13. lokakuuta 2018

Syyskuun leffat

Voi huokaus ja häpeäpilkku kuinka myöhässä tämä postaus onkaan. Musta tuntuu että koko elämä on ollut yhtä hullunmyllyä, vaikkei se pidä läheskään paikkaansa. Hirveästi olisi hommaa mutta mitään ei saa aikaiseksi. Vaikka rakastankin syksyä kuuhun ja takaisin, täytyy myöntää että nämä pimenevät illat (ja pimeät aamut...) vie energiaa. Noh, mutinat ja tupinat sikseen, lokakuu on ehdottomasti mun lempikuukausi (heti joulukuun jälkeen), ja tähän mennessä kuukausi on ollut erittäin mukava, vaikkakin vuoden procrastinator -palkinnon ansaitsisinkin.

Syyskuu oli hämmentävän huono leffakuukausi, mikään katsotuista elokuvista ei jäänyt oikeastaan mieleen ja unohdin kokonaan sen, että voisin edes katsoa elokuvia.

063 The Perfect Man (2005)
064 007 Skyfall (2012)
065 Sierra Burgess Is a Loser (2018)
066 Candy Jar (2018)
067 The Proposal (2009)
068 The Girl on the Train (2016)



Katsoin ensimmäistä kertaa elämässäni Bond -leffan, ja katsottavaksi valikoitui paljon kehuttu 007 Skyfall. Alkuperäinen suunnitelma oli katsoa joka ikinen Bond, mutta totesin etten jaksa katsoa niitä vanhimpia (vaikkakin olen aikoinaan ne kaikki tallentanut DNA TVllä) ja päädyin Skyfallin pariin. Leffa oli kuin olikin hyvä, ja täytyy ehdottomasti katsoa myös se seuraava osa. Skyfall oli hyvällä tavalla teatraalinen ja visuaalisesti kaunis elokuva josta ei toimintaa puutu.

Sierra Burgess Is a Loser oli mielenkiintoinen tapaus, jossa teinityttö viestittelee ihanan pojan kanssa (Noah Centineo, Netflix on selkeästi ymmärtänyt kenet kannattaa palkata) käyttäen toisen ihmisen kuvia. Toisaalta pidin tästä elokuvasta, koska se käsittelee kipeitä asioita, eikä kyse ole pelkästään täydellisestä pojasta ja sen sydämen valloittamisesta - vaan myös odottamattomasta ystävyydestä ja sen voimasta. Pääosaa näyttelevä Shannon Purser on ihana, ja elokuvan kuvaustyyli sekä värimaailma lämmittää mieltä. Toisaalta mä en sitten vaan päässyt yli siitä kuinka väärin kaikki oli, ja pari kertaa puristin silmät visusti kiinni, koska en voinut katsoa niitä kiusallisia kohtauksia (parkkipaikka-kohtaus hiton hyvä esimerkki). Jännityksestä ja pelosta kihisten odotin vaan sitä hetkeä kun koko pakka leviää käsiin.

The Girl on the Train on ollut must watch -listalla jo sen julkaisusta lähtien, mutta olen aina odottanut että saisin sen kirjan luetuksi ensin. Näin kahden vuoden jälkeen leffan julkaisusta päätin vihdoin todeta: en minä sitä kirjaa tule lukemaan. Leffa kertoo Rachelista, joka on käynyt läpi vaikean eron ja alkoholisoitunut. Yhtenä aamuna krapulainen Rachel herää verisenä ja tajuaa jotain pahaa käyneen. Juoni ja sen käänteet yllätti ainakin minut, vaikka olin muka koko ajan tietävinäni kuka todellinen syyllinen tapahtumiin on.

Yleensä kuukauden parhaan elokuvan valinta on suht helppoa, mutta nyt en osaa sanoa siihen asiaan juuta enkä jaata. Kaikki oli omalla tavallaan viihdyttäviä leffoja ilman sen suurempia ongelmia. Ehkä on paras olla nimeämättä näistä mitään, ja lätkäistä postauksen päätteeksi kuva tuosta Bondista, siitä kuukauden ainoasta elokuvasta josta tuli se fiilis että nyt ammutaan kovilla panoksilla, ja tätä on oikea elokuvatuotanto. Ehkä se sitten oli se paras?


