18. elokuuta 2018

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

"16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi yhtenä iltana ampuu Starrin lapsuudenystävän. Starr on paikalla ja tietää, ettei ampumiseen ollut mitään syytä. Hänen todistuksensa voi kuitenkin tuhota koko mustan yhteisön. Ja myös maksaa hänen henkensä."

Teos: Viha jonka kylvät
Alkuperäinen nimi: The Hate U Give
Kirjailija: Angie Thomas

Suomentaja: Kaijamari Sivill
Sivumäärä: 397
Kustantaja: Otava
Mistä: oma kirjahylly


Ison D:n kevätlomabileissä käy kaikki. Talo on tupaten täynnä tanssivia ihmisiä, musiikki jytää ja joukossa on ensimmäistä kertaa myös Starr. Kenya pyysi hänet mukaansa eikä hyväksynyt kieltävää vastausta. Starr törmää bileissä vanhaan ystäväänsä Khaliliin, ja pakenee hänen kanssaan bileiden päätyttyä ammuskeluun. Matkalla kotiin auton taustapeilissä näkyy välkkyvä sininen valo.

"'Starr-Starr, tee täsmälleen niinku poliisi käskee', faija sanoi. 'Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Puhu vaan kun sua puhutellaan.' 
Tajusin että siinä oli tosi kyseessä. Faija on maailman pahin suunsoittaja, joten jos se sanoo, että kannattaa pitää pää kiinni, niin silloin on viisainta tehdä niin." 

Poliisi tekee Khalilille ruumiintarkastuksen ja lähtee kirjoittamaan sakkoa rikkinäisestä takavalosta partioautolleen. Khalil avaa auton oven kysyäkseen onko Starrilla kaikki hyvin, kunnes kuuluu terävä pamaus, Khalilin vartalo nytkähtää, pamahdus raikuu vielä kahdesti ja Khalil kaatuu maahan. Verta on liikaa, Starr huutaa ja pitelee sylissä ystäväänsä joka ei enää liiku.

"Mä räpyttelen itkua silmistä. Sataviistoista karjuu mulle, osoittaa mua samalla aseella jolla tappoi mun ystävän. 
Nostan kädet ylös." 

Ymmärrän täysin miksi tästä kirjasta on tullut niin iso juttu. Kirjan tapahtumat järkyttää, koska ne on totta, ja se että tämmöistä tapahtuu on väärin. Ihan tosi väärin.

Mun on yleensä helppo samaistua kirjan henkilöihin edes jollain tapaa, mutta nyt en voi sanoa tehneeni niin. Miten voisin sanoa, kun en ole koskaan elämässäni joutunut kohtaamaan samoja asioita kuin Starr. Sekin tuntuu väärältä ja saa kysymään miksi maailma on tämmöinen. Kirjan aihe on niin iso, tärkeä ja ajankohtainen ja se pistää miettimään. Miettimään omia ajatuksia, omaa ja muiden käytöstä sekä ennen kaikkea sitä, mitä maailmalla tapahtuu ja miksi.

Puhekielisyys tekee tästä vielä aidomman kuvauksen 16-vuotiaan Starrin elämästä. Tässä se toimii, vaikka välillä huomaan liian puhekielen häiritsevän itseäni. Suomentaja on myös tehnyt hienoa työtä, mutta oon silti sitä mieltä että tämä olisi toiminut paremmin englanniksi. Tässä on niin paljon sanoja jotka ei joko toimi käännettynä tai niitä ei vain suomeksi koskaan kuule, mutta on silti ihan huippua että tämä on ylipäätänsä käännetty.

Poliisiväkivallan ja rasismin lisäksi kirja käsittelee myös perhekuvioita, ystävyyttä, ensirakkautta ja niiden tuomia ongelmia. On Bel-Airin prinssi, Tupac ja kourallinen viittauksia populaarikulttuuriin. Toimii!

"'Rohkeus ei tarkota sitä, ettei sua pelottais', se sanoo. 'Se tarkoittaa sitä, että sä jatkat eteenpäin silloinkin kun pelottaa. Ja niinhän sä teet.'"


15. elokuuta 2018

The Defiant Ones (2017)

1. kausi / 4 jaksoa / 60 min / 2017 / hbo, netflix

Kiinnostaako räppi? Kiinnostaako musiikkibisnes?

Miten syntyi Eminemin legendaarinen "Hi kids! Do you like violence?" My Name Is -biisi?

Mitä tapahtuu, kun intohimosta musiikkiin tuleekin bisnestä? Miten raha vaikutti N.W.A -yhtyeeseen, mitä oikeasti tapahtui ja miksi niin tapahtui. Miksi Ice Cube lähti joukosta, miten Eazy-E reagoi siihen ja miten Ice Cuben lähteminen porukasta avasi myös muiden silmät.

The Defiant Ones (suom. Timantinkovat) päästää ääneen musiikkimaailman legendoja. On Bono, Springsteen, Snoop Dogg, Patti Smith, Diddy, Tom Petty, NAS, Gwen Stefani, Kendrick Lamar, Eminem, Ice Cube ja monia muita. Ruudulla vilahtaa Marilyn Mansonin lisäksi Lady Gaga ja one and only: Tupac Shakur.

