyy epäkunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan, eikä missään välissä edes mieti tekojensa mahdollisia seurauksia. Tylerin voisi aika helposti niputtaa "viiden tähden kusipäät" -laatikkoon, ellei tietäisi millainen hänen lapsuus on ollut.

Kirjan tapahtumat hyppii nykyhetken ja viiden vuoden välillä. Kuvittelin aluksi, että kirjassa käytäisiin läpi ainoastaan Tylerin mietteitä nykyhetken taustalla, mutta yllätyin positiivisesti tajutessani mistä on kyse. Viiden vuoden takaiset tapahtumat näyttää hänet haavoittuvaisena ja viattomana lapsena, jota kohdellaan väärin. Tapahtuminen selkeä kuvaus auttaa ymmärtämään mikä on tehnyt hänestä niin vihaisen, rikkinäisen ja voimattoman nuoren miehen.

"'Tee ahkerasti töitä', hän mutisee ja nielaisee. 'Minä rakastan sinua.'"
"Ei, ajattelen, kun käännyn poispäin ja paiskaan oven kiinni. Et sinä rakasta."

Yleisesti ottaen mun sietokyky kirjoissa ja vaikka televisiosarjoissa esiintyvään väkivaltaan ja sen eri muotoihin on hyvä, olipa kyse sitten oikeasti kauhusta tai CSI-seteistä, mutta lapsiin kohdistuva väkivalta on aina tosi vaikea paikka. Maskame onnistui mielestäni erityisen hyvin viiden vuoden takaisissa osioissa, koska mun oli oikeasti vaikea lukea niitä, ja vähän jopa odotin että milloin ne loppuu, sillä en halunnut lukea enää lisää. Tulee paha mieli. Nuori Tyler haluaisi mennä pelaamaan kavereidensa kanssa, hän haluaisi välillä katsoa matseja telkkarista, hän haluaisi että isä edes joskus hymyilisi, ja hän haluaisi olla edes yhden päivän pelkäämättä kotiin menemistä. Ja se on ihan tosi väärin. Vielä kamalampaa siitä tekee sen, että ihan samanlaista ja vielä pahempaa tapahtuu koko ajan, eikä se tule loppumaan ikinä.

Noh, summa summarum, jokaisen Dimily -fanin täytyy lukea tämä kirja. Ja taas jokaisen, joka tämän haluaa lukea, täytyy mielestäni lukea alkuperäinen trilogia ensin. Kirjasta huomaa selkeästi kuinka paljon Maskame on muutamassa vuodessa kehittynyt kirjoittajana, ja teksti on tietyllä tapaa laadukkaampaa kuin aiemmin. Kirjallisuuden mestariteos? No ei, mutta viihdyttävää, söpöä, osittain kepeää ja rentoa luettavaa. Etenkin nuoret lukijat voisi napata tämän  (ja ne aiemmat osat) lukulistalleen. Kesä tekee tuloaan, enkä osaisi nimetä parempaa kesäluettavaa kuin nämä.

10.3.2019

Lauren Conrad: L.A. Candy






















Lauren Conrad: L. A. Candy
suom. Tiina Julin
302 s. Readme.fi 2011


Vuosia, vuosia sitten törmäsin televisiossa sarjaan nimeltä The Hills. Sarja pyöri telkkarissa vielä pitkään sen loppumisen jälkeen uusintoina, ja muutamien jaksojen ajan sitä tuli myös katsottuakin. Sarjasta on parhaiten jäänyt mieleen Lauren ja Heidi, ja ihan tuon kyseisen tv-sarjan takia myös aikoinaan 13-vuotiaana tätä kirjaa joululahjaksi pyysin. Luin tämän siis ekaa kertaa monta vuotta sitten, ja muistelin pitäneeni tästä, joka olikin syy siihen, miksi valitsin sarjan seuraavan osan mukaan tämän vuoden hyllynlämmittäjään. Päätin kuitenkin virkistää muistiani ennen siihen seuraavaan osaan hyppäämistä lukemalla tämän uudestaan, ja voi jukra kuinka paljon aika onkaan päässyt kultaamaan muistoja.

L.A. Candy kertoo 19-vuotiaasta Janesta ja hänen parhaasta ystävästä Scarlettista, jotka ovat muuttaneet Los Angelesiin noin viikko sitten. Kämppiksinä asuvat tytöt kiertelevät vähän kaupunkia, bongailevat julkkiksia ja kalliita autoja, sekä kummastelevat kaikkea sitä ympärillä olevaa luksusta. Ei mene aikaakaan, kun tyttöjä tullaan pyytämään mukaan uuteen realitysarjaan, johon he tietysti lähtevät mukaan niin maineen kuin rahankin perässä. Tyttöjen elämää kuvataan aluksi vähän kyseenalaisilla sopimuksilla, ja hyvin äkkiä he huomaavat, ettei televisiossa välttämättä näytetä asioita oikealla tavalla. Kuka hyötyy kenestäkin, ja onko kaikki oikeasti sitä, mitä Jane ja Scarlett toivoo?

Jo ensimmäisiltä sivuilta saakka tunsin palan kurkussani, kun huomasin puhekielisyyden, henkilöiden ja naurettavien kliseiden ärsyttävän. Yleensä nautin sellaisesta ihanasta, hauskasta ja kevyestä kirjallisuudesta, mutta nyt luin muutaman vaivaisen luvun ja mietin hiljaa päässäni että en mä pysty tähän. Tietyissä määrin puhekielisyys on okei, mutta jos koko teksti on luokkaa "OMG!" niin saa minun puolesta olla.

