24. heinäkuuta 2017

Elina Rouhiainen: Vainuttu

"Siitä lähtien kun Raisa ensimmäisen kerran tapasi Mikaelin, tämän siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta Raisan ja Mikaelin suhdetta koetellaan niin Kainuun metsissä kuin kreikkalaisella daimonien saarella. Heitä vastassa ovat ennakkoluulot, metsästäjät, myyttien mutkikkaat lait - ja tuhon ennustus. Voiko rakkaudella olla mahdollisuutta, kun sen tiellä ovat yliluonnolliset ja henkeä uhkaavat vaarat? Tämä kysymys Raisan on vielä kohdattava, ylitettyään jo monet esteet ja voitettuaan jo kerran takaisin elämänsä rakkauden."

Teos: Vainuttu, Susiraja #4
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sivumäärä: 414
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Tori.fi

Arvosana: 


Postaukset sarjan aikaisemmista osista täällä: Kesytön #1, Uhanalainen #2 ja Jäljitetty #3.

Voi helvetti soikoon kuinka haikea olo tuli kun viime lukumaratonilla sain tämän luetuksi. Mitä ihmettä mä nyt luen? Luin Susirajan ensimmäisen osan ekaa kertaa jo useampi vuosi sitten ja siitä lähtien se on kaiverrellut mieltäni. Monta vuotta tämä sarja on pyörinyt ajatuksissani, ja aika pitkän hetken myös metsästelin näitä ympäriinsä koska halusin ne ehdottomasti omaan hyllyyni. Suomalainen kirjallisuus ei koskaan ole iskenyt muhun, ja siksi se tulikin aikoinaan niin yllätyksenä kuinka paljon tästä sarjasta oikeasti pidin. No mutta, vuodet kului ja vihdoin ja viimein tämä sarja on nyt luettuna. Tämäkin postaus olisi pitänyt jo kirjoittaa aiemmin jotta muistaisin kaiken mahdollisen, mutta ei. Näillä mennään.


"Minä sen sijaan yllätyin monestakin eri asiasta: 
siitä, että hän istui jalat pöydällä ja luki Harry Potteria.
 Siitä, että hänen kenkänsä olivat punaiset Converset."


Potter -viittaus pakko nostaa esiin.

Aiempiin osiin verrattuna Vainutussa oli enemmän toimintaa, asiat eteni sutjakasti ja olin koko kirjan ajan innoissani. Jännitin tosi paljon sitä miten tämä sarja saadaan pakettiin ja pelkäsin että kaikki loppuu johonkin järjettömään ratkaisuun niin kuin monesti tuppaa käymään (varsinkin tv-sarjoissa). Onnekseni kuitenkaan näin ei käynyt, suljin kirjan hieman hämmästyneenä mutta hymyillen. En viitsi avata tapahtumia sen suuremmin, etten vaan pilaa muiden lukukokemusta.

Mä olen edelleenkin vaikuttunut Elinan tyylistä kirjoittaa. Tyyli vaikuttaa luonnolliselta, eikä se oikeastaan yritä olla mitään. Se vain on, ja siksi siitä pidänkin. Sarjan ensimmäinen osa on edelleenkin oma lemppari. Jos joskus eteen tulee tilanne, jossa mun pitää suositella jotain luettavaa nuorelle - suosittelen ehdottomasti tätä sarjaa. Odotan innolla Elinan uutta kirjaa, joka julkaistaan pian.


22. heinäkuuta 2017

Salla Simukka: Punainen kuin veri

"Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälistä huumebisnesvyyhtiä. Alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin Jääkarhun juhliin. Tapahtumien taustalla talvi on kylmempi kuin vuosiin, ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja."

Teos: Punainen kuin veri, Lumikki Andersson #1
Kirjailija: Salla Simukka
Sivumäärä: 265
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Prisma

Arvosana: 


Kylläpä oli omalla tavallaan erikoinen. Kirjan päähenkilöä Lumikkia on viitattu monessa eri paikassa Lisbeth Salanderiin, johon tosin en voi ottaa kantaa itse - kun Millennium -trilogia on lukematta. Lumikissa oli myös piirre, minkä löydän itsestänikin - hän viihtyy yksin, muttei ole yksinäinen.

Pidin siitä kuinka nopeasti kaikki tapahtui, oli toimintaa ja jännittäviä hetkiä. Kirja ei tuntunut missään vaiheessa siltä että sitä yritettäisiin venyttää eikä turhia jaaritteluja siis ollut. Juoni lähti ihan eri suuntaan kuin kuvittelin, mikä oli positiivinen yllätys. Odotin tältä kirjalta paljon ja vaikka kaikki kääntyi päälaelleen siitä mitä mä odotin niin tykkäsin. Plussaa myös siitä ettei tästä löytynyt mitään yliluonnollista tai "omituista". Erikoisen lisän kirjaan toi myös lukujen alussa olleet päivämäärät, vaikkakin täytyy myöntää etten niihin sen suuremmin kiinnittänyt edes huomiota. Mutta ne näytti ainakin kivalta! Ehkä seuraavaa osaa lukiessa täytyy olla niiden suhteen tarkempi.


"Tätä mä kutsun rahanpesuksi. 
Tätä mä kuulkaa todellakin kutsun rahanpesuksi."


Paljon jäi kysymyksiä ilmaan joihin oletan saavani vastauksen seuraavissa osissa. Kannen pienestä tekstistä päätellen sarjan teokset voisi lukea myös itsenäisinä. Lumikki on satuna mulle hieman avoin käsite, ja varmasti multa siis meni mahdollisesti ohi jotain siihen liittyviä viittauksiakin. Disneyn version Lumikista olen katsonut joskus siihen aikoihin kun opettelin kävelemään, joten muistikuvia siitä ei oikeastaan ole. Vaikka mulla löytyy kyseinen elokuva omasta hyllystäkin, en vaan ole saanut sitä katsotuksi. Ehkä nyt olisi korkea aika.

Kumarrus Simukalle ja kirjan menestykselle! "Huhtikuussa 2017 teos Punainen kuin veri oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja kirjallisuuden vientikeskus Filin tilastojen mukaan käännetty jo 35 kielelle (lisäksi kaksi käännöstä oli tekeillä). Teos oli kaikkien aikojen kolmanneksi käännetyin suomalainen romaani." Lähteenä mikäpä muukaan kuin Wikipedia. 


16. heinäkuuta 2017

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi

"Kun ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad on kaksivuotias, isä ottaa vastaan opettajanviran Tripolissa. Koko perhe muuttaa Pariisista Libyaan ja sieltä isän kotikylään Syyriaan. Isä-Sattouf on panarabialaisen aatteen puolestapuhuja, joka uskoo arabidiktaattoreiden edustamaan edistykseen ja haluaa kasvattaa pojastaan 'tulevaisuuden arabin'

Huumorin säväyttämän teossarjan avausosa nousi heti ilmestyttyään Ranskan kirjallisuuden myyntilistojen kärkeen ja voitti vuoden parhaan albumin palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla 2015."

Teos: Tulevaisuuden arabi 1 - Lapsuus Lähi-idässä (1978-1984), Tulevaisuuden arabi #1 
Alkuperäinen nimi: 
L'Arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient
Kirjailija: Riad Sattouf
Sivumäärä: 158
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Kirjastolaina 

Arvosana: 


Mä en ole lukenut aiemmin Aku Ankan lisäksi yhtään sarjakuvia, ja mainitsin töissä asiasta. Yksi työkavereista suositteli mulle useampia sarjakuvia, joista luettavaksi sitten valikoitui tämä. En ollut edes kuullut tästä aiemmin, joten lähdin lukemaan tätä ihan avoimin mielin.

Mun on vaikea kuvitella miten tästä voi saada hauskan sarjakuvan. Lähinnä mulle tuli vaan paha mieli. Suomalaiseen tapaan hymähdin muutamassa "hauskassa" kohdassa, ja vaikka omistankin jokseenkin omituisen ja mustan huumorintajun - ei tämä ollut mikään hauska luettava. 

Ajattelemaan tämä kyllä pisti. Enemmän kuin osasin kuvitella. Ahdasmielinen isä ja isän puolen suku yllyttävät pikku-Riadia väkivaltaisuuksiin ja serkkujen kiusaaminen on vaan kestettävä. Äiti taas laahustaa isän mukana ikään kuin pakosta. Ympärillä tapahtuu kamalia asioita ja äiti kulkee miehen perässä saamatta minkäänlaista arvostusta. 

