10.3.2019

Lauren Conrad: L.A. Candy






















Lauren Conrad: L. A. Candy
suom. Tiina Julin
302 s. Readme.fi 2011


Vuosia, vuosia sitten törmäsin televisiossa sarjaan nimeltä The Hills. Sarja pyöri telkkarissa vielä pitkään sen loppumisen jälkeen uusintoina, ja muutamien jaksojen ajan sitä tuli myös katsottuakin. Sarjasta on parhaiten jäänyt mieleen Lauren ja Heidi, ja ihan tuon kyseisen tv-sarjan takia myös aikoinaan 13-vuotiaana tätä kirjaa joululahjaksi pyysin. Luin tämän siis ekaa kertaa monta vuotta sitten, ja muistelin pitäneeni tästä, joka olikin syy siihen, miksi valitsin sarjan seuraavan osan mukaan tämän vuoden hyllynlämmittäjään. Päätin kuitenkin virkistää muistiani ennen siihen seuraavaan osaan hyppäämistä lukemalla tämän uudestaan, ja voi jukra kuinka paljon aika onkaan päässyt kultaamaan muistoja.

L.A. Candy kertoo 19-vuotiaasta Janesta ja hänen parhaasta ystävästä Scarlettista, jotka ovat muuttaneet Los Angelesiin noin viikko sitten. Kämppiksinä asuvat tytöt kiertelevät vähän kaupunkia, bongailevat julkkiksia ja kalliita autoja, sekä kummastelevat kaikkea sitä ympärillä olevaa luksusta. Ei mene aikaakaan, kun tyttöjä tullaan pyytämään mukaan uuteen realitysarjaan, johon he tietysti lähtevät mukaan niin maineen kuin rahankin perässä. Tyttöjen elämää kuvataan aluksi vähän kyseenalaisilla sopimuksilla, ja hyvin äkkiä he huomaavat, ettei televisiossa välttämättä näytetä asioita oikealla tavalla. Kuka hyötyy kenestäkin, ja onko kaikki oikeasti sitä, mitä Jane ja Scarlett toivoo?

Jo ensimmäisiltä sivuilta saakka tunsin palan kurkussani, kun huomasin puhekielisyyden, henkilöiden ja naurettavien kliseiden ärsyttävän. Yleensä nautin sellaisesta ihanasta, hauskasta ja kevyestä kirjallisuudesta, mutta nyt luin muutaman vaivaisen luvun ja mietin hiljaa päässäni että en mä pysty tähän. Tietyissä määrin puhekielisyys on okei, mutta jos koko teksti on luokkaa "OMG!" niin saa minun puolesta olla.

Päähenkilö Jane on ensinnäkin raivostuttavan sinisilmäinen, mikä tuntuu minusta kummalliselta. En tiedä olenko itse oikeasti vaan liian kyyninen, mutta kyllä minä ainakin ihan uudessa kaupungissa uusien ihmisten ja bisnesten ympäröimänä kyseenalaistaisin erittäin monia asioita ja niin ihmisiä kuin heidän motiivejaan. Jane kuitenkin tuntuu luottavan ihmisiin vähän liian helposti, ja esimerkiksi hän sivuuttaa myös parhaan ystävänsä tiedostamat huolet ihan tuosta noin vaan, koska tuntuu itse tietävän paremmin mistä on kyse (spoiler alert: ei muuten tiedä). Mikään ei myöskään ärsytä niin paljon kuin se, että päähenkilöstä on pakko yrittää vääntää "täydellinen" - sellainen hupsu naapurintyttö, joka ei tunnu itse tiedostavan kuinka kaunis ja ihana hän on, ja hänelle vaan sattuu tapahtumaan kaikkea maagista. Jostain syystä lähes jokainen tuntuu olevan ihan hänen lumoissa, vaikkei hänessä oikeasti ole mitään mitään niin erikoista tai kiinnostavaa.

