30.8.2018

Elokuun leffat

En tiedä mikä siinä on, ettei leffat saa multa samalla tavalla aikaa kuin kirjat tai tv-sarjat. On tosi vaikeaa päättää aina mitä sitä katsoisi, ja uusien elokuvien katsominen kauhistuttaa - mitä jos se onkin huono, ja olen pahimmassa tapauksessa tuhlannut elämästäni yli 2 tuntia? Noh, mitään seurauksia moisella ei olisi, mutta niin sitä aina ajattelee ja päätyy katsomaan samoja elokuvia kerta toisensa jälkeen. Mm. Pitch Perfect tulee tvstä 1.9. (ja jälleen 3.9.) sadannetta kertaa, ja hyvin todennäköisesti löydän itseni silloin ruudun äärestä.

Suositelkaa mulle jotain hyviä leffoja, että pääsisin eroon jo katsottujen leffojen kierteestä! Kauhu, fantasia, toiminta, draama - you name it, ja minä katson sen!

051 Home Alone 4 (2002)
052 Fast & Furious 8 (2017)
053 Possession (2008)
054 The Kissing Booth (2018)
055 Harry Potter and the Half-Blood Prince (2009)
056 The Package (2018)
057 Iron Man (2008)
058 To All the Boys I've Loved Before (2018)
059 Iron Man 2 (2010)
060 Thor (2011)
061 Mielensäpahoittaja (2014)
062 To All the Boys I've Loved Before (2018)



Ihan ekana on pakko nostaa esille elokuva, joka on ollut somessa esillä jo ennen julkaisua, elokuva, jonka katsoin jopa kahdesti viikon aikana: To All the Boys I've Loved Before! TATBILB oli mun mielestä ihana ja raikas hyvän mielen elokuva, joka antoi oikeutta kirjalle. Tiesin pitäväni tästä elokuvasta, sillä kuten moni jo varmaan sen tietääkin - teinileffat on parasta ikinä t. minä. Aluksi Noah Centineo tuntui hassulta valinnalta Peterin rooliin, enkä itse olisi tullut edes ajatelleeksi häntä, mutta Noah olikin Peterinä oikein hyvä. Koko elokuvasta mun lemppariksi nousi ehdottomasti Madeleine Arthurin (mulle ihan uusi nimi!) näyttelemä Chris. Madeleine oli hauska, ja juuri sellainen millaiseksi Chrisin kuvittelinkin!

The Package oli myöskin Netflixin uutuuselokuva, jonka katsoin ilman mitään ennakkotietoja tai oletuksia, ja voi kuvotus. Älyvapaata sekoilua keskellä metsää, ja juttujen taso niin alhainen ettei jaksanut naurattaa edes minua, vaikka kuvailisin omaa huumorintajuani huonoksi. Kyllä yleensä paskat jutut naurattaa, mutta nyt vaan ärsytti.

Mielensäpahoittaja taas oli tosi kivasti kuvattu, tunnelma oli onnistunut ja osa jutuista oli oikeasti hauskoja. Suomalaisuutta parhaimmillaan. Kirjana ei muistaakseni iskenyt juurikaan, mutta leffana ihan okei, vaikken yleensä suomalaista elokuvista perusta.

Kuukauden paras elokuva on sanomattakin selvä: To All the Boys I've Loved Before (#teampeterk) ja huonoimman leffan tittelin nappaa The Package. Ylläri! Iron Manilla ja etenkin Thorilla on aina paikka mun lemppareiden joukossa.



Postauksen kuvat: IMDb

28.8.2018

Sarah J. Maas: Keskiyön kruunu

"Celaena Sardothien voitti raa'an kamppailun, ja hänestä tehtiin Kuninkaan Miekka, Adarlanin kuninkaan henkilökohtainen salamurhaaja. Celaena ei kuitenkaan kumarra kruunua: salassa hän auttaa kuninkaan vihollisia pakenemaan, sillä hän tietää, että hänen palvelemansa miehen sielu on sysimusta. Jokainen kuolema, jonka Celaena lavastaa, ja jokainen valhe, jonka hän kertoo, on uhka hänen rakkailleen ja hänelle itselleen.

Juonittelu ja salailu mutkistavat hänen välejään kruununprinssi Dorianiin, kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaoliin sekä kapinalliseen prinsessa Nehemiaan. Eikä Celaena ole ainoa, joka hakee oikeutta. Kun sitten salaisuuksien vyyhti johtaa järkyttävään katastrofiin, Celaenan on päätettävä, minkä puolesta hän todella taistelee: vapautensa, sydämensä vai kuningaskunnan kohtalon."

Teos: Keskiyön kruunu
Sarja: Throne of Glass, #2
Alkuperäinen nimi: Crown of Midnight
Kirjailija: Sarah J. Maas

Suomentaja: Sarianna Silvonen
Sivumäärä: 543
Kustantaja: Gummerus
Mistä: oma kirjahylly


Celaena astelee lasipalatsin käytäviä pitkin kädessään painava säkki, joka heilahtaa jokaisella askeleella ja osuu välillä hänen polviinsa. Mustaan viittaan pukeutunutta naista ei pysäytä edes vartijat, jotka tietävät varmasti kuka hän on ja mitä hän tekee. Kuninkaan Miekkana Celaena on arvoasteikossa heidän yläpuolellaan, eikä linnassa ole enää montaa, joka olisi ollut häntä korkeammassa asemassa. Ja vielä harvemmassa olivat ne, jotka eivät pelänneet häntä. Celaena nappaa säkistä irtileikatun pään ja tiputtaa sen kohti kuningasta.

"'Entä hänen vaimonsa?' kuningas kysyi vaativasti käännellen sormusta käsissään. 
'Meren pohjassa, kahlittuna siihen, mitä hänen miehestään jäi jäljelle', Celaena vastasi virnistäen julmasti ja otti säkistään hoikan, kalpean käden. Sormessa oli kultainen vihkisormus, johon oli kaiverrettu hääpäivä."

Ei voi muuta sanoa kuin huhhuh! Sarjan ensimmäisen osan Lasipalatsin luettuani jäin kaipailemaan sitä luvattua eeppistä fantasiaa, ja tämän toisen osan luettuani ei voi kuin todeta että ensimmäinen osa oli toden totta pelkkää pohjustusta tarinalle sekä todella pliisu osa tapahtumiltaan tähän verrattuna. 

Yli viiteensataan sivuun mahtuu hurjia tapahtumia, paljastuksia ja juonenkäänteitä. Ja mikä parasta, en osannut edes ajatella että mitään sellaista voisi tapahtua, joten istuskelin täällä suu auki miettien että mitäs nyt. Mua oikeasti hieman karmii mitä tuleman pitää.

Keskiyön kruunu oli ihanan raaka (voiko näin edes sanoa?), musta oli mahtavaa että päästiin seurailemaan vierestä taisteluita ja miekan silpomia hetkiä. Celaena uhkailee ihmisiä sillä, että hän paloittelee heidät, eikä kukaan edes epäile etteikö hän tekisi niin. 

"'Hän tappaa sinut Celaena.' Chaol tarttui Celaenan harteisiin ja pudisti tätä. 'Hän tappaa sinut, ja hän pakottaa minut tekemään sen rangaistuksena siitä, että olen ystäväsi.'"

Celaenan ja Chaolin välit lähenevät vihdoin ja viimein. Olisin halunnut pitää Chaolista, mutta se riitti, että kuulin yhden ainoan ihmisen sanovan booktuben puolella vihaavansa Chaolia myöhemmässä vaiheessa, enkä voinut enää ajatella mitään muuta. Mitä tulee tapahtumaan? Vai tuleeko tapahtumaan mitään, ja olen kärvistellyt täällä turhaan? Dorianin pisteet nousivat, ja hän vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Kolkutin-Mort oli myös mainio. 

Celaenan menneisyys tulee tutuksi, ja hän myöskin vaikuttaa mielestäni aikuismaisemmalta kuin aiemmin. Johtuiko se vaan innostuksestani etten huomannut hänen tekevän mitään erityisen typerää, vai eikö hän oikeasti tehnyt mitään typerää? Joka tapauksessa Celaenasta on jo kahden kirjan perusteella tullut yksi lempihahmoistani ikinä, ja hän myös on yksi kiinnostavimmista hahmoista ikinä. 

Ainut asia mikä mua häiritsi näiden kolmen sekavassa suhteessa oli se, että aina kuin Celaena ja Chaol olivat kahdestaan jossain, Dorian bongasi heidät joko ikkunasta tai muuten vain sattui paikalle. Sama meni myös toisin päin, kun Celaena oli Dorianin kanssa, Chaol bongasi heidät. Vaikkei mitään tapahtunutkaan, eikö siellä linnassa pysy mikään salassa? 

Summa summarum: pidin tästä kirjasta ihan älyttömän paljon, en pitkään aikaan ole ollut mistään kirjasarjasta näin innostunut, ja Sarah J. Maas on ihana. Aaaa. Onneksi seuraava osa löytyy jo hyllystä!

