10. elokuuta 2018

Nina LaCour: Välimatkoja

"Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan San Franciscossa, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa Marin tuntee menneisyyden kutsun. Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joulun ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa New Yorkissa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on lopulta kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta."

Teos: Välimatkoja
Alkuperäinen nimi: We Are Okay 
Kirjailija: Nina LaCour

Suomentaja: Leena Ojalatva
Sivumäärä: 232
Kustantaja: Karisto
Arvostelukappale


Kaikki ya-kirjat joita olen lukenut on ollut enemmän tai vähemmän romanttista teinihöttöä, ja juonen keskeisenä osana on se parisuhde. Välimatkoja yllätti positiivisesti siinä, että vaikka päähenkilön Marinin ja hänen ystävän Mabelin välillä on historiaa ja tunteita, se ei ollut se pääpointti. En tiennyt kaipaavani vaihtelua söpöistä rakkaustarinoista ennen kuin luin tämän.

Marin on pakannut tavaransa ja paennut toiselle puolelle maata sanomatta kenellekään sanaakaan. Mitä oikein tapahtui, ja mikä sai Marinin jättämään kaiken?

Marinin äiti on kuollut hänen ollessaan vielä pieni lapsi, ja Marin asuu vaarinsa kanssa sulassa sovussa. Molemmilla on tehtävänä tietyt kotityöt, kumpikaan ei häiritse toisen elämää, he ovat läheisiä vaikkei Marin oikeastaan tiedä vaaristaan juuri mitään. Vaari ei puhu menneisyydestä, ja talossa on huoneita joissa Marin ei ole koskaan käynyt.

"Otin huoneen motellista ja pidin televisiota päällä kaiket päivät. Söin kaikki ateriani samassa, ympäri vuorokauden avoinna olevassa kuppilassa enkä noudattanut minkäänlaista aikataulua. Aina kun puhelin soi, sen ääni ravisti luitani. Mutta jos panin puhelimen äänettömälle, olin täysin yksin."

Välillä siirrytään nykyajasta menneisyyteen, ja nähdään mihin Marin oikein katosi, tapasiko hän matkallaan uusia ihmisiä, miten hänen ja Mabelin tiet aikoinaan kohtasivat ja millaista hänen elämä ennen kaikkea tapahtunutta oli.

Välimatkoja on hämmästyttävän aito ja herkkä tarina surusta, menettämisestä ja sen pelosta. Se kertoo kauniisti myös orastavasta toivosta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Entä jos pakenemisen sijaan kertoisikin läheisimmälle ihmiselle huolistaan? Entä jos antaisi rakkaimpien ihmisten auttaa?

LaCourin kirjoitustyyli lumosi mut yksinkertaisella, aidolla ja kauniilla tavallaan. Pidin kirjan rauhallisuudesta. Siitä, että tapahtumat sijoittuivat autioon yliopistoon, ei oikeastaan ollut muita kuin Marin ja Mabel, heidän ajatukset, muistot, tunteet. Etenkin Mabel valloitti sydämeni, ja toivon heille vain ja ainoastaan hyvää.

"'Suuret kiitokset', sanoin hänen vanhemmilleen, kun he lähtivät. Yritin kuulostaa siltä kuin olisin vain tavanomaisen kiitollinen. Yritin kätkeä sen, miltä minusta oikeasti tuntui - että he olivat pelastaneet henkeni."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti