11.12.2018

Zoe Sugg: Girl Online kiertueella






















Zoe Sugg: Girl Online kiertueella
suom. Inka Parpola
424 s. | WSOY 2017


En muista kirjoittaneeni kuin yhden postauksen kirjasta, jota oikeasti inhosin (Jay Asher: Kolmetoista syytä), ja totesin että hei, nyt taitaa olla aika kirjoittaa toinen ikävä postaus ikävästä kirjasta.

Tämä on sinällään erikoinen tilanne, koska musta oikeasti tuntuu siltä että pidän lähes jokaisesta lukemastani kirjasta. Goodreads kertoo tästä tarkemmin: olen arvioinut siellä 364 kirjaa, joista vain 50 on saanut 2 tähteä, ja vain 3 kirjaa 1 tähden. Se on mielestäni aika hyvin. Girl Online kiertueella olisi hyvinkin voinut päätyä neljänneksi kirjaksi muiden yhden tähden teosten joukkoon, mutta en mä sitten tohtinut tehdä niin. Kyllä mä tajuan miksi monet ovat pitäneet tästä. Mä nyt en vaan pitänyt. 

Penny seurustelee vihdoin ja viimein täydellisen Noahin kanssa. Asiat ovat vielä menossa parempaan suuntaan: Noah kutsuu Pennyn mukaansa kiertueelle! Elettyään kevään kaukosuhteessa Penny kuvittelee kiertueen olevan paras asia ikinä. Mikä olisi sen parempaa, kuin kiertää Eurooppaa poikaystävänsä kanssa? Nähdä maailmaa, tutkia uusia kaupunkeja ja turistikohteita, kuvata kauniita maisemia ja viettää ihaninta, romanttisinta aikaa ikinä? Koska tottahan toki kiertueella on aikaa moiseen! Eikö niin? 

Pennyn jatkuva sinisilmäisyys ärsytti ihan älyttömän paljon, mutta vielä ärsyttävämpää oli se, kuinka hänestä yritettiin antaa sellainen "ikäistään-vanhempi-ja-fiksu-ja-upea-ja-tarpeeksi-kypsä-huolehtimaan-omista-asioistaan" -kuva, mutta sitten se vaan mököttää ja nurisee sivu toisensa jälkeen. Tietysti se saattaa tuntua pahalta ettei suunnitelmat mene just niin kuten piti, mutta haloo pahvi! Penny loukkaantui lähinnä asioista mille Noah ei voinut mitään. Kyseessä oli kuitenkin Noahin kiertue, sen ura ja tulevaisuus. Onhan se sanomattakin selvää että Noahin täytyy hoitaa siihen liittyvät velvollisuudet,  ellei se halua heittää uraansa susille. 

Tässä osassa oli mielestäni myös selkeämmin huomattavissa se, että kaikki sanat ja sanonnat ei vaan kuulosta ihan niin siistiltä suomeksi kuin englanniksi. Tästä oli myös yritetty tehdä liian ajankohtainen ja "cool" asioilla, jotka ei luultavasti ole sitä enää hetken päästä. Pennyn parasta ystävää Elliotia ja hänen poikaystävää ei kutsuta enää niiden omilla nimillään, vaan heistä on tullut yksi möykky: Alexiot. Tiedättekö sen henkisen närästyksen, mikä ilmaantuu aina välillä? Tällä kertaa se ilmestyi Pennyn yhdestä lempinimestä - tiedättekö mikä se lempinimi oli? Pennylicious. Niinpä.

Olen itsekin vielä tosi nuori, mutta tämä kirja sai mut tuntemaan itseni ihan jumalattoman vanhaksi, eikä se ole missään nimessä kivaa. Myös näin jurona suomalaisena ärsytti se, kuinka jokaisen tekstiviestin ja sähköpostin ja kirjeen loppuun pitää kirjoittaa X. Tekeekö joku sitä oikeasti? Ja kuka lopettaa blogitekstin sanoihin "Girl Offline... ei koskaan menossa online xxx"? Ahdistaa.