"Oli vaikea välittää, hän tajusi lähtiessään kulkemaan takaisin linnaan. Oli uskomattoman vaikea välittää, kun ei ollut jäljellä enää ketään, josta välittäisi."


24.8.2018

Jenny Han: P.S. I Still Love You

"Lara Jean didn't expect to really fall for Peter. They were just pretending. Until they weren't. And now Lara Jean has to learn what it's like to be in a real relationship and not just a make-believe one.

But when another boy from her past returns to her life, Lara Jean's feelings for him suddenly returns too. Can a girl be in love with to boys at once?"

Teos: P.S. I Still Love You
Sarja: To All the Boys I've Loved Before, #2
Kirjailija: Jenny Han
Sivumäärä: 337
Kustantaja: Simon & Schuster
Mistä: oma kirjahylly


Lara Jean ja Peter K ovat vihdoin yhdessä ja päättävät tuttuun tapaan kirjoittaa sopimuksen ylös. Sopimukseen kuuluu mm. se, että Peter on maksimissaan 5 minuuttia myöhässä sovitusta aikataulusta, Peter soittaa Lara Jeanille iltaisin jos hän haluaa tehdä niin, Lara Jean käy bileissä vaan jos haluaa todella lähteä, Lara Jean ja Peter kertoo toisilleen aina totuuden, ja viimeisenä:

"Lara Jean and Peter will not break each other's hearts."

Juuri kun kaikki alkaa vihdoin olla hyvin, eteen tulee uusi este. Instagramissa alkaa levitä video heistä, Lara Jean joutuu kiusaamisen ja arvostelun kohteeksi. Peter lupaa ottaa selvää kuka videon on kuvannut, mutta Lara Jeanille ja hänen parhaalle ystävälle Chrisille syyllinen on alusta alkaen selvä.

Tilannetta ei helpota Peterin lämpimät välit exänsä Genevieven kanssa, eikä myöskään John Ambrose McClaren, yksi rakkauskirjeen saaneista pojista, joka ilmestyy takaisin kuvioihin. Kaikki nuoret ovat olleet parhaita kavereita lapsuudessa, ja he ovat haudanneet yhdessä maahan aikakapselin, jonka kaivaminen ylös tuo koko porukan hetkeksi saman katon alle. He alkavat pelaamaan vanhojen aikojen kunniaksi peliä (vähän kuin hippa, mutta jatkuu päivästä toiseen), ja siitähän se soppa vasta syntyykin.

"'Who cares about the stupid game? Covey, we're talking about us.' 
'I care about the stupid game.' Peter is loyal to her first, me second. It's first Genevieve, then me. That is the deal. That's always been the deal. And I'm sick of it."

Lara Jean on kahden pojan pauloissa. Valitako hurmaava John, joka selkeästi haluaa hänelle vain hyvää, vai Peter, poika johon hän on rakastunut, mutta poika, jolla on häiritsevän läheiset välit entiseen tyttöystäväänsä, eikä hän suostu edes kertomaan miksi. 

P.S. I Still Love You oli edeltäjänsä tapaan viihdyttävä. Olin koko kirjan ajan team-Peter, vaikka hän olikin suurimman osan ajasta hieman ärsyttävä, ja no, jonkin sortin kusipää. Jotenkin tämä kolmiodraama heidän ja Johnin välillä ei jaksanut innostaa, kun alusta alkaen oli selvää kenet Lara Jean tulee valitsemaan. John kuitenkin toi tarinaan paljon lisää, ja varsinkin hänen isoäitinsä Stormy oli ihana. 

Hanin tyyli kirjoittaa iskee edelleen, ja ihailen hänen tapaa luoda eri hahmoja. Minusta on hassua, että esimerkiksi Genevieve on todella ärsyttävä, mutta hänestäkin löytyy se hyvä puoli (tai no ymmärrettävä puoli). Chris on ehdottomasti yksi mun lemppareista, enkä edes ole varma miksi. Kitty on myös ihan omaa luokkaansa. Kaikki hahmot ovat aitoja, helposti pidettäviä ja niille on myös helppo antaa anteeksi. 

"I know now that I don't want to love or be loved in half measures. I want it all, and to have it all, you have to risk it all."


22.8.2018

Jessica Townsend: Morriganin koetukset

"Morrigan Korppi on kirottu. Koska hän on syntynyt ehtoona, ajan viimeisenä päivänä, häntä syytetään kaikista onnettomuuksista, sattuivat ne kenelle tahansa. Mutta mikä pahinta, hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään.