Neliosainen dokumenttisarja oli ihan älyttömän hyvä. Siis todella hyvä. Pidin sarjan kuvaustyylistä, ja jopa haastattelut oli saatu näyttämään upealta. Koko sarja oli kasa taidetta, sitä oli ilo katsella ja kuunnella. Siinä on sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa, eikä mikään kohtauksista tunnu pakotetuilta. Se on leikattu kivasti, siirtymät kuvasta toiseen toimii, ja kaikki vaan sopii täydellisesti yhteen.

Jaksot kertoo Dr. Dren ja Jimmy Iovinen tarinan. Mistä heidän omat polut alkoi, ja missä kohtaa heidän tarinat yhdistyi. Jimmy Iovine on Interscopen perustaja, joka on tehnyt töitä musiikkimaailman isoimpien nimien kanssa, aina John Lennonista yllä mainittuihin saakka. Dr. Dre taas on varmasti jokaiselle räpin ystävälle edes jollain tavalla tuttu nimi. Jos ei, niin luultavasti jokainen on kuullut ainakin supersuosituista Beats -kuulokkeista tai siitä kolmen miljardin kaupasta minkä hän solmi Applen kanssa.


Dr. Dre on luonut ympärilleen jotain suurta. Radio-asemat ja MTV kielsi N.W.An uusimman levyn, mutta silti se nousi listaykköseksi. Dren avulla Snoop Doggin uusi levy myi kuin häkä. Hänestä huomaa kuinka hän tekee sitä mitä rakastaa ihan täysillä. Hän ei anna muiden puheiden ja mielipiteiden vaikuttaa omaan työhönsä, ja kaikkien kielloista ja varoituksista huolimatta repi myös Eminemin julkisuuteen valkoisena räppärinä tehden hänestä jonkin sortin legendan.

Jimmy Iovine taas on painanut töitä hullun lailla. Hän on omistautunut uralleen, tehnyt sen eteen niin paljon, saavuttanut paljon ja ansainnut sen kaiken. Kaiken sen maineen ja mammonan jälkeen hän silti vaikuttaa oikein mukavalta tyypiltä, joka ei ole antanut sen nousta päähänsä.

Pidän mahtavana myös sitä, ettei tämä sarja millään tavalla lytännyt ketään. On ollut paljon puhetta räppäreiden välisistä kärhämistä, on yritetty kaivella syyllisiä niin Tupacin kohtaloon kuin monen muunkin kohtaloon. Toki tässä tuli esille se kuinka kaikki eivät olleet samaa mieltä Eazyn tai Tupacin kanssa, eikä Death Row -levy-yhtiö saanut kovin hyvää mainetta Suge Knightin takia. Jokaisella varmasti on asioihin oma näkemys ja mielipide, mutta niitä ei sen kummemmin käsitelty ja pysyttiin aiheessa.

Sarjaa on ollut tekemässä myös suomalainen Lasse Järvi, ja sarja on voittanut mm. Grammyn! Olisipa vastaavia sarjoja enemmän. Kannattaa ehdottomasti uhrata elämästä muutama tunti tämän katsomiseen, ja Eminem-fanit voi halutessaan hypätä suoraan jaksoon 4. (:D) Koko sarja on katsottavissa Netflixissä.
 

10. elokuuta 2018

Nina LaCour: Välimatkoja

"Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan San Franciscossa, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa Marin tuntee menneisyyden kutsun. Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joulun ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa New Yorkissa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on lopulta kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta."

Teos: Välimatkoja
Alkuperäinen nimi: We Are Okay 
Kirjailija: Nina LaCour

Suomentaja: Leena Ojalatva
Sivumäärä: 232
Kustantaja: Karisto
Arvostelukappale


Kaikki ya-kirjat joita olen lukenut on ollut enemmän tai vähemmän romanttista teinihöttöä, ja juonen keskeisenä osana on se parisuhde. Välimatkoja yllätti positiivisesti siinä, että vaikka päähenkilön Marinin ja hänen ystävän Mabelin välillä on historiaa ja tunteita, se ei ollut se pääpointti. En tiennyt kaipaavani vaihtelua söpöistä rakkaustarinoista ennen kuin luin tämän.

Marin on pakannut tavaransa ja paennut toiselle puolelle maata sanomatta kenellekään sanaakaan. Mitä oikein tapahtui, ja mikä sai Marinin jättämään kaiken?

Marinin äiti on kuollut hänen ollessaan vielä pieni lapsi, ja Marin asuu vaarinsa kanssa sulassa sovussa. Molemmilla on tehtävänä tietyt kotityöt, kumpikaan ei häiritse toisen elämää, he ovat läheisiä vaikkei Marin oikeastaan tiedä vaaristaan juuri mitään. Vaari ei puhu menneisyydestä, ja talossa on huoneita joissa Marin ei ole koskaan käynyt.

