15.5.2019

Oman hyllyn 10 himotuinta - miten meni, ja millainen on uusi pino?

Mun kohdalla 10 oman hyllyn himotuinta -haaste on mitä ilmeisemmin ollut menestys, sillä vuoden 2017 pinosta luin puolet, ja viime vuoden pinosta kahdeksan. Jos tätä lähtisi järkeilemään, se tarkoittaisi sitä, että tämän vuoden pinon ei pitäisi olla edes haaste. Määrällisesti ainakaan. 

Tosiaan viime vuoden pinosta kirjoja lukemati jäi kaksi - ne olivat Cassandra Claren Taivaallisen tulen kaupunki ja Katharine McGeen Tuhat kerrosta - Pudotus. Ketään nyt varmaan ei yllätä, että luin vuoden aikana ihan innoissani Varjojen kaupungit -sarjaa, ja viimeinen osa jäi siitä huolimatta lukematta. En edes jaksa enää ymmärtää, miksi joka ikinen kerta sarjojen lukeminen loppuun on aina niin haastavaa. Katharine McGeen trilogian ensimmäistä osaa "säästelin" odotellessa seuraavien osien julkaisua, mutta lopulta se säästely kostautui sillä, ettei koko kirja enää oikeastaan kiinnosta ollenkaan.

*

Tämän vuoden pino tuotti päänvaivaa enemmän kuin olisi ollut tarpeellista, sillä olen k ä r s i n y t  ihan hirveästä lukujumista jo yli kuukauden. Maaliskuussa tuli luettua huomattavasti enemmän kuin aiemmin, ja muun muassa kahlasin Diana Gabaldonin lähes tuhatsivuisen järkäleen läpi yhden päivän aikana, ja sen jälkeen kirjakrapula on ollut ihan kamala, oikeasti. Sitten kun lukeminen ei ole kiinnostanut rehellisesti sanottuna yhtään, ei ollut helppo valita hyllystä kymmentä kirjaa, jotka haluaisin lukea as soon as possible, kun koko hyllyn sisältö lähinnä puistatti olemassaolollaan. Siitä syystä myös tämän postauksen kirjoittaminen on vaan venynyt ja venynyt. Onnekseni lukuinto on alkanut palaamaan, ja katse hakeutuu pakottamatta kohti lukemattomia kirjoja, eikä mun kirjahyllyn sisältö olekaan ihan niin täysin kuraa kuin pari viikkoa sitten. Heh.


                      V U O D E N  2019  P I N O                      


Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Tämä on kirja, jolta en oikeastaan osaa odottaa mitään. Tai en tiedä, mitä pitäisi odottaa. Kaikkien kehujen ja hyvän palautteen perusteella oletan tämän olevan hyvä, mutta ei mulla ole oikeasti mitään käryä mitä tuleman pitää. Tämän lukeminen jännittää jo valmiiksi.

Janne Kukkonen: Tulikiven armeija
Rakastin, siis oikeasti rakastin ensimmäistä Voroa, ja odottelin tätä ikuisuudelta tuntuvan ajan kuin kuuta nousevaa. Ennakkotilasin, odotin, hypin ilosta saapumisilmoituksen kilahtaessa puhelimeen. Kiitos lukujumin - edelleen lukematta. Ei tosin enää kauaa.

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
No vähän hävettää etten ole lukenut tätä vieläkään. Olen tituleerannut Rouhiaista lempikirjailijakseni Kesyttömästä asti, ja silti antanut tämän vaan lojua hyllyllä kuukausikaupalla. Mikä mua vaivaa?

Rainbow Rowell: Fangirl
Fangirlin voi varmaan laskea jonkin sortin ya-hömpän klassikoksi, ja olen halunnut lukea tämän ihan tuhottoman kauan. Muutamia kirjoja olen lukenut englanniksi, ja hyvinhän se sujuu, mutta siitä huolimatta tulee vieroksuttua näitä kirjoja joita ei ole suomennettu.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Ah, hyllyni uusin tulokas. Tämän jos jonkun olen halunnut lukea julkaisusta saakka. Tästä on tullut niin vahvasti sellainen fiilis, että tää on se mun kirja.

Naomi Alderman: Voima
Voima kopsahti yllättäen postilaatikkoon (kiitos kustantajalle!) jo vuoden alussa, mutta vielä sen lukemiseen ei ole tullut oikeaa hetkeä. Tbr-hyllyn lähes ainoana punaisena kirjana pistää silmään joka päivä, eli mielessä aina - jospa nyt?

Anthony Bozza: Eminem
Elämäkerrat ja muut vastaavat opukset musiikkimaailmasta on mun lemppareita, ja Eminemin ollessa yksi mun lempiartisteista, on odotukseni tietyllä tapaa tosi korkealla. Korkeat odotukset ei koskaan ole ollut kovin hyvä juttu, ja siitä syystä oon "vahingossa" unohtanut tämän hyllylleni.

Alexandra Bracken: The Darkest Minds
No kun mä katsoin sen leffan. Ja kun se jäi ihan kesken. Ja kun kirja kuulemma on niin paljon parempi. 

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema
En jaksa enää innostua uusista dekkareista, sillä niitä tulee vuosittain niin paljon lisää, ja tuntuu, ettei ne voi enää tarjota mitään uutta. Cormoran Strike -sarja on yksi poikkeuksista, ja aiemmat osat on ollut lajissaan ihan mun lemppareita. Tätä tiiliskiveä odotan innolla.