Julma ja niin todellinen. Lähes ahdistaa kaikki nämä päässäni pyörivät ajatukset jotka tämä teos nosti esiin, ja joita en osaa sanoiksi muovata. Maailma voi olla kamala paikka, ja onkin. Lapset kivittivät aasia, pelasivat jalkapalloa koiranpennulla pään irtoamiseen asti joka saa kaikki nauramaan. Aihe on ajankohtainen, arabikulttuurin arvot tulee selväksi, miesten ja naisten eroava asema on alleviivattuna ja tulee ilmi selkeästi. En ihmettele yhtään miksi tämä on valittu vuoden parhaaksi sarjakuvaksi. 

Ajattelin aina että jos lukisin sarjakuvia, haluaisin tyylin olevan valokuvamainen, tarkka ja yksityiskohtainen. Tässä tyyli oli päinvastainen - yksinkertainen ja selkeä. Pidin silti. Ehdottomasti täytyy lukea seuraavatkin osat, ja voi olla että tämä teos vielä joku päivä saa paikan mun kirjahyllystä. 

13. heinäkuuta 2017

Elina Rouhiainen: Jäjitetty

"18-vuotias Raisa Oja on viimein päässyt toteuttamaan suurta unelmaansa ja aloittanut kuvataideopinnot. Unelmien elämä ei kuitenkaan lähde sujumaan odotusten mukaisesti ja ero ihmissusipoika Mikaelista tuntuu maailman pahimmalta virheeltä.

Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla kaupungin yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä ja herättää muistot Hukkavaarasta entistäkin kipeämpinä. Kun Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä jäljille, pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta.

Oman taustan ja totuuden etsiminen johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle ja lopulta hyytävään pakomatkaan. Matka omiin kykyihin merkitsee Raisalle matkaa tuntemattomaan. Viekö tuo matka rakkaudesta vieläkin etäämmäksi - vai johdattaako sen luokse?"

Teos: Jäjitetty, Susiraja #3
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sivumäärä: 483
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Tori.fi

Arvosana: 
½

Susirajan eka osa Kesytön täällä ja toinen osa Uhanalainen täällä.

Tartuin tähän kirjaan suurella innolla. Suurin odotuksin.

Aiemmassa osassa Raisa palasi Hukkavaaraan, laumanjohtaja Daniel oli kadonnut mystisesti ja hänen oikea kätensä Martti oli noussut valtaan. Taistelu vallasta, uusi lauma rajan toiselta puolen ja Mikaelista tuli kuin tulikin uusi laumanjohtaja. Kuvio jatkuu - mutta nyt kadoksissa onkin Mikael, Raisan tausta selkenee ja nyt taistellaankin Kreikassa.

Mun täytyy myöntää etten lämmennyt ihan tälle jutulle minkä suuntaan Jäljitetty meidät vei. Oon vähän tylsä, ja mun mielestä olisi ollut kiva että tarina olisi pysynyt Suomen sisällä ja pelkissä susissa. Nyt oli ylipapitarta ja "puolijumalia" jotka uhkaavasti toi mieleen Yön talo -sarjan, joka ei mikään älyttömän hyvä juttu mielestäni ole. Tiedossa oli ettei Raisa ole täysin kokonaan ihminen, mutta tätä mä en kyllä osannut odottaa. Pisteet kyllä siitä, että Elina oli uskaltanut lähteä viemään tätä eri suuntaan kuin varmasti moni osasi arvailla.


"Väki tanssi, hyppi, huojui. Kaikki olivat yhtä ja samaa. 
Yksi sielu, monta ruumista. Yksi lauma."


Huolimatta siitä ettei Raisan historia ollut ihan sitä mitä kuvittelin ja nyrpistelin nenääni, kirja piti mut mukana enkä halunnut lopettaa lukemista. Myös Raisan veli Mitja oli positiivinen yllätys, pelkäsin hieman että siitä koituisi vaan ongelmia ja/tai jotain pahaa vaan tapahtuisi (ja no, tapahtuikin). Toivoin myös Mikaelille suurempaa roolia, jota ei valitettavasti tullut kuin vasta kirjan loppupuolella, mutta ihania hetkiä oli ne vähäisetkin hetket. Fanityttö nostaa kätensä jälleen ilmaan ja toivoo Hukkavaaran olevan totta.