6. lokakuuta 2018

Marvel's Daredevil: 1. tuotantokausi (2015)



traileri / 1. kausi / 13 jaksoa / 55 min / v. 2015 / netflix

Sukeltaminen entistä syvemmälle Marvelin maailmaan jatkuu, ja katseluun pääsi vuorostaan Daredevilin ensimmäinen kausi. Ennakkotietoni Daredevilistä oli pyöreä nolla, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa.

Ensimmäisellä kaudella tavataan nuorena sokeutunut mies, Matthew "Matt" Murdock, joka taistelee öisin rikollisuutta vastaan Daredevilinä. Päivisin Matt toimii asianajajana omassa yrityksessään yhdessä parhaan kaverinsa Franklin "Foggy" Nelsonin kanssa. Tapahtumat lähtee kunnolla käyntiin kun Matt ja Foggy saavat asiakkaaksi Karen Pagen, jota syytetään murhasta. Matt tietää kehittyneiden aistiensa ansiosta Karenin puhuvan totta ja tekee kaikkensa puhdistaakseen hänen maineensa.

New Yorkin Hell's Kitcheniin sijoittuva sarja on erittäin synkkä. Yllätyin huomatessani että Netflix oli lyönyt tälle sarjalle K18 -leiman, ja vähän aluksi pohdiskelin että onko se tarpeellista, mutta hyvin nopeasti huomasin että ehkä se on ihan okei. Sarjassa on paljon toimintaa, mutta se pitää sisällään myös raakaa väkivaltaa, tappamista ja ihan älyttömän paljon verta. Muutamassa kohdassa teki mieli peittää silmät käsillä, ja veren näkeminen on aina saanut mut voimaan pahoin. Mielestäni sarja ei kuitenkaan erehdy mässäilemään väkivallalla, vaan se antaa tapahtumille juuri tarvittavan uskottavuuden. Se osoittaa ettei ole kyse enää pienistä asioista, vaan kuinka syvällä rikollisuuden ja korruption kourissa Hell's Kitchen todellisuudessa on.

Sarjan pääpahiksena nähtiin Vincent D'Onofrion Wilson Fisk, joka on yksi kovimmista henkilöhahmoista ikinä. Wilson Fisk on paha mies, mutta hän herättää eri tunteita, ja jossain vaiheessa tunsin häntä kohtaan jopa sääliä. Fisk on nerokkaasti luotu hahmo, ja D'Onofrion onnistuu roolissaan paremmin kuin hyvin. Jo pelkästään hänen kasvojen näkeminen ruudussa herättää vihaa, ja ihmisenä Fisk on epävakaa ja pelottava tyyppi.

Charlie Cox on mainio Daredevil, ja Elden Henson näyttelee hienosti Foggya. Sarjan hahmot on kaikki aika lailla onnistuneita, ja harmaita hiuksia aiheuttaa vaan Deborah Ann Wollin (True Blood!) Karen Page. Jostain syystä Karen vaan ärsyttää - etenkin toisella tuotantokaudella jota olen katsomassa juuri nyt, mutta siitä ja Karen-ärsytyksestä lisää myöhemmin. Pidin myös erityisen paljon Rosario Dawsonin Clairesta, joka välillä paikkaili Mattin haavoja. Onneksi tiedän että Claireen törmätään vielä myöhemminkin, joten jään innolla odottelemaan näitä hetkiä!

Kausi lähti napakasti käyntiin, yllätyin ihan kuinka hyvä pilotti oli, odotin kauden päätöksen olevan jotain yhtä huikeaa - mutta ei se sitten ollutkaan. Loppu lässähtää, mutta lässähtäneenäkin toimii paremmin kuin moni muu sarja. Olen myös täysin rakastunut sarjan introon (click).