Päähenkilö Jane on ensinnäkin raivostuttavan sinisilmäinen, mikä tuntuu minusta kummalliselta. En tiedä olenko itse oikeasti vaan liian kyyninen, mutta kyllä minä ainakin ihan uudessa kaupungissa uusien ihmisten ja bisnesten ympäröimänä kyseenalaistaisin erittäin monia asioita ja niin ihmisiä kuin heidän motiivejaan. Jane kuitenkin tuntuu luottavan ihmisiin vähän liian helposti, ja esimerkiksi hän sivuuttaa myös parhaan ystävänsä tiedostamat huolet ihan tuosta noin vaan, koska tuntuu itse tietävän paremmin mistä on kyse (spoiler alert: ei muuten tiedä). Mikään ei myöskään ärsytä niin paljon kuin se, että päähenkilöstä on pakko yrittää vääntää "täydellinen" - sellainen hupsu naapurintyttö, joka ei tunnu itse tiedostavan kuinka kaunis ja ihana hän on, ja hänelle vaan sattuu tapahtumaan kaikkea maagista. Jostain syystä lähes jokainen tuntuu olevan ihan hänen lumoissa, vaikkei hänessä oikeasti ole mitään mitään niin erikoista tai kiinnostavaa.

Ehkä suurin asia joka jäi vaivaamaan heti kirjoitustyylin jälkeen oli se, että voi luoja sentään kuinka tylsä kirja tämä oli. Alusta alkaen oli selvää, että joku julkisuuden tuoma "skandaali" sieltä varmasti on tulossa, mutta suurimmaksi osaksi tämä oli vaan huonosti kirjoitettua turhaa lätinää ilman sen kummoisempaa juonta. Mitään ei oikeastaan tapahtunut, jäin kaipaamaan sitä kunnon draamaa ja persoonallisia hahmoja, joita yleensä tosi-tv tarjoilee.

Janen paras ystävä Scarlett oli ehkä ainoa siedettävä asia ja henkilö koko kirjassa, ja ihan hänen vuoksi harkitsen lukevani myös sen seuraavan osan. Toisaalta olisi ihan mielenkiintoista selvittää, onko seuraavat osat yhtä väkisin väännettyjä kuin tämä, mutta toisaalta taas voisin ihan hyvin heittää koko trilogialla vesilintua eikä jäisi edes harmittamaan.

4.3.2019

Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaasteen koonti



Yöpöydän kirjat -blogin Niina laittoi yli vuosi sitten käyntiin Jatkumo -lukuhaasteen, jossa oli tarkoitus lukea sarjakirjoja, tai ainakin vähän seurailla sitä, tuleeko niitä edes luettua. Lähdin haasteeseen mukaan tietysti pää kolmantena jalkana, kun tiesin ettei se tule kovin suuri haaste olemaan, sillä luen suurimmaksi osaksi pelkästään kirjasarjoja.

Oli mielenkiintoista tarkkailla vuoden ajan lukemiani kirjasarjoja. Yleensä en sen suuremmin kiinnitä huomiota siihen, kuinka paljon kirjasarjoja tulee luettua, mutta vaikka tiesin lukevani niitä aika paljon, lopullinen määrä yllätti kuitenkin. Luin vuoden aikana 39 sarjakirjaa, jotka kuuluivat 28 eri sarjaan. Olen tietoisesti yrittänyt pyrkiä siihen, etten aloittaisi uusia sarjoja ennen kuin edelliset sarjat ovat luettuna loppuun, mutta tätä vaikeuttaa ihan hurjasti kirjojen julkaisutahti (ja se, suomennetaanko sarjaa edes loppuun asti). Tästäkin listasta huomaa, että sarjojen ekoja osia on tullut luettua hirveä määrä verrattuna sarjojen viimeisiin osiin.


  Useampi kirja samasta sarjasta:  
Holly Bourne: Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen?
Cassandra Clare: Tuhkakaupunki, Lasikaupunki, Langenneiden enkelten kaupunki, Kadotettujen sielujen kaupunki
J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Sarah J. Maas: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen
Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before, P. S. I Still Love You, Always and Forever, Lara Jean
Cecelia Ahern: Viallinen, Täydellinen
J. R. Ward: Varjot, Peto

  Kirjat, jotka aloittavat sarjan:  
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
John Verdon: Numeropeli
Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
Jessica Townsend: Morriganin koetukset
Lauren Conrad: L. A. Candy
Alan Bradley: Piiraan maku makea
Elina Pitkäkangas: Kuura
Anne Rice: Veren vangit
Elina Rouhiainen: Kesytön
Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta
Anu Kuusenoksa: Prinssi jolla ei ollut sydäntä
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

  Kirjat, jotka jatkavat sarjaa:  
Veronica Roth: Kapinallinen
Audrey Carlan: Calendar Girl - Helmikuu
Zoe Sugg: Girl Online kiertueella
Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa
Saul Black: Rakkaudesta murhaan

  Kirjat, jotka päättävät sarjan:  
Kiera Cass: Kruunu
Stephanie Perkins: Isla and the Happily Ever After


Lukemistani kirjasarjoista lemppariksi on noussut ihan ehdottomasti Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarja. Vuoteen mahtui myös sarjoihin kuuluvia sarjakuvia, mutta jätin ne tästä listauksesta pois. Vuosi on myös pitkä aika, joten on hyvin mahdollista että listasta joku kirja unohtui, mutta ei kai se ole niin justiinsa - eihän?

Saavutin lukemillani kirjoilla haasteen korkeimman tason, Sarjastajan. Kiitos vielä Niinalle mukavasta haasteesta!