On varmaan ilmiselvää etten tule lukemaan sitä kolmatta ja viimeistä osaa. Vähän ehkä kiinnostaisi mitä tuleman pitää ja miten kaikki tulee päättymään, mutta ei todellakaan niin paljon että jaksaisin vaivautua. Kertoa toki saa - pitäisikö myös sille antaa mahdollisuus? Laskeeko sarjan taso edelleen, vai onko viimeinen osa yllättäjä? 

Jotta tämä postaus ei jäisi täysin negatiiviseksi, täytyy todeta että no - kaipa tämä voi olla ihan söpö. Suosittelisin tätä ehkä ensimmäisenä ikäluokalle 12-13 v, mutta varmasti iskee sitä nuoremmille kuin vanhemmillekin. Mielipiteitä ja makuja on niin monia kuin meitä ihmisiäkin, joten jos yhtään kiinnostaa - go for it!

5.11.2018

Cecelia Ahern: Täydellinen

"Celestine North elää maailmassa, jossa vaalitaan täydellisyyttä. Oli aika, jolloin hän itsekin sai nauttia täydellisille ihmisille lankeavista eduista. Sitten häneen lyötiin viallisen leima.

Tuomari Crevan on julistanut Celestinen yhteisön suurimmaksi uhaksi, ja nyt Celestine elää maan alla. Hänellä on yksi luotettu: salaperäinen mutta vetovoimainen Carrick. Ja hänellä on yksi valtti: tieto, joka voi romauttaa koko epäoikeudenmukaisen järjestelmän. Kun tuomari Crevan saa yliotteen, Celestinen täytyy tehdä päätös. Pelastaako hän itsensä vai kaikki vialliset?"

Teos: Täydellinen
Sarja: Viallinen, #2
Alkuperäinen nimi: Perfect
Kirjailija: Cecelia Ahern

Suomentaja: Sirpa Parviainen
Sivumäärä: 421
Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale

"Kaikkia, jotka avustavat tai suojelevat Celestine Northia, tullaan rankaisemaan ankarasti."

Celestinen pappa omistaa satoja eekkereitä maata, ja Celestine on päässyt pakenemaan Kiltaa pappansa mansikkatilalle. Celestine täyttää vuosia - hänen pitäisi olla juhlimassa perheensä ja ystäviensä kanssa - nauramassa, nauttimassa ja tanssimassa. Todellisuudessa Celestine on karkumatkalla suunnittelemassa seuraavaa liikettään. 

Ennen kuin Celestine tai kukaan muu tilalla ehtii reagoida, on Killan pillinkantajat tulleet jälleen kerran etsimään häntä. Ja tällä kertaa he tietävät löytävänsä hänet. 

"Hän tietää että olen täällä. Olen hiiri, joka on jäänyt loukkuun." 

Pidin sarjan ensimmäisestä osasta yllättävän paljon, ja lähdin lukemaan tätä toista (ja viimeistä) osaa innolla lähes heti. Minun mieltä lämmittää se, ettei tämä ole trilogia. Ensimmäinen osa oli mainio pohja tuleville tapahtumille ja loppuhuipennukselle. Täydellinen tuntui välillä hieman hätäiseltä, enkä meinannut oikein pysyä kärryllä että mitä tapahtuu ja milloin. Juonenkäänteitä sekä toimintaa, ja vauhtiin päästyä kirja on vaikea laskea käsistään. 

Mainitsin jo aiemmin kuinka paljon samaa Nälkäpelin Katnissilla ja Celestinellä on, ja minua hieman tympii ottaa se vertaus taas esiin - mutta tässä osassa se mielestäni korostui vielä enemmän. Ei tämä missään nimessä ole kopio Nälkäpelistä, molemmista vaan löytyy se hurjan rohkea ja vahva nuori nainen joka taistelee yksin yhteiskuntaa vastaan ja "voittaa" pian myös kansan puolelleen. Vallankumous - täältä tullaan! 