11. heinäkuuta 2017

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

"Salaisen palvelun agentti Ethan Burke saapuu Wayward Pinesin pikkukaupunkiin etsimään kadonneita kollegojaan ja joutuu rajuun kolariin. Tultuaan tajuihinsa Ethan huomaa, että kaikki hänen tavaransa ovat kadonneet. Kukaan ei tunnu uskovan, kuka hän on. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Ethan huomaa, ettei hän saa yhteyttä kaupungin ulkopuoliseen maailmaan. Outo sattumus seuraa toistaan, kunnes Ethan on varma, että jotakin on pahasti vialla. Mitä lähemmäksi totuutta hän pääsee, sitä selvemmäksi käy, ettei idyllinen pikkukaupunki ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Mutta ei ole Ethan Burkekaan."

Teos: Wayward Pines - Ei pakotietä, Wayward Pines #1
Alkuperäinen nimi: Pines

Kirjailija: Blake Crouch
Sivumäärä: 330
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Akateeminen kirjakauppa

Arvosana: 


Mulla ei ollut mitään odotuksia tätä kohtaan, olin vaan kuullut tästä erityisen paljon hyvää. Listasin kirjan aiemmin osaksi hyllynlämmittäjä -haastetta, koska tämä on lojunut hyllyssäni hävyttömän kauan. Ostin tämän aikoinaan koska olin kuullut tähän perustuvasta tv-sarjasta, joka mun oli tietenkin pakko päästä katsomaan.

Kirja kertoo Ethanista, joka hortoilee mystisessä pikkukaupungissa muistaen vaan oman nimensä. Alussa oli vaikea päästä kärryille mitä oikeasti tapahtui, ja meinasin jopa hieman tuskastua. Asiat muuttui nopeasti kiinnostavammaksi enkä voinut enää lopettaa lukemista kesken vaan oli pakko saada tietää heti mistä oikeasti on kyse. Tämä toi mulle mieleen Twin Peaksin, vaikka olen kyseistä sarjaa katsonut ainoastaan yhden jakson verran (asia korjaantuu pian...). Kirjan lopussa Blake kertoo inspiroituneensa Twin Peaksista, joten tätä kirjaa voi selkeästi pitää onnistuneena. Se tuo samanlaisen fiiliksen olematta kuitenkaan samanlainen. Jep.

En lue kovin paljon tämän tyylistä kirjallisuutta, ja nyt mietin että miksiköhän en. Viihdyin tämän parissa, ja yksi sana riittää kuvaamaan tätä paremmin kuin hyvin: mainio.


"Olenko minä hullu?"
"Et", hän vastasi. "Et suinkaan."


Pystyin aistimaan Ethanin ärsyyntymisen ja turhautumisen kun kukaan ei usko mitä hän sanoo ja yrittää tehdä hänestä hullun. Kerran taisin jopa parahtaa ääneen, ja mietin vaan mitä itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt, eli tullut hulluksi.

Itse tv-sarja lähtee tilaukseen, ja seuraavat osat luettavaksi. Kiitos. Nyt vasta sain myös tietää että katsomani ja paljon pitämäni tv-sarja Good Behavior (pääosissa mm. Michelle Dockery ja Juan Diego Botto) perustuu myös Blaken teokseen. Hemmetti!


10. heinäkuuta 2017

Estelle Maskame: DIMIMY - Kaipaan

"Eden ja Tyler eivät ole puhuneet vuoteen. Eden on yhä raivoissaan Tylerille, joka vuosi sitten lähti ja jätti hänet hoitamaan yksin tuhoisan sotkun, joka heidän suhteensa paljastumisesta seurasi. Eden yrittää nyt keskittyä psykologian opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesätauolla hän palaa Santa Monicaan, mutta kaikkien yllätykseksi sinne palaa myös Tyler...

Missä Tyler on oikein ollut viimeisen vuoden, ja kuinka hän on voinut muuttua ja kasvaa vuodessa niin paljon? Tyler houkuttelee Edenin tutustumaan uuteen kotiinsa ja elämäänsä. Eden joutuu pohtimaan, onko jo liian myöhäistä antaa anteeksi vai voisiko aika olla heillekin uusi. Kenen hyväksyntää he oikeastaan niin kipeästi kaipaavat?"

Teos: Dimimy - Kaipaan, Dimily #3
Alkuperäinen nimi: Did I Mention I Miss You?