Kokonaisuudessaan Daredevil on onnistunut, vahva sarja, joka luo mainion pohjan muille Marvelin ja Netflixin sarjoille. Toiminta- ja rikossarjoista kiinnostuneet: katsokaa, heti!

Katsottavissa Netflixissä! 2 kautta, 3 tuotantokausi julkaistaan 19.10.2018.


2. lokakuuta 2018

Syyskuun luetut kirjat ja blogin tulevaisuudesta

Päätä särkee, stressaa ja vähän jopa ahdistaa. Blogissa ja muualla somessa hiljaiseloa joka harmittaa (noin viikko vain, mutta silti!). Vihdoin ja viimein myös mun kesäloma on tullut päätökseen, ja istuskelin kiltisti jo eilen koulun penkillä. Viimeiset pari päivää on ollut stressaavaa aikaa, olen hyppinyt ajatuksieni kanssa seinille, panikoinut ja miettinyt ihan liikaa tulevaa. Tulevalla tarkoitan tietysti tulevaisuuttani, mutta myös sitä mitä tapahtuu tunnin päästä ja ennen sitä.

Pyrin pitämään postaustahtini suht samana kuin aiemminkin, vaikkei mulla koskaan mitään säännöllistä rytmiä olekaan ollut. Pyrin myös kirjoittamaan muutamia postauksia valmiiksi, jotta pahan päivän tullen voin ajastaa tekstejä luettavaksi. Mulle tällä hetkellä opiskelu on kuitenkin etusijalla, ja se myös vie huomattavasti aikaa lukemiselta ja bloggaamiselta, mutta tämän varmasti jokainen ymmärtää. Päivittelen luultavasti Instagramia enemmän, joten kannattaa laittaa mut siellä seurantaan @niinalukeekirjoi !

Syyskuusta sen verran, että voi kuinka kiva kuukausi se olikaan! Sain luettua huimasti kirjoja ja hoidin jopa ihan oikeita asioita, joista tuli hyvä fiilis. Olen niin tottunut päätösten ja pienten asioiden venyttämiseen, että olin ihan unohtanut kuinka kiva tunne se on, kun kerrankin hoitaa jotain heti alta pois. Syyskuu meni rennolla fiiliksellä, kuuntelin paljon musiikkia ja nautin olostani kahvin kera.

Valitettavasti kuitenkin yksi lempiartisteistani vuosien takaa menehtyi, ja vietin muutaman haikean päivän pohdiskellen elämää ja sitä, miksi kaiken merkityksen tajuaa vasta kun sen menettää. En ajatellut olevani musiikin suhteen enää mikään suuri fanityttö, mutta kylläpäs sattui ja veti hiljaiseksi.

Syyskuun kirjat:
* muutama sana Goodreadsin puolella.

97. Dan Brown: Enkelit ja demonit
98. Sarah J. Maas: Tulen perillinen
99. John Green: Teoria Katherinesta
100. Rainbow Rowell & Kris Anka: Runaways
101. J. R. Ward: Peto
102. Cecelia Ahern: Viallinen
103. Elena Favilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2
104. Charles Forsman: The End of the F***ing World
105. Christopher Sandford: Kurt Cobain
106. Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia
107. Ida Salminen & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
108. Cassandra Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki *
109. Alice Kuipers: Terveisin äiti *
110. Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
111. Cecelia Ahern: Täydellinen
112. Meredith Wild: Hänen lähellään

Hyviä kirjoja tuli luettua yllättävän monta, ja niistä esiin haluan nostaa tietenkin Sarah J. Maasin Tulen perillisen, joka valloitti sydämeni, sekä Cecelia Ahernin Viallisen. Ya-kirjat on lähellä sydäntäni kuten olette ehkä jo huomanneet, joten nämä nyt oli ihan selkeät valinnat tähän kohtaan. Cecelia Ahernin Viallinen -sarjasta on tulossa vielä postausta!