Kun Morrigan odottaa kohtaloaan, merkillinen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen astuu hänen elämäänsä ratsastaen jättimäisellä mekaanisella hämähäkillä. Mustien savupetojen ja varjo-olentojen jahdatessa heitä Jupiter kiidättää Morriganin turvaan taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor."

Teos: Morriganin koetukset
Sarja: Nevermoor, #1
Alkuperäinen nimi: The Trials of Morrigan Crow
Kirjailija: Jessica Townsend

Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: Beatriz Castro
Sivumäärä: 368
Kustantaja: Otava
Mistä: kirjasto


Kansleri Corvus Korpin tytär Morrigan on kirottu. Onnettomuudet ja tapaturmat kaadetaan nuoren Morriganin niskaan, ja hän joutuu kirjoittamaan anteeksipyyntökirjeitä ihmisille, joille on sattunut jotain. Tällä kertaa Morriganin on kirjoitettava ainoastaan kolme kirjettä: yksi rouvalle, jonka lonkka murtui, yksi Sakaalifaksin hilloyhdistykselle pilaantuneen marmeladin takia, ja yksi pienelle pojalle, joka hävisi oikeinkirjoituskilpailun. Morriganin mielestä on naurettavaa että hän joutuu pyytämään anteeksi lonkkansa murtaneelta naiselta, joka on aivan liian vanha luistelemaan, tai pojalta jolle hän toivotti onnea. 

Sadat lapset kautta Sakaalifaksin saapuvat pyhävaatteissa Raatihuoneelle tarjouspäivään. Tarjouspäivänä valmistavan koulun suorittaneet lapset saavat koulutustarjouksen, jos ovat tarpeeksi rikkaita tai onnekkaita. Kaikki eivät saa tarjousta, ja jokaisen yllätykseksi, että myös järkytykseksi, kirottu lapsi Morrigan Korppi saa neljä tarjousta. 

"Raatihuone aivan räjähti, kun niin lapset kuin aikuisetkin ponkaisivat pystyyn, alkoivat huutaa toinen toisilleen kenen kasvot minkäkin sävyn punaisina tai violetteina ja vaativat saada tietää, mitä moinen hulluus oli olevinaan. Neljä tarjousta! Kaksi oli harvinaista ja kolme erittäin tavatonta, mutta neljä? Ennenkuulumatonta!"

Yksi tarjouksen tehneistä henkilöistä on Jupiter Pohjoinen, joka vie Morriganin Nevermooriin. Morriganin täytyy kilpailla koetuksissa päästäkseen Meineikkaan Seuraan. Morriganin on oikeasti selvittävä koetuksista, tai muuten hänen täytyy lähteä Nevermoorista ja kohdata häntä syntymästä asti vainonnut fakta: hänen täytyy kuolla. 

Rehellisesti sanottuna kun kuulin että tämmöinen kirja on tulossa, en kiinnostunut siitä juuri lainkaan. Varsinkin se, että tätä vertailtiin Harry Potteriin, ja että Harry Potter oli mainittu jokaisessa jutussa mikä netissä tuli vastaan, työnsi tätä entistä kauemmas lukulistaltani. Se, että miksi annoin tälle kirjalle siitä huolimatta mahdollisuuden, on täysi mysteeri myös minulle. 

Kirjan maailma on mielenkiintoinen, ja Morrigan on näppärä tyyppi joka ei vähästä säikähdä. Hotellilla pyörivä valtava kissa ja magnifikaatti Fenestra on ihan mahtava. Muut hahmot jäi etäisiksi, eikä mua oikeastaan kiinnostunut mitä ne tekee tai mitä niille käy. 

Vaikka viihdyin kirjan parissa sen verran hyvin että luin sen kerralla läpi, en silti innostunut siitä yhtä paljon kuin moni muu. Jaana Kapari-Jatan suomennos toimii, mutta luultavasti haluaisin lukea seuraavan osan mielummin englanniksi, jos sitä koskaan edes tulen lukemaan. Osa suomennetuista sanoista tuntui tosi hassuilta, joten ihan mielenkiinnosta voisi kokeilla myös alkuperäisellä kielellä. Jos tähän kirjasarjaan tulee niin monta osaa kuin aluksi huhuttiin, tämän osan perusteella en tule lukemaan sarjaa loppuun. Noh, never say never, ken tietää mitä tapahtuu. 