Kirjailija: Estelle Maskame
Sivumäärä: 375
Kustantaja: Gummerus
Mistä minulle: Adlibris 

Arvosana: 
 VUOSI SITTEN 

Sarjan aikaisemmista osista postaukset täällä: Rakastan #1 ja Tarvitsen #2

On vähän ristiriitaiset fiilikset. Musta löytyy se puoli joka rakastaa tätä tarinaa ja koko kuviota. Sitten on se toinen puoli joka lyttää koko jutun muutaman ärsyttävän piirteen takia. Aikaisemmissa postauksissa olen maininnut siitä kuinka raivostuttava Eden on, ja sama fiilis on edelleen.

Mielestäni kirjojen taso on laskenut ensimmäisestä osasta, jonka huomasi myös siitä että hirveän suurta kiinnostusta mulla ei ollut lukea tätä loppuun enää toista kertaa. Tämä lojui yöpöydällä pölykerroksen kera. Päällimmäinen kuva mikä tästä jäi mieleen oli se että kaikki lähes 400 sivua oli vaan välien selvittelyä, niin Edenin ja Tylerin kuin myös koko perheen. Se on turhauttavaa, varsinkin kun loppuratkaisu on ollut kaikille selvä varmasti jo ekasta osasta lähtien. Tietenkin kaikki päättyy onnelliseen loppuun – ja miksi ei päättyisikään? Toisaalta täytyy myös sanoa etten olisi jaksanut lukea kolmea kirjaa pelkästä täydellisestä parisuhteesta sisarpuolien välillä, mutta kolme kirjaa perheongelmista (ja etenkin ongelmien pakenemisesta) turhauttaa.


"Mikäkö on isoin ero isäsi ja Tylerin välillä?" äiti toteaa hiljaa. 
Hän epäröi vain hetken. "Isäsi ei koskaan tullut takaisin."


Täytyy myöntää, että kyllä mustakin löytyy se pieni puolisko joka hihkuu söpöille jutuille ja rakastaa onnellisia loppuja - joten en voi täysin vihata tätä. Tyler on herttainen (vaikkakin ihmettelen miten hän voi olla niin typerä että odottaa kaiken olevan okei vuoden katoamistempun jälkeen...) ja kun totuus kaikesta selvisi Edenille ja kaikki asiat ratkesi hyvien ystävien ympärillä, olin iloinen.



9. heinäkuuta 2017

Kesän toinen lukumaraton

Kesän toista lukumaratonia varten mulla oli ainoastaan yksi tavoite: omistaa aika oikeasti lukemiselle. Aikaisemmilla maratoneilla olen kyllä lukenut ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa keskittyminen on aina herpaantunut ja olen alkanut tekemään jotain muuta ja jumittunut sille tielle. Goodreadsin mukaan olen ollut jo jonkin tovin jäljessä aikataulusta ja nyt onnekseni sain kirittyä tavoitettani kiinni. Suunnittelin vetäväni tauot minimiin ja lukevani niin paljon kuin mahdollista, mutta suunnitelmat muuttui jo heti ensimmäisen kirjan kohdalla. Vuorokauden aikana pidin pari tunnin taukoa, useamman 10-20 minuutin tauon ja nukuin lähes 10 tuntia. Rehellistä lukemista tapahtui siis ylös merkkaamieni aikojen mukaan noin 9 tuntia.

Lukumaratonia veti tällä kertaa Kirjan jos toisenkin -blogin Jane. Kiitän!

Näitä kirjoja luin:

☆ Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä (osittain, s. 275)
☆ Elina Rouhiainen: Jäjitetty (s. 483)
☆ Elina Rouhiainen: Vainuttu (s. 414)
☆ Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi (s. 158)
☆ Salla Simukka: Punainen kuin veri (s. 265)

sivuja luettuna yhteensä 1595

Olen kyllä tulokseen enemmän kuin tyytyväinen! Aikaisemmat lukumaratonit ovat jääneet aina vaisuiksi enkä ole koskaan ollut täysin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Typerää, tiedän. :D Jos oma maratonisi on vielä kesken, tsemppiä! Nyt taas jäädään odottelemaan viimeistä maratonia, jolle toivottavasti pääsen myös osallistumaan.

Mut löytää tätä nykyä muuten myös Twitteristä!