Deborah Harkness: Lumottu
Vähän naurattaa, että tämä kirja on edelleen lukemattomien joukossa. Metsästin tätä aikoinaan kissojen ja koirien kanssa nettikirppiksiltä, lopulta löysin sen ja maksoin siitä posteineen lähes uuden hinnan, enkä ole sen jälkeen ottanut sitä hyllystä käteeni. Uskon kuitenkin pitäväni tästä, ja mun on pakko päästä katsomaan se tv-sarja, joten...


9.4.2019

Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään






















Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään
suom. Sirpa Parviainen
512 s. Gummerus
Arvostelukappale


Mun suhde Estelle Maskamen kirjoihin on se, että olen lukenut Dimily -trilogian läpi kahdesti, ensin vuonna 2016 ja sitten vuoden päästä uudestaan. Ensimmäisellä lukukerralla olin ihan Edenin ja Tylerin vietävissä, nautin jokaisesta hetkestä, sillä trilogia oli ehkä viihdyttävintä lukemista pitkään aikaan. Toisella kerralla se ei enää iskenyt ihan niin hyvin, mutta ei muistella sitä, sillä kyseisillä kirjoilla tulee aina olemaan paikka mun sydämessä - ihan jo senkin vuoksi, että kyseessä on ensimmäinen kirjasarja jonka jokaisen osan olen lukenut läpi yhdellä lukukerralla. Ja vielä kahdesti.

Kun ensimmäistä kertaa kuulin trilogian saavan jatkoa, tiesin lukevani sen heti mahdollisuuden tultua. Suomennosta sai tosin ymmärrettävästi odotella hetken, ja parin kaverin kanssa kuumeisesti pohdittiin, onko suomennosta edes tulossa. Sieltä se sitten kuitenkin tuli. Onneksi. Kirja kopsahti postilaatikkoon, ja muutaman tunnin päästä siitä huomasin sivujen kääntyilevän nopeaan tahtiin, ja muutaman tunnin päästä siitä tajusin, ettei sivuja ole enää jäljellä. Eli heti alkuunsa voi todeta että kappas, Estelle Maskame teki sen taas, ja tällä kertaa ehkä vielä paremmin kuin aiemmin.

"Minua huolestuttaa, että se ei katoa koskaan. Minua pelottaa, että en tule koskaan olemaan kunnossa, että tulen aina vain olemaan tämä ihminen, jonka elämä on palasina."

Älä kerro kenellekään kertoo 17-vuotiaan Tylerin tarinan, ja näyttää samalla tutut tapahtumat hänen näkökulmasta. Tylerin menneisyys ei missään tapauksessa ole helpoimmasta päästä. Tyler on äkkipikainen ja vihainen poika, joka yrittää paeta menneisyyden haamuja kapinoimalla niin perhettään kuin koko maailmaa vastaan. Uusi siskopuoli Eden tulee mukaan kuvioihin, ja Tylerin vaivalla rakentama kova ulkokuori murenee.

Varmaan jokainen meistä Dimilyn lukeneista on edes jossain vaiheessa tullut ajatelleeksi sitä, kuinka ärsyttävä kusipää Tyler osaa olla. Hän tekee asioita, joita kenenkään ei pitäisi tehdä, hän käyttäytyy epäkunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan, eikä missään välissä edes mieti tekojensa mahdollisia seurauksia. Tylerin voisi aika helposti niputtaa "viiden tähden kusipäät" -laatikkoon, ellei tietäisi millainen hänen lapsuus on ollut.

Kirjan tapahtumat hyppii nykyhetken ja viiden vuoden välillä. Kuvittelin aluksi, että kirjassa käytäisiin läpi ainoastaan Tylerin mietteitä nykyhetken taustalla, mutta yllätyin positiivisesti tajutessani mistä on kyse. Viiden vuoden takaiset tapahtumat näyttää hänet haavoittuvaisena ja viattomana lapsena, jota kohdellaan väärin. Tapahtuminen selkeä kuvaus auttaa ymmärtämään mikä on tehnyt hänestä niin vihaisen, rikkinäisen ja voimattoman nuoren miehen.

"'Tee ahkerasti töitä', hän mutisee ja nielaisee. 'Minä rakastan sinua.'"
"Ei, ajattelen, kun käännyn poispäin ja paiskaan oven kiinni. Et sinä rakasta."

Yleisesti ottaen mun sietokyky kirjoissa ja vaikka televisiosarjoissa esiintyvään väkivaltaan ja sen eri muotoihin on hyvä, olipa kyse sitten oikeasti kauhusta tai CSI-seteistä, mutta lapsiin kohdistuva väkivalta on aina tosi vaikea paikka. Maskame onnistui mielestäni erityisen hyvin viiden vuoden takaisissa osioissa, koska mun oli oikeasti vaikea lukea niitä, ja vähän jopa odotin että milloin ne loppuu, sillä en halunnut lukea enää lisää. Tulee paha mieli. Nuori Tyler haluaisi mennä pelaamaan kavereidensa kanssa, hän haluaisi välillä katsoa matseja telkkarista, hän haluaisi että isä edes joskus hymyilisi, ja hän haluaisi olla edes yhden päivän pelkäämättä kotiin menemistä. Ja se on ihan tosi väärin. Vielä kamalampaa siitä tekee sen, että ihan samanlaista ja vielä pahempaa tapahtuu koko ajan, eikä se tule loppumaan ikinä.

Noh, summa summarum, jokaisen Dimily -fanin täytyy lukea tämä kirja. Ja taas jokaisen, joka tämän haluaa lukea, täytyy mielestäni lukea alkuperäinen trilogia ensin. Kirjasta huomaa selkeästi kuinka paljon Maskame on muutamassa vuodessa kehittynyt kirjoittajana, ja teksti on tietyllä tapaa laadukkaampaa kuin aiemmin. Kirjallisuuden mestariteos? No ei, mutta viihdyttävää, söpöä, osittain kepeää ja rentoa luettavaa. Etenkin nuoret lukijat voisi napata tämän  (ja ne aiemmat osat) lukulistalleen. Kesä tekee tuloaan, enkä osaisi nimetä parempaa kesäluettavaa kuin nämä.

10.3.2019

Lauren Conrad: L.A. Candy






















Lauren Conrad: L. A. Candy
suom. Tiina Julin
302 s. Readme.fi 2011


Vuosia, vuosia sitten törmäsin televisiossa sarjaan nimeltä The Hills. Sarja pyöri telkkarissa vielä pitkään sen loppumisen jälkeen uusintoina, ja muutamien jaksojen ajan sitä tuli myös katsottuakin. Sarjasta on parhaiten jäänyt mieleen Lauren ja Heidi, ja ihan tuon kyseisen tv-sarjan takia myös aikoinaan 13-vuotiaana tätä kirjaa joululahjaksi pyysin. Luin tämän siis ekaa kertaa monta vuotta sitten, ja muistelin pitäneeni tästä, joka olikin syy siihen, miksi valitsin sarjan seuraavan osan mukaan tämän vuoden hyllynlämmittäjään. Päätin kuitenkin virkistää muistiani ennen siihen seuraavaan osaan hyppäämistä lukemalla tämän uudestaan, ja voi jukra kuinka paljon aika onkaan päässyt kultaamaan muistoja.

L.A. Candy kertoo 19-vuotiaasta Janesta ja hänen parhaasta ystävästä Scarlettista, jotka ovat muuttaneet Los Angelesiin noin viikko sitten. Kämppiksinä asuvat tytöt kiertelevät vähän kaupunkia, bongailevat julkkiksia ja kalliita autoja, sekä kummastelevat kaikkea sitä ympärillä olevaa luksusta. Ei mene aikaakaan, kun tyttöjä tullaan pyytämään mukaan uuteen realitysarjaan, johon he tietysti lähtevät mukaan niin maineen kuin rahankin perässä. Tyttöjen elämää kuvataan aluksi vähän kyseenalaisilla sopimuksilla, ja hyvin äkkiä he huomaavat, ettei televisiossa välttämättä näytetä asioita oikealla tavalla. Kuka hyötyy kenestäkin, ja onko kaikki oikeasti sitä, mitä Jane ja Scarlett toivoo?

Jo ensimmäisiltä sivuilta saakka tunsin palan kurkussani, kun huomasin puhekielisyyden, henkilöiden ja naurettavien kliseiden ärsyttävän. Yleensä nautin sellaisesta ihanasta, hauskasta ja kevyestä kirjallisuudesta, mutta nyt luin muutaman vaivaisen luvun ja mietin hiljaa päässäni että en mä pysty tähän. Tietyissä määrin puhekielisyys on okei, mutta jos koko teksti on luokkaa "OMG!" niin saa minun puolesta olla.

Päähenkilö Jane on ensinnäkin raivostuttavan sinisilmäinen, mikä tuntuu minusta kummalliselta. En tiedä olenko itse oikeasti vaan liian kyyninen, mutta kyllä minä ainakin ihan uudessa kaupungissa uusien ihmisten ja bisnesten ympäröimänä kyseenalaistaisin erittäin monia asioita ja niin ihmisiä kuin heidän motiivejaan. Jane kuitenkin tuntuu luottavan ihmisiin vähän liian helposti, ja esimerkiksi hän sivuuttaa myös parhaan ystävänsä tiedostamat huolet ihan tuosta noin vaan, koska tuntuu itse tietävän paremmin mistä on kyse (spoiler alert: ei muuten tiedä). Mikään ei myöskään ärsytä niin paljon kuin se, että päähenkilöstä on pakko yrittää vääntää "täydellinen" - sellainen hupsu naapurintyttö, joka ei tunnu itse tiedostavan kuinka kaunis ja ihana hän on, ja hänelle vaan sattuu tapahtumaan kaikkea maagista. Jostain syystä lähes jokainen tuntuu olevan ihan hänen lumoissa, vaikkei hänessä oikeasti ole mitään mitään niin erikoista tai kiinnostavaa.

Ehkä suurin asia joka jäi vaivaamaan heti kirjoitustyylin jälkeen oli se, että voi luoja sentään kuinka tylsä kirja tämä oli. Alusta alkaen oli selvää, että joku julkisuuden tuoma "skandaali" sieltä varmasti on tulossa, mutta suurimmaksi osaksi tämä oli vaan huonosti kirjoitettua turhaa lätinää ilman sen kummoisempaa juonta. Mitään ei oikeastaan tapahtunut, jäin kaipaamaan sitä kunnon draamaa ja persoonallisia hahmoja, joita yleensä tosi-tv tarjoilee.

Janen paras ystävä Scarlett oli ehkä ainoa siedettävä asia ja henkilö koko kirjassa, ja ihan hänen vuoksi harkitsen lukevani myös sen seuraavan osan. Toisaalta olisi ihan mielenkiintoista selvittää, onko seuraavat osat yhtä väkisin väännettyjä kuin tämä, mutta toisaalta taas voisin ihan hyvin heittää koko trilogialla vesilintua eikä jäisi edes harmittamaan.

4.3.2019

Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaasteen koonti



Yöpöydän kirjat -blogin Niina laittoi yli vuosi sitten käyntiin Jatkumo -lukuhaasteen, jossa oli tarkoitus lukea sarjakirjoja, tai ainakin vähän seurailla sitä, tuleeko niitä edes luettua. Lähdin haasteeseen mukaan tietysti pää kolmantena jalkana, kun tiesin ettei se tule kovin suuri haaste olemaan, sillä luen suurimmaksi osaksi pelkästään kirjasarjoja.

Oli mielenkiintoista tarkkailla vuoden ajan lukemiani kirjasarjoja. Yleensä en sen suuremmin kiinnitä huomiota siihen, kuinka paljon kirjasarjoja tulee luettua, mutta vaikka tiesin lukevani niitä aika paljon, lopullinen määrä yllätti kuitenkin. Luin vuoden aikana 39 sarjakirjaa, jotka kuuluivat 28 eri sarjaan. Olen tietoisesti yrittänyt pyrkiä siihen, etten aloittaisi uusia sarjoja ennen kuin edelliset sarjat ovat luettuna loppuun, mutta tätä vaikeuttaa ihan hurjasti kirjojen julkaisutahti (ja se, suomennetaanko sarjaa edes loppuun asti). Tästäkin listasta huomaa, että sarjojen ekoja osia on tullut luettua hirveä määrä verrattuna sarjojen viimeisiin osiin.


  Useampi kirja samasta sarjasta:  
Holly Bourne: Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen?
Cassandra Clare: Tuhkakaupunki, Lasikaupunki, Langenneiden enkelten kaupunki, Kadotettujen sielujen kaupunki
J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Sarah J. Maas: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen
Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before, P. S. I Still Love You, Always and Forever, Lara Jean
Cecelia Ahern: Viallinen, Täydellinen
J. R. Ward: Varjot, Peto

  Kirjat, jotka aloittavat sarjan:  
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
John Verdon: Numeropeli
Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
Jessica Townsend: Morriganin koetukset
Lauren Conrad: L. A. Candy
Alan Bradley: Piiraan maku makea
Elina Pitkäkangas: Kuura
Anne Rice: Veren vangit
Elina Rouhiainen: Kesytön
Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta
Anu Kuusenoksa: Prinssi jolla ei ollut sydäntä
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

  Kirjat, jotka jatkavat sarjaa:  
Veronica Roth: Kapinallinen
Audrey Carlan: Calendar Girl - Helmikuu
Zoe Sugg: Girl Online kiertueella
Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa
Saul Black: Rakkaudesta murhaan

  Kirjat, jotka päättävät sarjan:  
Kiera Cass: Kruunu
Stephanie Perkins: Isla and the Happily Ever After


Lukemistani kirjasarjoista lemppariksi on noussut ihan ehdottomasti Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarja. Vuoteen mahtui myös sarjoihin kuuluvia sarjakuvia, mutta jätin ne tästä listauksesta pois. Vuosi on myös pitkä aika, joten on hyvin mahdollista että listasta joku kirja unohtui, mutta ei kai se ole niin justiinsa - eihän?

Saavutin lukemillani kirjoilla haasteen korkeimman tason, Sarjastajan. Kiitos vielä Niinalle mukavasta haasteesta!


17.2.2019

Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä






















Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä
suom. Einari Aaltonen
207 s. | Sammakko 2018
arvostelukappale


Runoja rakkaudesta, menetyksestä ja surusta, voimaantumisesta ja inspiroitumisesta. En ole ollut yhtään runoihmisiä, mutta luettuani Rupi Kauria totesin että vitsi, haluan lukea runoutta enemmän. Amanda Lovelace menee hyvin samaan koppaan Kaurin kanssa välilyöntirunoudellaan, mutta silti heidän tyylissä on hurjasti jotain eroa. Tutkailin hieman Goodreadsin puolelta ihmisten mielipiteitä tästä teoksesta, ja huomasin heti, että

vau
kuinka moni
on pahoittanut
        mielensä

En viihtynyt tämän parissa, mutta uskon, että olisin saanut tästä irti paremmin muutama vuosi sitten. Koin runot suurimmalta osin masentaviksi. En masentaviksi sillä tavalla, että tuntisin jääväni loukkuun pinnan alle, vaan siten, että hetkellisesti mikään ei kiinnostanut, ei edes tämä teos.

Osa runoista oli kyllä ihan hyviä, mutta kokonaisuudessaan tämä kuitenkin jätti kylmäksi. Vaikka kokemusta on useamman vuoden ajalta pahasta olosta ja sellaisesta surkeasta epätoivosta, en siitä huolimatta saanut mistään kunnolla otetta tai voinut samaistua mihinkään. Monista runoista mieleeni jäi ainoastaan yksi, joka pisti ajattelemaan ja pysähdyin hetkeksi miettimään omia tuntemuksiani muutamien vuosien takaa:

"lähes
vuoden
olin kauhuissani
aina kun
puhelin soi,
koska pelkäsin
kuulevani
jonkun
taas kuolleen."
s. 90

Minulle siis tämän ja Kaurin suurimpana erona toimii se, että Rupi Kaur tarjoili edes hieman toivoa, ja tästä sitä en millään keinolla löytänyt.

Välilyöntirunous (ei millään tasolla ilkeäksi tarkoitettu termi) kiinnostaa edelleen, eikä tämä missään nimessä ollut huono teos. Tumblrin kulta-aikaa eläneenä nuorena on mahtavaa nähdä, kuinka nämä quotemaiset runot ovat löytäneet paikkansa. Yksinkertaisuudellaan ja arkisuudellaan ei varmasti viehätä kaikkia,

mutta
kyllä
minä
voisin
l u k e a
lisääkin.