20.8.2018

Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before

"Lara Jean keeps her love letters in a hatbox her mother gave her. They aren't love letters that anyone else wrote for her; these are ones she's written. One for every boy she's ever loved - five in all. When she writes, she can pour out her heart and soul and say all the things she would never say in real life, because her letters are for her eyes only. Until the day her secret letters are mailed, and suddenly Lara Jean's love life goes from imaginary to out of control."

Teos: To All the Boys I've Loved Before
Sarja: To All the Boys I've Loved Before, #1
Kirjailija: Jenny Han
Sivumäärä: 355 + bonusmateriaali
Kustantaja: Simon & Schuster
Mistä: oma kirjahylly


Lara Jean on rakastanut elämänsä aikana viittä poikaa, ja kirjoittanut jokaiselle heistä rakkauskirjeen. Kirjeiden kirjoittaminen auttaa häntä ymmärtämään tunteitaan sekä pääsemään niistä yli. 

Lara Jeanilla on kaksi siskoa: isosisko Margot, joka pitää kämppää pystyssä ja on lähdössä pian opiskelemaan Skotlantiin, ja pikkusisko Katherine, ystävien ja perheen kesken Kitty, joka letittää Lara Jeanin hiuksia ja tietää monesta asiasta enemmän kuin muut. Tytöt asuvat neljästään isänsä kanssa heidän äitinsä kuoltua monta vuotta sitten.  

Eräänä päivänä Lara Jeanin pahin pelko käy toteen, kun koulun komein poika Peter Kavinsky kertoo saaneensa häneltä kirjeen. Mitä jos Peterin kirje olikin vasta alkua? Mitä jos kaikki kirjeet ovat päätyneet maailmalle? Ovatko John Ambrose McClaren, Lucas Krapf ja Kenny leiriltä saaneet kirjeensä? Ja mikä kamalinta, onko Margotin poikaystävä Josh saanut kirjeensä? 

"Oh, God. No. No. This isn't happening. This isn't reality. I'm dreaming. I'm in my room and I'm dreaming and Peter Kavinsky is in my dream, glaring at me. I close my eyes. Am I dreaming? Is this real? 
'Lara Jean?'  
I open my eyes. I'm not dreaming, and this is real. This is a nightmare. Peter Kavinsky is holding my letter in his hand. It's my handwriting, my envelope, my everything."

To All the Boys I've Loved Before on juuri niin hauskaa luettavaa kuin ajattelinkin sen olevan. Se on täydellistä lukemista jos kaipaa jotain hassua, söpöä, ihanaa ja mieltä lämmittävää. 

Lara Jean ei halua pilata välejään siskoon Joshin takia, eikä halua Joshin kuvittelevan että heistä voisi tulla jotain. Peter K taas haluaa saada entisen tyttöystävänsä mustasukkaiseksi, ja yhdessä Lara Jeanin kanssa he uskottelevat ihmisille olevansa yhdessä. Kuten voi olettaa, siitä odotetusti seuraa draamaa, ja mitä tapahtuu kun näyttelemisestä tuleekin totista totta? 

Tarina vei mut mukanaan, sivut kääntyivät kuin itsestään enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni. Teksti oli helposti ymmärrettävää ja pidin kirjoitustyylistä todella paljon. Oikeastaan ainut asia joka tuntui ongelmalliselta oli osa hahmoista. Margot oli ärsyttävä, arvosteleva ja jollain tapaa liian kaikkitietävä. Se tosin osittain voisi selittyä sillä että hän on joutunut ottamaan itselleen äidin roolin ja "aikuistumaan" jo teininä. Peterin ex Genevieve ärsytti tietenkin, mutta se todennäköisesti oli tarkoituskin. Olin itse Kittyn tapaan team-Peter, joten Josh ei tuntunut millään tasolla kiinnostavalta tyypiltä. Ihan sama ":D". 

"I shout out, 'Expelliarmus!' and Josh spins around and calls back, 'Finite!' Then we grin at each other like goofs." 

Harry Potter mainittu, +10 pistettä. 

18.8.2018

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

"16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi yhtenä iltana ampuu Starrin lapsuudenystävän. Starr on paikalla ja tietää, ettei ampumiseen ollut mitään syytä. Hänen todistuksensa voi kuitenkin tuhota koko mustan yhteisön. Ja myös maksaa hänen henkensä."

Teos: Viha jonka kylvät
Alkuperäinen nimi: The Hate U Give
Kirjailija: Angie Thomas

Suomentaja: Kaijamari Sivill
Sivumäärä: 397
Kustantaja: Otava
Mistä: oma kirjahylly


Ison D:n kevätlomabileissä käy kaikki. Talo on tupaten täynnä tanssivia ihmisiä, musiikki jytää ja joukossa on ensimmäistä kertaa myös Starr. Kenya pyysi hänet mukaansa eikä hyväksynyt kieltävää vastausta. Starr törmää bileissä vanhaan ystäväänsä Khaliliin, ja pakenee hänen kanssaan bileiden päätyttyä ammuskeluun. Matkalla kotiin auton taustapeilissä näkyy välkkyvä sininen valo.

"'Starr-Starr, tee täsmälleen niinku poliisi käskee', faija sanoi. 'Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Puhu vaan kun sua puhutellaan.' 
Tajusin että siinä oli tosi kyseessä. Faija on maailman pahin suunsoittaja, joten jos se sanoo, että kannattaa pitää pää kiinni, niin silloin on viisainta tehdä niin." 

Poliisi tekee Khalilille ruumiintarkastuksen ja lähtee kirjoittamaan sakkoa rikkinäisestä takavalosta partioautolleen. Khalil avaa auton oven kysyäkseen onko Starrilla kaikki hyvin, kunnes kuuluu terävä pamaus, Khalilin vartalo nytkähtää, pamahdus raikuu vielä kahdesti ja Khalil kaatuu maahan. Verta on liikaa, Starr huutaa ja pitelee sylissä ystäväänsä joka ei enää liiku.

"Mä räpyttelen itkua silmistä. Sataviistoista karjuu mulle, osoittaa mua samalla aseella jolla tappoi mun ystävän. 
Nostan kädet ylös." 

Ymmärrän täysin miksi tästä kirjasta on tullut niin iso juttu. Kirjan tapahtumat järkyttää, koska ne on totta, ja se että tämmöistä tapahtuu on väärin. Ihan tosi väärin.

Mun on yleensä helppo samaistua kirjan henkilöihin edes jollain tapaa, mutta nyt en voi sanoa tehneeni niin. Miten voisin sanoa, kun en ole koskaan elämässäni joutunut kohtaamaan samoja asioita kuin Starr. Sekin tuntuu väärältä ja saa kysymään miksi maailma on tämmöinen. Kirjan aihe on niin iso, tärkeä ja ajankohtainen ja se pistää miettimään. Miettimään omia ajatuksia, omaa ja muiden käytöstä sekä ennen kaikkea sitä, mitä maailmalla tapahtuu ja miksi.

Puhekielisyys tekee tästä vielä aidomman kuvauksen 16-vuotiaan Starrin elämästä. Tässä se toimii, vaikka välillä huomaan liian puhekielen häiritsevän itseäni. Suomentaja on myös tehnyt hienoa työtä, mutta oon silti sitä mieltä että tämä olisi toiminut paremmin englanniksi. Tässä on niin paljon sanoja jotka ei joko toimi käännettynä tai niitä ei vain suomeksi koskaan kuule, mutta on silti ihan huippua että tämä on ylipäätänsä käännetty.

Poliisiväkivallan ja rasismin lisäksi kirja käsittelee myös perhekuvioita, ystävyyttä, ensirakkautta ja niiden tuomia ongelmia. On Bel-Airin prinssi, Tupac ja kourallinen viittauksia populaarikulttuuriin. Toimii!

"'Rohkeus ei tarkota sitä, ettei sua pelottais', se sanoo. 'Se tarkoittaa sitä, että sä jatkat eteenpäin silloinkin kun pelottaa. Ja niinhän sä teet.'"


15.8.2018

The Defiant Ones (2017)

1. kausi / 4 jaksoa / 60 min / 2017 / hbo, netflix

Kiinnostaako räppi? Kiinnostaako musiikkibisnes?

Miten syntyi Eminemin legendaarinen "Hi kids! Do you like violence?" My Name Is -biisi?

Mitä tapahtuu, kun intohimosta musiikkiin tuleekin bisnestä? Miten raha vaikutti N.W.A -yhtyeeseen, mitä oikeasti tapahtui ja miksi niin tapahtui. Miksi Ice Cube lähti joukosta, miten Eazy-E reagoi siihen ja miten Ice Cuben lähteminen porukasta avasi myös muiden silmät.

The Defiant Ones (suom. Timantinkovat) päästää ääneen musiikkimaailman legendoja. On Bono, Springsteen, Snoop Dogg, Patti Smith, Diddy, Tom Petty, NAS, Gwen Stefani, Kendrick Lamar, Eminem, Ice Cube ja monia muita. Ruudulla vilahtaa Marilyn Mansonin lisäksi Lady Gaga ja one and only: Tupac Shakur.