Tätä vertausta ei ollut tarkoitettu negatiiviseksi asiaksi, sillä onko mitään parempaa kuin se, että näiden ya-dystopioiden hurjat päähenkilöt ovat nimenomaan nuoria naisia, jotka kaikista epäilyksistä huolimatta seuraavat omia unelmia ja haaveita läpi harmaan kiven? Kyllä minä ainakin koen sen inspiroivana asiana, ja sen vuoksi pienet samankaltaisuudet muihin sarjoihin ei oikeasti haittaa pätkääkään.

"Ihmiset pelkäävät nykyään niin paljon virheitä, että kukaan ei enää toimi vaistonsa varassa. Sinä olet harvinaisuus."

Celestinen ja Carrickin välit lähentyy huimaa vauhtia, ja minua lukijana se ei yllättänyt ollenkaan. Carrickin tarinaa avattiin lisää ja minä tykästyin häneen hahmona vielä enemmän. Aiemmin minulla oli Carrickista vaan se kuva, että hän on komea poika lasin toisella puolella, mutta hänen hahmo sai vihdoin kaipaamaansa syvyyttä. Parasta hänessä oli ehkä kuitenkin se, että hän oikeasti oli hyvä tyyppi. Monesti nämä kirjojen nuoret pojat on kuvattu vähän ylimielisinä kusipäinä (anteeksi), mutta Carrickista en moista huomannut. 

Celestine itse kasvaa kirjan aikana huimasti, ehkä johtuen siitä että hän vihdoin uskaltaa tehdä niitä virheitä. Hän jatkaa osittain jo ensimmäisessä osassa tutuksi tullutta sinisilmäisyyttä, jonka vuoksi kaikki ei ehkä mene kerralla niin putkeen kuin olisi mahdollista mennä. 

Kaiken kaikkiaan yhdessä Viallinen ja Täydellinen on hyvä, napakka paketti ya-dystopiaa, joka on viihdyttävää ja yllättävää, mutta pistää myös ajattelemaan. Sarjan sanoma on tärkeä ja se on hyvä muistaa: virheistä oppii. 

"On olemassa se ihminen, joka sinun omasta mielestäsi pitäisi olla, ja sitten on se ihminen, joka todellisuudessa olet. En ole varma, kuka minun pitäisi olla, mutta tiedän nyt kuka minä olen."


22.10.2018

Cecelia Ahern: Viallinen

"Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on täydellistä. Hän on kunnollinen tytär, suosittu koulussa, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään. Eräänä päivänä Celestine päättää auttaa yksinäistä vanhusta ja tekee omasta mielestään oikein. Hän kuitenkin rikkoo maan ylimmän päättävän elimen, Killan, sääntöjä ja joutuu kärsimään seurauksista. Celestine voi joutua vankilaan ja tulla merkityksi. Hänet voidaan leimata vialliseksi - yhteiskunnassa, jossa on vain kahdenlaisia ihmisiä, Täydellisiä ja Viallisia. 

Viallinen on samastuttava ja rohkaiseva Young Adult -romaani valinnoista ja vallankäytöstä sekä oikeasta ja väärästä. Se sijoittuu maailmaan, jossa täydellisyys on ylemmyyttä ja virheistä rangaistaan. Ja jossa eräs nuori nainen uskaltaa ottaa kantaa, vaikka se voi viedä häneltä kaiken."

Teos: Viallinen
Sarja: Viallinen, #1
Alkuperäinen nimi: Flawed
Kirjailija: Cecelia Ahern

Suomentaja: Terhi Leskinen
Sivumäärä: 337 (e-kirja)
Kustantaja: Gummerus
Arvostelukappale


Celestineä huvittaa perheensä hermoilu tuomari Crevanin vierailusta. Tuomari Crevan on Celestinelle tutummin Bosco, poikaystävä Artin isä. Celestine on nähnyt hänet aamulla unisena, juovuksissa ja sammuneena, kuorsaamassa ja oksentamassa. Celestine ei osaa pelätä ketään, jonka inhimillisen puolen hän on nähnyt omin silmin. 

