13. kesäkuuta 2018

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!

"Ihana samppanjan siivittämä iltapäivä päättyy katastrofiin, kun Poppy Wyatt kadottaa sekä kihlasormuksensa että puhelimensa. Onnekseen hän huomaa roskakorista pilkottavan kännykän - ja löytäjähän saa pitää! Kännykän mukana seuraa kuitenkin sen oikea omistaja, huipputehokas bisnesmies Sam, jonka henkilökohtaisen elämän Poppy päättää laittaa kuntoon työasioiden ohella. Vielä pitäisi saada myös tulevat appivanhemmat ihastumaan morsiameen, joka on hukannut mittaamattoman arvokkaan perintökalleuden. Paras siis pitää sormukseton käsi piilossa."

Teos: Soitellaan, soitellaan!
Alkuperäinen nimi: I've Got Your Number
Kirjailija: Sophie Kinsella

Suomentaja: Irmeli Ruuska
Sivumäärä: 372
Kustantaja: WSOY
Mistä: oma kirjahylly


Sophie Kinsella on ollut yksi mun lemppareista ties kuinka kauan. Hänen kirjoittamat kirjat on aina ollut helppoa, nopeaa ja hauskaa luettavaa - vaikkakin Himoshoppaaja -sarja nykyään enemmänkin ärsyttää kuin ilahduttaa. Kevyttä hömppää, jota on mukava lukea kesäisin tai keskellä synkkää ja loputonta talvea. 

Soitellaan, soitellaan! oli hauska ja koukuttava kirja, jossa tapahtui pieniä, mutta kiusallisia asioita, ja monessa tilanteessa itse olisin ollut valmiina vajoamaan maan alle. Kinsellan tyyliin kuuluu höpsöt, ehkä jopa kömpelötkin päähenkilöt, jotka yleensä myös ärsyttävät. Etenkin Himoshoppaaja Becky on tosi raivostuttava persoona, ja välillä mietityttää miksi näistä päähenkilöistä aina tehdään sellaisia.

"Vuosien mittaan minut on esitelty monenkin eri poikaystävän vanhemmille, mutta tämä oli ilman muuta kaikkein hirvein kokemus. Olimme kätelleet ja juttelimme kohteliaasti jotain, ja kun kerroin Wandalle ylpeänä, missä olin opiskellut, Anthony loi minuun puolikuun muotoisten lasiensa yli kirkkaan, kylmän katseen ja sanoi: »Vai fysioterapeutin tutkinto. Hupaisaa.» Tunsin itseni liiskatuksi. En osannut sanoa mitään. Oikeastaan hämmennyin niin, että poistuin vessaan." 

Päähenkilö Poppy on menossa naimisiin Magnuksen kanssa, jonka perhe on "akateeminen versio Ihmeperheestä" (s. 28), he kaikki puhuvat liian fiksuja, ovat liian fiksuja, ja saavat Poppyn tuntemaan itsensä tyhmäksi. Magnus on ärsyttävä, itsekäs ja ylimielinen. Heivaa hiiteen, oli ajatukseni jo kirjan alusta alkaen. Poppy hukkaa kalliin kihlasormuksen, sen jälkeen hänen puhelimensa varastetaan, mutta onni onnettomuudessa: Poppy huomaa roskiksessa puhelimen ja ottaa sen itselleen. Puhelin tuo mukanaan pomottelevan bisnesmiehen Samin, sekä rutosti ongelmia ja kommelluksia. 

Kirjan ratkaisu ja juoni oli arvattavissa alusta alkaen, eikä kyseessä ole mikään mestariteos, mutta tarviiko chick litin edes olla sitä? No ei tarvitse. Mainio kirja vaikka välipalaksi raskaampien teosten joukkoon, ja jos kaipailee hauskaa, kevyttä kesäluettavaa, on Kinsella erittäin hyvä vaihtoehto. 


8. kesäkuuta 2018

John Green: Kilpikonnan kuorella

"Aza Holmesin paras ja pelottomin ystävä Daisy Ramirez haluaa selvittää kadonneen miljonääri Russel Pickettin mysteerin ja houkuttelee mukaan tutkimuksiinsa Azan. Vetovoimaa löytyy myös luvatusta sadantuhannen dollarin palkkiosta ja miljonäärin pojasta Davisista, jonka Aza on kauan sitten tuntenut.

Tekeminen ei ole Azalle helppoa, välillä pelkkä eläminen käy työstä. Hän haluaa olla kiltti tytär, uskollinen ystävä, hyvä oppilas, jopa taitava etsivä, samalla kun yrittää elää pakkomielteisen ajatustensa yhä pahenevassa syöksykierteessä."