30.1.2019

Joakim Juvelén: Ugly Monsters






















Joakim Juvelén: Ugly Monsters
96 s. | Sammakko 2018
arvostelukappale


Strippisarjakuvat ovat nopeaa ja lähes aina hauskaa luettavaa, ja niin ne oli myös nytkin. Joakim Juvelénin Ugly Monsters oli erittäin yllättävä teos ja mikä parasta: oikeasti hyvä. "Ugly Monsters is a naughty and humoristic comic celebrating gay urbanite life" - näin kuuluu osuva kuvaus.

En uskonut että tämä tulisi olemaan näinkin hauska tapaus, sillä jostain syystä kuvittelin ettei tämä välttämättä ole täysin minun juttu - sillä mitä minä muka aiheesta mitään tiedän. Usein tulee mietittyä sitä, miten kokee samaistuvansa lukemiinsa asioihin, mutta hyvin äkkiä hoksasin naurahtelevani näille jutuille ilman, että kokisin sen suuremmin samaistuvani tähän urbaaniin gay-elämään.

Osa vitseistä on piilotettu hauskasti kuviin, ja pari kertaa luin muutaman stripin hieman hätiköiden ja hoksasin hetken päästä että ei hitto, mitäs sinne Lulun paitaan olikaan tällä kertaa kirjoitettu. Rumien mörköjen porukkaan kuuluu 10 tyyppiä, joista omaksi lemppariksi nousi ehdottomasti Lulu tekstipaitoineen.

Jos yhtään arastelematon huumori tai parisuhteista ja deittailusta väännetyt vitsit ja huomiot naurattaa, niin tämä on enemmän kuin kokeilemisen arvoinen tekele.



27.1.2019

Viime vuoden vikat + Black Friday ja joulu 2018 | ostoksia n:o 7

Pitkästä aikaa esitteillä hieman uusia ostoksia ja löytöjä. Ostoksia on näkynyt täällä blogissa viimeksi heinäkuussa, joten nyt on hyvä sauma käydä läpi syksyn ja alkutalven löytöjä (näistä ostoksista vanhin on heinäkuulta). Olen yrittänyt pitää ostelun minimissä ja onnistuin siinä ihan hyvin aina siihen saakka, kun joulukuun alennusmyynnit alkoi. Etenkin, kun päätin etten tänä vuonna tuhlailisi, menin jotenkin vuoden viimeisinä viikkoina sekaisin halvoista kirjoista ja haalin niitä itselleni ehkä hieman liikaa. Onneksi mulla on nyt koko vuosi aikaa opetella mitä tarkoittaa itsekuri tai itsehillintä.

Black Friday meni tällä kertaa ihan iisisti, ja aiemmista vuosista poiketen ostin mielestäni hyvin vähän "krääsää" itselleni. Alennukset ei myöskään ollut yhtään niin hyviä kuin ennen, ja siksi jätin suosiolla osan toiveistani hankkimatta, kun se alehinta ei normaalista viikonloppuhinnasta eronnut millään tavalla.

Noh, sen pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan. Kirjahyllyyni on eksynyt näiden lisäksi myös muitakin kirjoja, mutta tässä postauksessa on mukana ainoastaan ne, joista olen itse jotain maksanut. Kokonaisuudessaan kaikki uudet kirjat löytyy t ä ä l t ä.


●   ●   


ADLIBRIS:
- Andrzej Sapkowski: Witcher -sarja, osat 1-7

KIERRÄTYSKESKUS:
- J. K. Rowling: Harry Potter 1-4 boksi
- J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix
- J. K. Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows

MUUALTA:
- J. K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince

KIERRÄTYSKESKUS:
- Erik Axl Sund: Varistyttö -trilogia
- Dan Brown: Kadonnut symboli
- Dan Brown: Inferno
- Dan Brown: Alku
- Gillian Flynn: Teräviä esineitä
- Gillian Flynn: Paha paikka
- Tess Gerritsen: Tappava salaisuus
- Nadia Murad: Viimeinen tyttö
- Andrei Pogožev: Pako Auschwitzista
- Anne Rice: Kadotettujen kunigatar
- Sofi Oksanen: Puhdistus
- Alyson Noel: Kilpailijat
- K. K. Alongi: Kevätuhrit
- Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani
- Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret
- Slash & Anthony Bozza: Slash

(mitättä? lempikauppako?)

ADLIBRIS:
- Sarah J. Maas: Keskiyön kruunu
- Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär
- Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?
- Tommi Liimatta: Sami Yaffa - tie taipuu
- Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

ANTIKVARIAATTI:
- Elina Rouhiainen: Aistienvartija
- Cara Delevingne: Mirror, Mirror

MUUALTA:
- JP Ahonen: Pelinavaus

Vuositasolla leffahamstraus jäi niin pieneksi, että ihan säikähdin. Jouduin itseasiassa tuijottelemaan mun elokuvahyllyä ja miettimään, olenko unohtanut listata jonkun ostoksistani. En ollut unohtanut, en vaan oikeasti ole ostanut tämän enempää. Olen selkeästi luottanut vuonna 2018 enemmän suoratoistopalveluihin, ja siitä kiittää myös lompakko. On paljon kannattavampaa käyttää jonkun toisen Netflixiä, kun ostaa kaikki katsottava omaan hyllyyn! :D vinkkinä vaan.