Syksyn tyttökirjat (tai sankarikirjat, miksi näitä pitäisi kutsua?) on luettu, ja "alkuperäinen tyttökirja" Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 oli ehkä suosikkini. Suomalaisista versioista pidin erityisen paljon Sankaritarinoita tytöille -kirjasta, joka kyllä pysyi erittäin uskollisena Kapinallisille tytöille. Salmisten Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa, oli hyvä, ja pidin siitä että jokaista henkilöä kohden oli annettu vähän enemmän tilaa ja tekstiä riitti rutkasti. Elina Tuomen Itsenäisiä naisia taas ihastutti kuvituksellaan, mutta oli muuten vähän meh. Jostain syystä en kuitenkaan innostunut näistä, mutta se voi hyvinkin johtua siitä että kahlasin nämä kaikki läpi tyyliin saman viikon aikana.

Kuukauden yllättäjä oli Alice Kuipersin Terveisin äiti, ja kuukauden pettymys oli Christopher Sandfordin Kurt Cobain -elämäkerta jolta odotin ihan liikoja. Charles Forsmanin The End of the F***ing World oli ihan hupaisa, ja oli huikeaa nähdä kuinka uskollisena tv-sarja on sarjakuvalle pysynyt.



Täällä on jo lokakuun bujosivut tehtynä, ja teemana toimii hylätyt talot ja metsät (talokuvan malli TÄÄLTÄ, joten kaikki kunnia siihen suuntaan, erittäin lahjakas tyyppi!). Lokakuu on ihana kuukausi, ja olen tänäkin vuonna mukana Halloween -lukuhaasteessa! Ajattelin pitää itsekseni myös lukumaratonia - syysloma sopii siihen paremmin kuin mainiosti!

Kannattaa myös seurailla mua Goodreadsin puolella (tai lisätä kaveriksi!), sillä olisi tarkoitus jatkossa kirjoitella sinnekin hieman mietteitä ja ajatuksia kirjoista, varsinkin niistä mistä en erillistä postausta tee.

Ajatukset hyppii yhtä paljon kuin teksti (anteeksi siitä), mutta nyt on paras siirtyä takaisin oppikirjojen pariin. Kaksi päivää opiskelua takana ja lusmuilu on jo alkanut. Heh.

Ai niin, syyskuun leffoista on tulossa postaus vielä tämän kuun puolella. Toivottavasti! :D

24. syyskuuta 2018

Christopher Sandford: Kurt Cobain

"Ylittämätön Kurt Cobain -elämäkerta porautuu sukupolvensa äänitorveksi nostetun rocktähden huumehuuruiseen, neuroottiseen todellisuuteen. Kirja piirtää anteeksipyytelemättömän kuvan ongelmanuoren matkasta sukupolvensa suurimmaksi tähdeksi ja upporikkaaksi grunge-pionääriksi, jonka avioliitolla Courtney Loven kanssa sensaatiolehdistö mässäili ja joka lopulta kuoli oman kätensä kautta toivonsa menettäneenä narkomaanina.

Teos ei sorru sensaatiohakuisuuteen sokeeraavia ja dramaattisia tapahtumiakaan käsitellessään. Siksi se onnistuu näyttämään 'myöhempien aikojen John Lennonin' kaikessa inhimillisessä ristiriitaisuudessaan."

Teos: Kurt Cobain
Alkuperäinen nimi: Kurt Cobain 
Kirjailija: Christopher Sandford

Suomentaja: J. Pekka Mäkelä
Sivumäärä: 334
Kustantaja: Like
Mistä: oma kirjahylly


Tasan 27 vuotta sitten Nirvana julkaisi toisen studioalbuminsa Nevermindin. Levy pitää sisällään monia hittejä (kuten Smells Like Teen Spirit ja Come as You Are) ja on yksi arvostetuimmista rock-albumeista kautta aikojen. Nevermind on Nirvanan levyistä oma lempparini, vaikka uudempaa ja raskaampaa In Uteroa (1993) on ehkä Heart-Shaped Boxin ansiosta tullut kuunneltua aikoinaan enemmän. 

"Kultareunaisine singlevyöryineen, Cobainin kitaran moukariniskuineen ja ennen kaikkea julkaisunsa loistavine ajatuksineen Nevermind oli muutakin kuin 'vain levy'."