Neliosainen dokumenttisarja oli ihan älyttömän hyvä. Siis todella hyvä. Pidin sarjan kuvaustyylistä, ja jopa haastattelut oli saatu näyttämään upealta. Koko sarja oli kasa taidetta, sitä oli ilo katsella ja kuunnella. Siinä on sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa, eikä mikään kohtauksista tunnu pakotetuilta. Se on leikattu kivasti, siirtymät kuvasta toiseen toimii, ja kaikki vaan sopii täydellisesti yhteen.

Jaksot kertoo Dr. Dren ja Jimmy Iovinen tarinan. Mistä heidän omat polut alkoi, ja missä kohtaa heidän tarinat yhdistyi. Jimmy Iovine on Interscopen perustaja, joka on tehnyt töitä musiikkimaailman isoimpien nimien kanssa, aina John Lennonista yllä mainittuihin saakka. Dr. Dre taas on varmasti jokaiselle räpin ystävälle edes jollain tavalla tuttu nimi. Jos ei, niin luultavasti jokainen on kuullut ainakin supersuosituista Beats -kuulokkeista tai siitä kolmen miljardin kaupasta minkä hän solmi Applen kanssa.


Dr. Dre on luonut ympärilleen jotain suurta. Radio-asemat ja MTV kielsi N.W.An uusimman levyn, mutta silti se nousi listaykköseksi. Dren avulla Snoop Doggin uusi levy myi kuin häkä. Hänestä huomaa kuinka hän tekee sitä mitä rakastaa ihan täysillä. Hän ei anna muiden puheiden ja mielipiteiden vaikuttaa omaan työhönsä, ja kaikkien kielloista ja varoituksista huolimatta repi myös Eminemin julkisuuteen valkoisena räppärinä tehden hänestä jonkin sortin legendan.

Jimmy Iovine taas on painanut töitä hullun lailla. Hän on omistautunut uralleen, tehnyt sen eteen niin paljon, saavuttanut paljon ja ansainnut sen kaiken. Kaiken sen maineen ja mammonan jälkeen hän silti vaikuttaa oikein mukavalta tyypiltä, joka ei ole antanut sen nousta päähänsä.

Pidän mahtavana myös sitä, ettei tämä sarja millään tavalla lytännyt ketään. On ollut paljon puhetta räppäreiden välisistä kärhämistä, on yritetty kaivella syyllisiä niin Tupacin kohtaloon kuin monen muunkin kohtaloon. Toki tässä tuli esille se kuinka kaikki eivät olleet samaa mieltä Eazyn tai Tupacin kanssa, eikä Death Row -levy-yhtiö saanut kovin hyvää mainetta Suge Knightin takia. Jokaisella varmasti on asioihin oma näkemys ja mielipide, mutta niitä ei sen kummemmin käsitelty ja pysyttiin aiheessa.

Sarjaa on ollut tekemässä myös suomalainen Lasse Järvi, ja sarja on voittanut mm. Grammyn! Olisipa vastaavia sarjoja enemmän. Kannattaa ehdottomasti uhrata elämästä muutama tunti tämän katsomiseen, ja Eminem-fanit voi halutessaan hypätä suoraan jaksoon 4. (:D) Koko sarja on katsottavissa Netflixissä.
 

10.8.2018

Nina LaCour: Välimatkoja

"Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan San Franciscossa, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa Marin tuntee menneisyyden kutsun. Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joulun ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa New Yorkissa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on lopulta kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta."

Teos: Välimatkoja
Alkuperäinen nimi: We Are Okay 
Kirjailija: Nina LaCour

Suomentaja: Leena Ojalatva
Sivumäärä: 232
Kustantaja: Karisto
Arvostelukappale


Kaikki ya-kirjat joita olen lukenut on ollut enemmän tai vähemmän romanttista teinihöttöä, ja juonen keskeisenä osana on se parisuhde. Välimatkoja yllätti positiivisesti siinä, että vaikka päähenkilön Marinin ja hänen ystävän Mabelin välillä on historiaa ja tunteita, se ei ollut se pääpointti. En tiennyt kaipaavani vaihtelua söpöistä rakkaustarinoista ennen kuin luin tämän.

Marin on pakannut tavaransa ja paennut toiselle puolelle maata sanomatta kenellekään sanaakaan. Mitä oikein tapahtui, ja mikä sai Marinin jättämään kaiken?