Ehkä suurin asia joka jäi vaivaamaan heti kirjoitustyylin jälkeen oli se, että voi luoja sentään kuinka tylsä kirja tämä oli. Alusta alkaen oli selvää, että joku julkisuuden tuoma "skandaali" sieltä varmasti on tulossa, mutta suurimmaksi osaksi tämä oli vaan huonosti kirjoitettua turhaa lätinää ilman sen kummoisempaa juonta. Mitään ei oikeastaan tapahtunut, jäin kaipaamaan sitä kunnon draamaa ja persoonallisia hahmoja, joita yleensä tosi-tv tarjoilee.

Janen paras ystävä Scarlett oli ehkä ainoa siedettävä asia ja henkilö koko kirjassa, ja ihan hänen vuoksi harkitsen lukevani myös sen seuraavan osan. Toisaalta olisi ihan mielenkiintoista selvittää, onko seuraavat osat yhtä väkisin väännettyjä kuin tämä, mutta toisaalta taas voisin ihan hyvin heittää koko trilogialla vesilintua eikä jäisi edes harmittamaan.

4.3.2019

Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaasteen koonti



Yöpöydän kirjat -blogin Niina laittoi yli vuosi sitten käyntiin Jatkumo -lukuhaasteen, jossa oli tarkoitus lukea sarjakirjoja, tai ainakin vähän seurailla sitä, tuleeko niitä edes luettua. Lähdin haasteeseen mukaan tietysti pää kolmantena jalkana, kun tiesin ettei se tule kovin suuri haaste olemaan, sillä luen suurimmaksi osaksi pelkästään kirjasarjoja.

Oli mielenkiintoista tarkkailla vuoden ajan lukemiani kirjasarjoja. Yleensä en sen suuremmin kiinnitä huomiota siihen, kuinka paljon kirjasarjoja tulee luettua, mutta vaikka tiesin lukevani niitä aika paljon, lopullinen määrä yllätti kuitenkin. Luin vuoden aikana 39 sarjakirjaa, jotka kuuluivat 28 eri sarjaan. Olen tietoisesti yrittänyt pyrkiä siihen, etten aloittaisi uusia sarjoja ennen kuin edelliset sarjat ovat luettuna loppuun, mutta tätä vaikeuttaa ihan hurjasti kirjojen julkaisutahti (ja se, suomennetaanko sarjaa edes loppuun asti). Tästäkin listasta huomaa, että sarjojen ekoja osia on tullut luettua hirveä määrä verrattuna sarjojen viimeisiin osiin.


  Useampi kirja samasta sarjasta:  
Holly Bourne: Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen?
Cassandra Clare: Tuhkakaupunki, Lasikaupunki, Langenneiden enkelten kaupunki, Kadotettujen sielujen kaupunki
J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Sarah J. Maas: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen
Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before, P. S. I Still Love You, Always and Forever, Lara Jean
Cecelia Ahern: Viallinen, Täydellinen
J. R. Ward: Varjot, Peto

  Kirjat, jotka aloittavat sarjan:  
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
John Verdon: Numeropeli
Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
Jessica Townsend: Morriganin koetukset
Lauren Conrad: L. A. Candy
Alan Bradley: Piiraan maku makea
Elina Pitkäkangas: Kuura
Anne Rice: Veren vangit
Elina Rouhiainen: Kesytön
Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta
Anu Kuusenoksa: Prinssi jolla ei ollut sydäntä
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

  Kirjat, jotka jatkavat sarjaa:  
Veronica Roth: Kapinallinen
Audrey Carlan: Calendar Girl - Helmikuu
Zoe Sugg: Girl Online kiertueella
Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa
Saul Black: Rakkaudesta murhaan

  Kirjat, jotka päättävät sarjan:  
Kiera Cass: Kruunu
Stephanie Perkins: Isla and the Happily Ever After


Lukemistani kirjasarjoista lemppariksi on noussut ihan ehdottomasti Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarja. Vuoteen mahtui myös sarjoihin kuuluvia sarjakuvia, mutta jätin ne tästä listauksesta pois. Vuosi on myös pitkä aika, joten on hyvin mahdollista että listasta joku kirja unohtui, mutta ei kai se ole niin justiinsa - eihän?

Saavutin lukemillani kirjoilla haasteen korkeimman tason, Sarjastajan. Kiitos vielä Niinalle mukavasta haasteesta!