Teos: Kilpikonnan kuorella
Alkuperäinen nimi: Turtles All the Way Down
Kirjailija: John Green

Suomentaja: Helene Bützow
Sivumäärä: 264
Kustantaja: WSOY
Mistä: kirjasto


John Greeniltä on tullut luettua ainoastaan ja vain se yksi kirja. Se, minkä luultavasti suurin osa on tähän päivään mennessä jo lukenut. Se, joka kosketti ennennäkemättömällä tavalla, ja se, mitä en koskaan unohda. Tähtiin kirjoitetun virheen jälkeen ei ole oikeastaan edes kiinnostanut lukea Greeniltä mitään muuta. Ei siksi, että olisin rakastanut TFIOSia niin paljon eikä mikään muu yltäisi sen tasolle, vaan suoraan sanottuna se John Green -hype vaan oli liikaa ja kiinnostus hänen kirjoihin lopahti.

Sitten tuli Kilpikonnan kuorella, josta luin hyviä arvosteluja ja aloin pohtimaan pitäiskö vai eikö pitäis. Tää tuli töissä vastaan, ja sen kummempia miettimättä nappasin sen mukaani aikomuksena ehkä tarttua siihen joskus.

»Olen huomannut, että käytät usein sanaa hullu. Ja kuulostat vihaiselta sanoessasi sen, melkein kuin nimittelisit itseäsi.»  
»No, nykyään jokainen on hullu. Teini-ikäisten mielenterveys on ollutta ja mennyttä.»

Ei tätä ehkä pettymykseksi voi sanoa, mutta ei tämä nyt vaan iskenyt. Paljon on puhuttu siitä kuinka Greenin nuoret hahmot ei ole uskottavia "liian fiksuilla" ajatuksillaan ja pähkäilyillään, ja se ajatus painoi takaraivossa koko tämän kirjan ajan.

Kirja kertoo Azasta, joka kamppailee mielenterveysongelmien kanssa. Hän pelkää bakteereita, tietää niistä kaiken - myös sen, kuinka järjetön tämä pelko on - kirja näyttää kuinka oma mieli voi temppuilla itseään vastaan. Musta on ihanaa kuinka nuorten mielenterveysongelmia tuodaan nykyään enemmän esille (tai ylipäätänsä mt-ongelmia) ja se oli oikeastaan suurin syy miksi edes aloin tätä lukemaan.

Olisin toivonut että tämä takakannessakin mainittu kadonneen miljonäärin mysteeri olisi saanut hitusen suuremman huomion, mutta jälleen kerran - ymmärrän miksi muut asiat nostettiin suuremmin esille. Vaikka viihdyin tämän parissa, en osannut upota Azan maailmaan niin hyvin kuin olisin toivonut. Eli tuomioni: ihan ok-hyvä-kelpo-enlueuudestaan-pidinkuitenkin-hymyilytti.


4. kesäkuuta 2018

Sarah Crossan: Yksi

"Grace ja Tippi eivät siedä sitä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. Enemmän kuin mitään muuta siskokset toivovat, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä, kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?

Mutta tyttöjä odottaa raastava valinta. On tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti."

Teos: Yksi
Alkuperäinen nimi: One
Kirjailija: Sarah Crossan

Suomentaja: Kaisa Kattelus
Sivumäärä: 439
Kustantaja: Kustantamo S&S
Mistä: kirjasto


"Voi apua" oli ensimmäinen reaktio kun suljin kirjan kannet kädet täristen. Pitkästä aikaa joku kirja meni oikeasti niin syvälle tunteisiin, että nyyhkytin kuin pieni porsas. Yksi on ihan älyttömän koskettava, jättää lukijaan pysyvän jäljen - en tule ikinä, ikinä unohtamaan tätä. Enkä halua unohtaa.

Minä hätkähdän ja katson häntä.
       "Mitä?" hän kysyy.
       "Unohditko että olen tässä?"
 
Hän nauraa
       ja minä käännän katseeni
koska
kyllä,
itse asiassa,
 
hetkeksi
       olin unohtanut
       hänet.

Grace ja Tippi on siamilaiset kaksoset, jotka lähtevät ensimmäistä kertaa kouluun opiskeltuaan koko ikänsä kotikoulussa. He eivät usko saavansa ystäviä, mutta toisin käy, kun tyttöjen oppaaksi määrätty Yasmeen osoittautuu ystävänsä Jonin kanssa mainioiksi tyypeiksi.