Muille tuomari Crevan on henkilö, jota pitää niin kunnioittaa kuin pelätä. Crevan on Kilta-nimisen komitean ylin tuomari. Alunperin Kilta perustettiin rikkomuksia valvovaksi viranomaiseksi, mutta nykyään se johtaa viallisten tutkintaa. Vialliset ei suinkaan kaikki ole rikollisia, vaan täysin tavallisia ihmisiä, jotka ovat tehneet moraalisia tai eettisiä virheitä. Tai yksinkertaistettuna vialliset ovat ihmisiä, jotka eivät jaa välttämättä täysin samaa arvomaailmaa Killan kanssa. Epälojaalisuudesta Kiltaa kohtaan saa polttomerkin sydämen yläpuolelle. 

Mitä käy, kun Celestine on vaarassa tulla leimatuksi?

"Tartu hetkeen, Celestine, ja sano se. Anna ääni niille, jotka on vaiennettu."

Cecelia Ahernin aikaisemmat teokset eivät ole juurikaan herättäneet mielenkiintoani, mutta kuullessani hänen aluevaltauksestaan YA-dystopian puolella olin enemmän kuin innoissani.

Ahern on onnistunut luomaan uskottavan maailman joka voisi ihan hyvin olla totta, ja osittain se sitä ihmisten ahdasmielisyydestä johtuen onkin. Kirjan tunnelma on aito (ja yllättävän synkkä!), ja tuntui pahalta lukea kuinka viallisia syrjittiin eikä kukaan välittänyt heistä. Heitä ei edes kutsuttu enää ihmisiksi, vaan he olivat viallisia. Ja minkä vuoksi? Osa oli saattanut jäädä valheesta kiinni, osa oli ehkä menneisyydessään tehnyt yhden huonon päätöksen ja osa vaan halusi olla perheensä lähellä. Kuka meistä ei ole joskus valehdellut tai kuka meistä ei ole joskus tehnyt huonoja päätöksiä? 

"Virheistä oppii. Jos ei tee koskaan virheitä, ei myöskään viisastu ikinä. Nämä meidän niin kutsutut täydelliset johtajamme eivät ole tehneet milloinkaan yhtä ainutta virhettä. Miten he ovat voineet oppia, mikä on oikein ja mikä väärin?"

Aluksi Celestinen käytös ärsyttää, sitten se raivostuttaa - voi sinisilmäisyys, ja hänen annettua kasvonsa kapinalle mieli teki tervehtiä Katnissia. Celestine kasvaa huimasti kirjan aikana muuttuen rohkeaksi nuoreksi naiseksi, joka ei enää usko kaikkea kuulemaansa ja uskaltaa kyseenalaistaa Killan lisäksi myös omat ajatuksensa sekä tekonsa.

Kirja ei kuitenkaan ollut pelkkää Kiltaa vastaan taistelua, vaan mukana oli tietenkin myös hieman rakkautta sekä orastavaa kolmiodraamaa. Celestinen poikaystävä Art ei herättänyt minussa mitään tunteita ja suurimman osan ajasta vietin ajatellen että heivaa se nyt jo hiiteen. Ja no siis tarvitseeko tässä muuta edes todeta kuin voi Carrick <3

Pidin tästä yllättävän paljon ja luinkin seuraavan osan melkeen heti tämän jälkeen. Sarjan toisesta eli viimeisestä osasta on tulossa myös postaus, kunhan tästä kiireiltäni (heh) joudan kirjoittelmaan. Viallinen on hyvä pohja tulevalle toiminnalle, ja positiivista on ettei sarjaa ole yritetty venyttää trilogiaksi. Siitä kiitos. 

"Minähän sanoin, että etsisin sinut."