CDON:
- Ant-Man and the Wasp
- Ready Player One (black friday)
- Black Panther
- Ihmeperhe 2
- Every Day (black friday)
- The Big Bang Theory, kausi 11 (black friday, puuttuu kuvasta)

DISCSHOP:
- The 100, kausi 4

JOULULAHJAKSI:
- Criminal Minds, kausi 13

Toivottavasti tämä jää viimeiseksi ostosten esittelyksi pitkään aikaan. Tarkoituksenani on nimittäin olla ostamatta mitään turhaa, ja toistaiseksi olen selvinnyt jo tämän yhden kuukauden ilman turhia ostoksia. Ja kyllä, niin pahalta kuin se tuntuukin, kirjat ja leffat lukeutuu näihin "turhuuksiin" mukaan. Vaikka eihän ne nyt turhia oikeasti ole, mutta pärjään vallan mainiosti niillä, mitä jo valmiiksi omistan.

9.1.2019

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

_





















Anu Holopainen: Sydänhengitystä
228 s. Karisto 2018
arvostelukappale


En olisi yhtään osannut kirjan kuvauksen perusteella päätellä, kuinka tärkeä ja erityinen lukukokemus tämä tulisi olemaan. Sydänhengitystä ei ole ainoastaan äärettömän rohkea, vaan myös äärettömän aito.

Tiiran raskaustestiin ilmestyy vastoin toiveita ja rukouksia kaksi punaista viivaa. Suututtaa, kauhistuttaa ja ehkä jopa kuvottaa. Voiko testi pitää paikkaansa? Olisiko kalliimpi, parempi testi antanut eri tuloksen? Ne kaksi punaista viivaa ovat sellaisia, mitä Tiira ei olisi ikinä elämässään halunnut nähdä. Ei ikinä.

Tiiralle on alusta alkaen erittäin selkeää se, ettei lapsen pitäminen ole edes vaihtoehto. Mitä käy, kun oma äiti, paras ystävä ja poikaystävä ovatkin toista mieltä? Tiiran äiti on ehdottoman varma siitä, että Tiira tulee rakastamaan lastaan enemmän kuin mitään muuta, ja abortti on väärä valinta. Paras ystävä taas on potenut vasta vauvakuumetta, eikä ymmärrä Tiiran päätöstä. Poikaystävä säikähtää, kunnes Tiiran äiti onnistuu puhumaan hänetkin ympäri. Kukaan näistä kolmesta ei tue hänen päätöstä.

Otti ihan jumalattomasti päähän se, että Tiiran ympärillä olevat ihmiset kuvittelivat voivansa tehdä päätöksiä hänen puolesta. Kuka on oikeutettu kertomaan toiselle, miten hänen pitäisi asiat hoitaa - etenkään jos on kyse näin isosta asiasta? Olipa kyseessä sitten oma äiti tai sairaanhoitaja, ei kenelläkään ole oikeutta puuttua tällä tavalla toisen elämään ja kehoon. On suorastaan järkyttävää kuinka muut tuntui painostavan Tiiraa kohti äitiyttä, ja mun on hyvin vaikea kuvitella mitä itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt, jos mulle läheisimmät ihmiset eivät hyväksyisi vastaavaa päätöstä, vaikka se mulle itselleni selkeä juttu olisikin. Vihastuttaa ihan ajatuskin.

Kuten jo aiemmin mainittu: tärkeä aihe. Jokaisella on oltava vapaus päättää omasta kehostaan, vapaus tehdä abortti ja vapaus vaan olla. Miksi aina oletetaan että kaikki naiset haluaisivat jossain vaiheessa elämää olla äitejä? Jos nuori sanoo ettei aio hankkia lapsia, miksi kommentti siihen on "kyllä se mieli vielä muuttuu" tai "susta nyt vaan tuntuu siltä, kun oot niin nuori vielä"?

Onneksi Tiiran elämästä löytyy vielä neljäskin henkilö, isosisko Lili, joka tukee siskoaan alusta asti kyseenalaistamatta häntä. Lili on tukena myös sillä vaikeimmalla hetkellä, kun Tiira makaa tuskaisena kylpyhuoneen lattialla vuotaen verta. Abortti oli Tiiralle helppo päätös, mutta sen aiheuttama fyysinen kipu ja tuska ei ole helppoa varmasti kenellekään. Kaiken sen kuvaaminen niin tarkasti nostaa kirjan pisteitä hieman lisää, sillä vaikka abortti onkin täysin ok, se ei ole ehkäisykeino tai ohi tuosta noin vaan parin pillerin jälkeen. Yleisesti ottaen tv-sarjoista tai elokuvista saa sen kuvan että a). kukaan ei koskaan tee aborttia, koska päättävät viimeisillä minuuteilla haluavansa pitää lapsen tai b). se vaan mennään tekemään lääkäriin ja sieltä palataan takaisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mainiota, että nyt meillä on ainakin yksi kirja missä se tapahtuu, eikä sitä yritetä kaunistella mitenkään.

Tapahtumia kerrotaan monesta eri näkökulmasta, joten pääsee vähän sisälle myös muiden aatteisiin. Kirjan aihe jo itsessään herättää varmasti mielipiteitä ja puhetta, mutta eikös ne tärkeät aiheet tee niin aina? Pistää ehdottomasti miettimään ja auttaa ymmärtämään - kiitos siitä.