Pitäisin itseäni nykyäänkin jonkin sortin Nirvana-fanina, vaikka sen kuuntelu on jäänyt huomattavasti vähemmälle viimeisten parin vuoden aikana. Kurt Cobain on aina ollut mielenkiintoinen persoona, ja odotin innolla tämän kirjan lukemista. Innostus lopahti kuitenkin hyvin äkkiä, kun ensimmäisen luvun ensimmäisessä kappaleessa mainitaan kuinka Cobain "lennätti haulikolla aivonsa pellolle". 

Alku lähti siis erittäin vaikeasti käyntiin ja tunsin itseni järkyttyneeksi sekä vihaiseksi. En tietenkään odottanut kirjan olevan fanityttöilyä tai Kurtin nostamista erityisemmin millekään jalustalle, mutten todellakaan odottanut sen olevan näin vihamielinen ja epäkunnioittava. Ajattelin ensin olevani liian herkkänahkainen Kurt-fani, joka ei kestä kuulla totuutta, mutta lueskellessani muiden mielipiteitä Goodreadsin puolelta huomasin etten todellakaan ole yksin tuntemuksieni kanssa. 

Loppua kohti kirja kuitenkin paranee ja näyttää pienen vilauksen myös "herkästä" Kurtista. Siitä Kurtista jonka elämä on ollut lapsesta saakka rankkaa, siitä Kurtista joka tuli niin kuuluisaksi ettei voinut enää elää rauhassa, sekä siitä Kurtista joka oli uupunut ja hukassa. Kurtin traaginen tarina saa surulliseksi ja laittaa miettimään asioita.

"Palatessaan Seattleen sinä keväänä Cobain oli saavuttanut tavoitteensa tienata elantonsa kajoamatta periaatteisiinsa. Äidilleen hän kertoi päässeensä niin pitkälle kuin kykeni, tiensä päähän, ilman mitään mihin jatkaa."

Minusta on myös erittäin ikävää että Kurtista puhutaan vaan toivonsa menettäneenä narkomaanina tai
ihan vaan narkomaanina. Ihan kuin huumeongelmien kanssa kamppaileva ei olisi enää ihminen, ja ainut asia mikä hänet määrittelee on se, mitä kamaa hän vetää ja kuinka paljon.

Kirja kertoo myös musiikkibisneksestä Nirvanan ympärillä ja siitä missä tunnelmissa osa biiseistä on syntynyt. Tarpeettoman paljon namedroppailua, vähempikin olisi riittänyt, nyt oli ainoastaan vaikea pysyä kärryillä kuka on kuka. Kirjan lopussa on 14-sivuinen hakemisto täynnä nimiä, ehkä sekin kertoo jo tarpeeksi. Lopusta löytyy myös aikajana Kurtin elämästä, diskografia sekä liite nimeltä "Nirvana Suomessa". 

Vaikka kaikki kirjan asiat ja Kurtin teot olisi täysin totista totta, olisin silti samaa mieltä. Mielestäni elämäkerran pitäisi kertoa uskottavasti henkilön elämästä, eikä mässäillä kuulopuheilla. On hyvin vaikea luoda yhtään mitään mielipidettä tästä kirjasta kun oikeastaan mihinkään ei voi luottaa. Christopher Sandford on haastatellut kirjaa varten Kurtin perhettä, ystäviä, entisiä rakastettuja ja kollegoita, joista onneksi osa on sanonut hänestä jotain hyvää. Mutta kenen sanaan voi luottaa, mikä oikeasti on totta, ja moniko heistä vääristelee, liioittelee tai keksii asioita maineen, rahan, kateuden tai katkeruuden nimissä? 

"Ihmisenä Kurt saattoi olla vetäytyvä ja passiivinen, mutta muusikkona hän oli määrätietoinen, selväpäinen ja hallitseva. Mitä hän halusi, sen hän sai, eikä mitään tapahtunut ilman hänen lupaansa."