13.10.2018

Syyskuun leffat

Voi huokaus ja häpeäpilkku kuinka myöhässä tämä postaus onkaan. Musta tuntuu että koko elämä on ollut yhtä hullunmyllyä, vaikkei se pidä läheskään paikkaansa. Hirveästi olisi hommaa mutta mitään ei saa aikaiseksi. Vaikka rakastankin syksyä kuuhun ja takaisin, täytyy myöntää että nämä pimenevät illat (ja pimeät aamut...) vie energiaa. Noh, mutinat ja tupinat sikseen, lokakuu on ehdottomasti mun lempikuukausi (heti joulukuun jälkeen), ja tähän mennessä kuukausi on ollut erittäin mukava, vaikkakin vuoden procrastinator -palkinnon ansaitsisinkin.

Syyskuu oli hämmentävän huono leffakuukausi, mikään katsotuista elokuvista ei jäänyt oikeastaan mieleen ja unohdin kokonaan sen, että voisin edes katsoa elokuvia.

063 The Perfect Man (2005)
064 007 Skyfall (2012)
065 Sierra Burgess Is a Loser (2018)
066 Candy Jar (2018)
067 The Proposal (2009)
068 The Girl on the Train (2016)



Katsoin ensimmäistä kertaa elämässäni Bond -leffan, ja katsottavaksi valikoitui paljon kehuttu 007 Skyfall. Alkuperäinen suunnitelma oli katsoa joka ikinen Bond, mutta totesin etten jaksa katsoa niitä vanhimpia (vaikkakin olen aikoinaan ne kaikki tallentanut DNA TVllä) ja päädyin Skyfallin pariin. Leffa oli kuin olikin hyvä, ja täytyy ehdottomasti katsoa myös se seuraava osa. Skyfall oli hyvällä tavalla teatraalinen ja visuaalisesti kaunis elokuva josta ei toimintaa puutu.

Sierra Burgess Is a Loser oli mielenkiintoinen tapaus, jossa teinityttö viestittelee ihanan pojan kanssa (Noah Centineo, Netflix on selkeästi ymmärtänyt kenet kannattaa palkata) käyttäen toisen ihmisen kuvia. Toisaalta pidin tästä elokuvasta, koska se käsittelee kipeitä asioita, eikä kyse ole pelkästään täydellisestä pojasta ja sen sydämen valloittamisesta - vaan myös odottamattomasta ystävyydestä ja sen voimasta. Pääosaa näyttelevä Shannon Purser on ihana, ja elokuvan kuvaustyyli sekä värimaailma lämmittää mieltä. Toisaalta mä en sitten vaan päässyt yli siitä kuinka väärin kaikki oli, ja pari kertaa puristin silmät visusti kiinni, koska en voinut katsoa niitä kiusallisia kohtauksia (parkkipaikka-kohtaus hiton hyvä esimerkki). Jännityksestä ja pelosta kihisten odotin vaan sitä hetkeä kun koko pakka leviää käsiin.

The Girl on the Train on ollut must watch -listalla jo sen julkaisusta lähtien, mutta olen aina odottanut että saisin sen kirjan luetuksi ensin. Näin kahden vuoden jälkeen leffan julkaisusta päätin vihdoin todeta: en minä sitä kirjaa tule lukemaan. Leffa kertoo Rachelista, joka on käynyt läpi vaikean eron ja alkoholisoitunut. Yhtenä aamuna krapulainen Rachel herää verisenä ja tajuaa jotain pahaa käyneen. Juoni ja sen käänteet yllätti ainakin minut, vaikka olin muka koko ajan tietävinäni kuka todellinen syyllinen tapahtumiin on.

Yleensä kuukauden parhaan elokuvan valinta on suht helppoa, mutta nyt en osaa sanoa siihen asiaan juuta enkä jaata. Kaikki oli omalla tavallaan viihdyttäviä leffoja ilman sen suurempia ongelmia. Ehkä on paras olla nimeämättä näistä mitään, ja lätkäistä postauksen päätteeksi kuva tuosta Bondista, siitä kuukauden ainoasta elokuvasta josta tuli se fiilis että nyt ammutaan kovilla panoksilla, ja tätä on oikea elokuvatuotanto. Ehkä se sitten oli se paras?