7.1.2019

2 0 1 8 kirjoina, musiikkina ja telkkarina


   K I R J A T   

2018 osoittautui parhaaksi kirjavuodeksi ikinä. Vuoden startattua olin hyvin varma siitä, etten ehdi enää lukemaan samaan tahtiin kuin aiemmin. En tehnyt itselleni tällä kertaa mitään erillisiä lukutavoitteita, mutta asetin Goodreads -tavoitteeksi 60 kirjaa ja haaveilin suorittavani Helmet -haasteen. Lähdin myös hetken mielijohteesta mukaan hyllynlämmittäjään. Tarkoitus oli osallistua vaan näihin, mutta pitkin vuotta löysin itseni osallistumasta ties mihin lukuhaasteisiin, ja hyvä niin, sillä niistä oli paljon iloa. Sen pidemmittä löpinöittä, hieman tilastoja ja lukemia kuluneelta vuodelta, olkaat hyvät:

   L u i n   
- 135 kirjaa, joista 5 oli äänikirjoja
- 39805 sivua (+ äänikirjat n. 25h)
- 27 kotimaista
- 32 sarjakuvaa
- 66 kirjastolainaa
- 17 englanniksi
- 103 naisten kirjoittamaa

Paras lukukuukausi oli syyskuu, jolloin luin 16 kirjaa ja niistä sivuja kertyi 5379. Huonoin kuukausi sivumäärältään oli marraskuu, jolloin luin 1313 sivua, mutta kuuntelin äänikirjaa 10 tunnin verran. Vähiten kirjoja luin joulukuussa, ja niitä kertyi kasaan 5 kappaletta sivumäärällä 1997.

   V u o d e n   p a r h a a t   
- Sarah Crossan : Yksi
- Sarah J. Maas : Keskiyön kruunu
- Janne Kukkonen : Voro - kolmen kuninkaan aarre
- Kate Quinn : Koodinimi Alice
- Maija Salmi & Meeri Koutaniemi : Ilopangon vankilan naiset

   V u o d e n   h u o n o i m m a t   
- Jay Asher : Kolmetoista syytä
- Christopher Sandford : Kurt Cobain
- Abigail Gibbs : Illallinen vampyyrin kanssa
- Zoe Sugg : Girl Online kiertueella 
- John Green : Teoria Katherinesta

135 kirjaan mahtuu paljon huteja, joita jälkikäteen ajateltuna tuntuu olevan huomattavasti enemmän kuin hyviä. Tosin paikkaansa se ei pidä, sillä Goodreadsin mukaan jakelin neljää tähteä aika avokätisesti monelle kirjalle. Ehkä näin suuri määrä luettuja saanut mut vaan turtumaan, ja isoa osaa kirjoista en muista edes lukeneeni. Kaikki luetut kirjat täällä, tai vaihtoehtoisesti Goodreadsin puolella täällä.



   M U S I I K K I   

Musiikki on ollut mulle aina myös iso juttu, ja vuoden päätteeksi oli mukava nähdä taas lisää tilastoja kuuntelemastani musiikista. Last.fm on ollut mulla käytössä jo vuodesta 2014, ja kyttäilen sieltä valehtelematta päivittäin omia tilastojani ja kuuntelemiani määriä. Yllätyin siitä kuinka vähäiseksi musiikki jäi vuonna 2018, mutta ehkä nuo 135 luettua kirjaa on vienyt kaiken ylimääräisen ajan.

   K u u n t e l i n   
- 9709 soittoa
- 860 eri artistia
- 1647 eri albumia
- 2496 eri biisiä

Tähän mielestäni pieneen kuuntelumäärään vaikuttaa luultavasti myös se, että kesän jälkeen lopetin Spotifystä maksamisen, ja ilmaisversion mainokset söi iloa kuuntelusta ihan hirveästi. Spotifyllä on myös paha tapa jumittua ja lakata toimimasta siirtyessä premiumista ilmaiseen (alkaa toimimaan taas kunnolla kun sen tilaa uudelleen), ja menetin siihen hermoni muutamaan otteeseen. Kokeilin myös kolmen kuukauden ajan Apple Musicia, joka ei ollut yhtään mun juttu. Suurin pettymys oli se, ettei kyseinen palvelu pelaa yhteen Last.fm:n kanssa ja tästä syystä palasin takaisin tuttuun ja turvalliseen Spotifyyn.

   K u u n n e l l u i m m a t   a r t i s t i t   
- Eminem / 420 soittoa
- Mac Miller / 320 soittoa
- Five Finger Death Punch / 272 soittoa

   K u u n n e l l u i m m a t   a l b u m i t   
- Vesta : Lohtulauseita / 203 soittoa
- 30 Seconds to Mars : America / 184 soittoa
- ASTR : Varsity EP / 172 soittoa

   K u u n n e l l u i m m a t   b i i s i t   
- Five Finger Death Punch : Wash It All Away / 73 soittoa
- Asking Alexandria : Alone in a Room / 66 soittoa
- Eminem : River ft. Ed Sheeran / 59 soittoa

Olin ihan älyttömän yllättynyt tästä listasta, ja yllättävää oli myös se, että esim. vuoden kuunnelluinta biisiä on soitettu vaan 73 kertaa. Nämä kohtalaisen pienet luvut kertoo tosin siitä, että nyt tuli kuunneltua hieman laajemmin ja tasaisemmin vähän kaikkea. Tai no laajasti ja laajasti, vuonna 2016 lukemat oli 1618 eri artistia/bändiä ja 3150 eri albumia (mutta siitä huolimatta kuuntelin lähes koko vuoden kolmea eri artistia, eli tasaisuudesta ei tietoakaan...). Mun Last.fm profiili löytyy muuten täältä.