"Otin huoneen motellista ja pidin televisiota päällä kaiket päivät. Söin kaikki ateriani samassa, ympäri vuorokauden avoinna olevassa kuppilassa enkä noudattanut minkäänlaista aikataulua. Aina kun puhelin soi, sen ääni ravisti luitani. Mutta jos panin puhelimen äänettömälle, olin täysin yksin."

Välillä siirrytään nykyajasta menneisyyteen, ja nähdään mihin Marin oikein katosi, tapasiko hän matkallaan uusia ihmisiä, miten hänen ja Mabelin tiet aikoinaan kohtasivat ja millaista hänen elämä ennen kaikkea tapahtunutta oli.

Välimatkoja on hämmästyttävän aito ja herkkä tarina surusta, menettämisestä ja sen pelosta. Se kertoo kauniisti myös orastavasta toivosta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Entä jos pakenemisen sijaan kertoisikin läheisimmälle ihmiselle huolistaan? Entä jos antaisi rakkaimpien ihmisten auttaa?

LaCourin kirjoitustyyli lumosi mut yksinkertaisella, aidolla ja kauniilla tavallaan. Pidin kirjan rauhallisuudesta. Siitä, että tapahtumat sijoittuivat autioon yliopistoon, ei oikeastaan ollut muita kuin Marin ja Mabel, heidän ajatukset, muistot, tunteet. Etenkin Mabel valloitti sydämeni, ja toivon heille vain ja ainoastaan hyvää.

"'Suuret kiitokset', sanoin hänen vanhemmilleen, kun he lähtivät. Yritin kuulostaa siltä kuin olisin vain tavanomaisen kiitollinen. Yritin kätkeä sen, miltä minusta oikeasti tuntui - että he olivat pelastaneet henkeni."


8. elokuuta 2018

Bob McCabe: Harry Potter - Legenda

"Se, jolla on voima kukistaa pimeyden lordi, lähestyy... ja pimeyden lordi merkitsee hänet vertaisekseen, mutta hänellä on voimia, joita pimeyden lordi ei tunne... sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä...

Harry Potter - Legenda on ainutlaatuinen katsaus elokuvahistorian suosituimpiin kuuluvaan elokuvasarjaan ja Harry Potterin maailmaan."

Teos: Harry Potter - Legenda
Alkuperäinen nimi: Harry Potter - Page to Screen
Kirjailija: Bob McCabe

Suomentaja: Irma Rissanen
Sivumäärä: 531
Kustantaja: Readme.fi
Mistä: oma kirjahylly


Sain Legendan lahjaksi heti samana vuonna kun se ilmestyi, onkos siitä nyt jo viisi vuotta, ja sain sen luetuksi vasta nyt. Tämä kirja on kooltaan niin massiivinen, ettei suoraan sanottuna koskaan ole tehnyt mieli alkaa lukemaan sitä. Se on painava, hyvin epäkäytännöllinen ja ritisee, venyy ja paukkuu sivuja käännellessä. Se on kuitenkin vaikuttava. Jo pelkästään kirjan koon puolesta tietää että sisällön on pakko olla kultaa, ja tämän lukemiseen saa kyllä tuhlattua aikaa ihan kiitettävästi. Sitä haluaa lukea ja katsoa tarkkaan, muistella elokuvien kohtauksia ja fiiliksiä, ja ehkä jopa oppia jotain uutta.

Vastaavia kirjoja on mm. Jody Revensonin Harry Potter -oppaat, jotka ovat hyviä, ja katselen niitä hyllyssäni oikein mielellään. Ne lukeneena Legenda ei hirveästi tuonut mitään uutta tietoa elokuvien tekemisestä, mutta tässä oli haastateltu näyttelijöitä, ja oli kiva lueskella myös heidän ajatuksiaan ja näkemyksiään elokuvien kuvaamisesta ja rooleista. 

Vaikka kirja on kooltaan kömpelö, ja osa sivuista on laidasta laitaan täynnä pientä tekstiä, olen iloinen että sivut ovat näin isot. Ja ymmärrän miksi ne on. Kirjassa on todella paljon kuvia, kuvat ja taide pääsee oikeuksiinsa hieman kiiltävällä paperilla. Jos tämä määrä kuvia olisi tungettu pienemmille sivuille, ei se olisi luultavasti toiminut ollenkaan ja moni pieni yksityiskohta olisi voinut jäädä huomaamatta. 

Legenda on niin kattava paketti Harry Potterin maailmasta, että jos pitäisi valita vaan yksi HP -opus itse kirjasarjan lisäksi, valitsisin ehdottomasti tämän. 

Richard Harris (Dumbledore) kertoi nauttineensa elokuvatuotannon ilmapiiristä, ja erityisen vaikutuksen häneen oli tehnyt ensitapaaminen Rupert Grintin kanssa: 

"Chris  Columbus kutsui minut studiolle tapaamaan lapsinäyttelijöitä. Luimme repliikkejämme ääneen. Kun lopetin oman osuuteni, Ron Weasleya esittävä pieni poika kääntyi minuun päin ja totesi: 'Herra Harris, sehän meni oikein hyvin. Luulenpa, että tulette pärjäämään tässä roolissa vallan mainiosti!' Juuri tuollaisista seikoista tämän elokuvan tekemisen lumo syntyi."