Kirja käsittelee paljon vaikeita asioita, kuten vanhemman työttömyyttä ja alkoholismia, huonoa rahatilannetta, aikuistumista, rakkautta, parisuhdeongelmia, vaikeita päätöksiä - koko elämää koskevia päätöksiä, menetystä ja kuolemaa.

Säeromaanin muotoon kirjoitettu teos on omalla tavallaan ihan älyttömän kaunis. Pidin kirjoitustyylistä tosi paljon, se oli raikasta ja helppoa, nopeaa luettavaa vaikka aihe rankka olikin. Jälleen yksi kirja joka täytyy lukea ja kokea itse. Ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista kirjoista, ei epäilystäkään.


31. toukokuuta 2018

Inhottavan lämmin toukokuu

En haluaisi aloittaa taas yhtä koostetta hihkaisemalla siitä että mulla on kohta loma, mutta en vaan voi itselleni mitään. Työharjoittelu kirjastolla ohi - haikea, mutta iloinen fiilis. Toukokuu on aina ollut jännittävä kuukausi. Kesä (ja se loma, hih) alkaa lähestyä, kevätstressi iskee kun asiat pitäisi saada hoidettua ennen kesää, mutta samalla sitä on myös helpottunut: aina niin kiireinen kevät on pian selätetty. En tiedä olenko ehtinyt vielä blogin puolella sanomaan sitä ääneen: mutta mä taidan inhota kesää, ja olen aina inhonnut. Tai ainakin kesäisiä ilmoja. Lämpöä. Aurinkoa. Kesävaatteita. Uimista. Hyi. Oon urheasti uhmannut kesää nahkatakilla ja kaulahuivilla, ja vihdoin kun totesin että niistä on luovuttava ellen halua sulaa - kylmyys iski takaisin. En valita, en ollenkaan!

Yllätyin luettujen kirjojen määrästä, ja ihan piti ruveta tarkistamaan että onko mun listaukset nyt väärässä tai oonko mystisesti unohtanut yhden kuukauden välistä. Totta se on. Mun ensimmäinen lukutavoite tälle vuodelle oli lukea 60 kirjaa, mutta se luku alkoi lähestyä niin huimaa vauhtia että nostin lukutavoitteeni Goodreadsissa 80 kirjaan. Kevätlukumaratonilla tuli luettua paljon, ja pari kirjaa tästäkin listasta on sellaisia, jotka olen aloittanut jo aikoja sitten, mutta nyt vasta lukenut parit viimeiset sivut loppuun.

43. Virginia Vallejo: Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria
44. Cassandra Clare: Tuhkakaupunki
45. Hanna Nikkanen & työryhmä: Hyvän sään aikana
46. Lise Myhre: Nemi 6
47. Cassandra Clare: Lasikaupunki
48. Kiera Cass: Kruunu
49. Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!
50. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
51. J. R. Ward: Kuningas
52. Ranmaru Kotone: Your name 01
53. Veronica Roth: Kapinallinen
54. J. K. Rowling: Tästä alkaa elämä
55. Brian K. Vaughan: Paper Girls vol. 2
56. Sarah Crossan: Yksi
57. John Green: Kilpikonnan kuorella
58. Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
59. Hannes Markkula: Murha rikostoimittajan silmin

Luin ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen mangaa Lotan innoittamana. Nappasin kirjastolta mukaan Your namen, joka värikkäällä kannella erottui joukosta. Ihan kiva joo, ei ole ihan mun juttu enää, ja harmittaa kuinka kesken se loppui. Seuraavat pari osaa on tietojeni mukaan julkaistu, niitä ei kirjastolta tosin löydy, enkä niitä siis aio lukea. Your name on menestynyt elokuvana, joten ehkä katson sen ja saan tarinan toivottavasti päätökseen.

Kuukauden paras kirja on ehdottomasti Sarah Crossanin Yksi, joka oli pysäyttävä ja herkkä teos. Postaus tulossa ihan pian! Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton oli hyvin erilainen verrattuna siihen mitä yleensä luen, ja pidin siitä paljon. Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan kaksi osaa vakuuttivat jälleen, enkä malta odottaa mitä tuleman pitää.

Kuukauden pettymyksiä taas oli Kiera Cassin Kruunu, joka oli suoraan sanottuna typerä, ja J. K. Rowlingin Tästä alkaa elämä, joka oli ihan juu kiva teos, mutten oikeastaan saanut siitä mitään irti. Annoin sille Goodreadsissa 4 tähteä, mutta oli pakko käydä äsken tiputtamassa se kolmeen.