   L E F F A T   &   T V   

No mutta entä sitten ruudun ääressä viettämäni aika? Tv-sarjojen suhteen vuosi oli mainio, katselin paljon sitcomeja, jotka on parasta taustahälinää about kaikkeen. Elokuvien suhteen tunsin taas olevani hieman jumissa, musta tuntuu tällä hetkellä että katsoin vaan surkeita elokuvia toistamiseen. Elokuvat jäi siis vähän unholaan, ja katselin aiempiin vuosiin verrattuna noin 20 elokuvaa vähemmän.

   K a t s o i n   
- 86 elokuvaa
- 39 elokuvaa, jotka olin nähnyt jo aiemmin
- 5 elokuvaa, jotka katsoin kahdesti
- yli 1000 jaksoa

Yli tuhat jaksoa kuulostaa hurjalta, mutta ei se oikeasti edes ole niin paljoa jos pohtii sitcomeja ja niiden lyhkäisiä jaksoja. Oon myös maratonkatsoja, eli saatan olla tovin katsomatta mitään ja sitten tuijotan muutaman päivän putkeen jotain. Plus surkean unirytmini takia käytän yleensä yöt sarjoihin ja nukun vähän vähemmän. Fiksua.

   P a r h a a t   l e f f a t   
- Spotlight : 2015
- To All the Boys I've Loved Before : 2018
- Wonder : 2017
- Black Panther : 2018
+ muut Marvelit

   P a r h a a t   t v - s a r j a t   
- New Girl : 2011 - 2018
- Marvel's Daredevil : 2015 - 2018
- Marvel's Jessica Jones : 2015 - 2018
- How I Met Your Mother : 2005 - 2014
- The End of the F***ing World : 2017 -

Marvelin tv-sarjat vei ihan mennessään, ja niistä ehdottomasti suosikiksi nousi Daredevil, vaikka en aluksi uskonut pitäväni siitä ollenkaan. Nyt ei ole hetkeen tullut niitä katsottua, ja Iron Fististä pitäisi seuraavaksi jatkaa. Komediasarjojen parhaimmistoon kuuluisi myös Frendit, jotka katsoin jälleen läpi, mutten tohdi ottaa näille listoille kuin uusia tuttavuuksia. Muuten tämä osio olisi luultavasti täyttynyt Harry Pottereista tai jostain muusta, jotka katselen läpi vuosittain. IMDb -profiili ja katsomani leffat täällä, ja Tv Time -profiilini täällä.

   K I I T O S   2  0  1  8   

kuluneen vuoden 1 kohokohta tapahtui joulukuussa,
kun hetken mielijohteesta värjäsin hiukseni vihreäksi. 

j a i k s


3.1.2019

#hyllynlämmittäjä 2019

Taas on vierähtänyt vuosi yhdestä hyllynlämmittäjäpinosta, jonka omasta mielestäni kasasin ihan äsken. En ole aiemmilla kerroilla suoriutunut haasteesta kovinkaan kummoisesti, mutta silti tämä vetää puoleensa magneetin lailla, enkä voi olla vieläkään osallistumatta. Olen aiemmin valinnut luettavat kirjat aika lepsusti, ja samalla linjalla mennään edelleen. Tällä kertaa kaikki kirjoista on kuitenkin ollut hyllyilläni pölyttymässä vähintään vuoden, ja uusimmat tulokkaat jäivät valinnassa siis tietoisesti täysin huomiotta.

Olen lueskellut ja huomannut monen haastavan itsensä lukemaan tänä vuonna vain (tai enimmäkseen) oman hyllyn kirjoja, ja minä lähden tähän vuoteen myös samalla linjalla mukaan. Vaikken edes kovin hirveästi kirjastoja kuluta, on jostain syystä silti oman hyllyn kirjat jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Tästä syystä myös hyllynlämmittäjä on oiva haaste, josta toivottavasti tällä kertaa suoriudun - kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

  1. Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
  2. Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1
  3. Robert Galbraith: Pahan polku
  4. J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
  5. Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
  6. Veronica Roth: Uskollinen
  7. Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
  8. Anne Rice: Veren vangit
  9. Juuli Niemi: Et kävele yksin
  10. Lauren Conrad: Petoksia ja valheita
  11. Emma Donoghue: Huone
  12. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Jane Austen pitää listalla paikkaansa edelleen jo kolmatta vuotta, sekä toistamiseen mukana paljon kehuttu Jonas Gardell kirjallaan, jota en jostain syystä vaan uskalla alkaa lukemaan. Mukana myös jälleen kerran vain yksi kotimainen kirja, vampyyreita, fantasiaa, dekkareita, ya:ta ja vähän jotain hömppää. Laaja skaala vähän kaikkea, ja mulla on aika hyvä fiilis tämän suhteen. Ainakin toistaiseksi.

Vuoden 2018 hyllynlämmittäjä sujui yllättävän hyvin (8/12), ja olin yhdessä vaiheessa varma että saan kaikki kirjat luetuksi. Syksy kuitenkin toi tullessaan kottikärryllisen stressiä, ja päätin käyttää jäljelle jääneen vähäisen lukuinnon kirjoihin, jotka siinä hetkessä tuntui hyvältä. Hyllynlämmittäjäni eivät olleet niitä. 2018 hyllynlämmittäjä löytyy täältä, ja luetut kirjat löytyy täältä.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Palaillaan toivottavasti piakkoin vuoden koosteen merkeissä, käydään ainakin muutamia numeroita ja lemppareita vähän läpi.