17.2.2019

Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä






















Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä
suom. Einari Aaltonen
207 s. | Sammakko 2018
arvostelukappale


Runoja rakkaudesta, menetyksestä ja surusta, voimaantumisesta ja inspiroitumisesta. En ole ollut yhtään runoihmisiä, mutta luettuani Rupi Kauria totesin että vitsi, haluan lukea runoutta enemmän. Amanda Lovelace menee hyvin samaan koppaan Kaurin kanssa välilyöntirunoudellaan, mutta silti heidän tyylissä on hurjasti jotain eroa. Tutkailin hieman Goodreadsin puolelta ihmisten mielipiteitä tästä teoksesta, ja huomasin heti, että

vau
kuinka moni
on pahoittanut
        mielensä

En viihtynyt tämän parissa, mutta uskon, että olisin saanut tästä irti paremmin muutama vuosi sitten. Koin runot suurimmalta osin masentaviksi. En masentaviksi sillä tavalla, että tuntisin jääväni loukkuun pinnan alle, vaan siten, että hetkellisesti mikään ei kiinnostanut, ei edes tämä teos.

Osa runoista oli kyllä ihan hyviä, mutta kokonaisuudessaan tämä kuitenkin jätti kylmäksi. Vaikka kokemusta on useamman vuoden ajalta pahasta olosta ja sellaisesta surkeasta epätoivosta, en siitä huolimatta saanut mistään kunnolla otetta tai voinut samaistua mihinkään. Monista runoista mieleeni jäi ainoastaan yksi, joka pisti ajattelemaan ja pysähdyin hetkeksi miettimään omia tuntemuksiani muutamien vuosien takaa:

"lähes
vuoden
olin kauhuissani
aina kun
puhelin soi,
koska pelkäsin
kuulevani
jonkun
taas kuolleen."
s. 90

Minulle siis tämän ja Kaurin suurimpana erona toimii se, että Rupi Kaur tarjoili edes hieman toivoa, ja tästä sitä en millään keinolla löytänyt.

Välilyöntirunous (ei millään tasolla ilkeäksi tarkoitettu termi) kiinnostaa edelleen, eikä tämä missään nimessä ollut huono teos. Tumblrin kulta-aikaa eläneenä nuorena on mahtavaa nähdä, kuinka nämä quotemaiset runot ovat löytäneet paikkansa. Yksinkertaisuudellaan ja arkisuudellaan ei varmasti viehätä kaikkia,

mutta
kyllä
minä
voisin
l u k e a
lisääkin.

30.1.2019

Joakim Juvelén: Ugly Monsters






















Joakim Juvelén: Ugly Monsters
96 s. | Sammakko 2018
arvostelukappale


Strippisarjakuvat ovat nopeaa ja lähes aina hauskaa luettavaa, ja niin ne oli myös nytkin. Joakim Juvelénin Ugly Monsters oli erittäin yllättävä teos ja mikä parasta: oikeasti hyvä. "Ugly Monsters is a naughty and humoristic comic celebrating gay urbanite life" - näin kuuluu osuva kuvaus.

En uskonut että tämä tulisi olemaan näinkin hauska tapaus, sillä jostain syystä kuvittelin ettei tämä välttämättä ole täysin minun juttu - sillä mitä minä muka aiheesta mitään tiedän. Usein tulee mietittyä sitä, miten kokee samaistuvansa lukemiinsa asioihin, mutta hyvin äkkiä hoksasin naurahtelevani näille jutuille ilman, että kokisin sen suuremmin samaistuvani tähän urbaaniin gay-elämään.

Osa vitseistä on piilotettu hauskasti kuviin, ja pari kertaa luin muutaman stripin hieman hätiköiden ja hoksasin hetken päästä että ei hitto, mitäs sinne Lulun paitaan olikaan tällä kertaa kirjoitettu. Rumien mörköjen porukkaan kuuluu 10 tyyppiä, joista omaksi lemppariksi nousi ehdottomasti Lulu tekstipaitoineen.

Jos yhtään arastelematon huumori tai parisuhteista ja deittailusta väännetyt vitsit ja huomiot naurattaa, niin tämä on enemmän kuin kokeilemisen arvoinen tekele.