Marinin äiti on kuollut hänen ollessaan vielä pieni lapsi, ja Marin asuu vaarinsa kanssa sulassa sovussa. Molemmilla on tehtävänä tietyt kotityöt, kumpikaan ei häiritse toisen elämää, he ovat läheisiä vaikkei Marin oikeastaan tiedä vaaristaan juuri mitään. Vaari ei puhu menneisyydestä, ja talossa on huoneita joissa Marin ei ole koskaan käynyt.

"Otin huoneen motellista ja pidin televisiota päällä kaiket päivät. Söin kaikki ateriani samassa, ympäri vuorokauden avoinna olevassa kuppilassa enkä noudattanut minkäänlaista aikataulua. Aina kun puhelin soi, sen ääni ravisti luitani. Mutta jos panin puhelimen äänettömälle, olin täysin yksin."

Välillä siirrytään nykyajasta menneisyyteen, ja nähdään mihin Marin oikein katosi, tapasiko hän matkallaan uusia ihmisiä, miten hänen ja Mabelin tiet aikoinaan kohtasivat ja millaista hänen elämä ennen kaikkea tapahtunutta oli.

Välimatkoja on hämmästyttävän aito ja herkkä tarina surusta, menettämisestä ja sen pelosta. Se kertoo kauniisti myös orastavasta toivosta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Entä jos pakenemisen sijaan kertoisikin läheisimmälle ihmiselle huolistaan? Entä jos antaisi rakkaimpien ihmisten auttaa?

LaCourin kirjoitustyyli lumosi mut yksinkertaisella, aidolla ja kauniilla tavallaan. Pidin kirjan rauhallisuudesta. Siitä, että tapahtumat sijoittuivat autioon yliopistoon, ei oikeastaan ollut muita kuin Marin ja Mabel, heidän ajatukset, muistot, tunteet. Etenkin Mabel valloitti sydämeni, ja toivon heille vain ja ainoastaan hyvää.

"'Suuret kiitokset', sanoin hänen vanhemmilleen, kun he lähtivät. Yritin kuulostaa siltä kuin olisin vain tavanomaisen kiitollinen. Yritin kätkeä sen, miltä minusta oikeasti tuntui - että he olivat pelastaneet henkeni."


8.8.2018

Bob McCabe: Harry Potter - Legenda

"Se, jolla on voima kukistaa pimeyden lordi, lähestyy... ja pimeyden lordi merkitsee hänet vertaisekseen, mutta hänellä on voimia, joita pimeyden lordi ei tunne... sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä...

Harry Potter - Legenda on ainutlaatuinen katsaus elokuvahistorian suosituimpiin kuuluvaan elokuvasarjaan ja Harry Potterin maailmaan."

Teos: Harry Potter - Legenda
Alkuperäinen nimi: Harry Potter - Page to Screen
Kirjailija: Bob McCabe

Suomentaja: Irma Rissanen
Sivumäärä: 531
Kustantaja: Readme.fi
Mistä: oma kirjahylly


Sain Legendan lahjaksi heti samana vuonna kun se ilmestyi, onkos siitä nyt jo viisi vuotta, ja sain sen luetuksi vasta nyt. Tämä kirja on kooltaan niin massiivinen, ettei suoraan sanottuna koskaan ole tehnyt mieli alkaa lukemaan sitä. Se on painava, hyvin epäkäytännöllinen ja ritisee, venyy ja paukkuu sivuja käännellessä. Se on kuitenkin vaikuttava. Jo pelkästään kirjan koon puolesta tietää että sisällön on pakko olla kultaa, ja tämän lukemiseen saa kyllä tuhlattua aikaa ihan kiitettävästi. Sitä haluaa lukea ja katsoa tarkkaan, muistella elokuvien kohtauksia ja fiiliksiä, ja ehkä jopa oppia jotain uutta.

Vastaavia kirjoja on mm. Jody Revensonin Harry Potter -oppaat, jotka ovat hyviä, ja katselen niitä hyllyssäni oikein mielellään. Ne lukeneena Legenda ei hirveästi tuonut mitään uutta tietoa elokuvien tekemisestä, mutta tässä oli haastateltu näyttelijöitä, ja oli kiva lueskella myös heidän ajatuksiaan ja näkemyksiään elokuvien kuvaamisesta ja rooleista. 

Vaikka kirja on kooltaan kömpelö, ja osa sivuista on laidasta laitaan täynnä pientä tekstiä, olen iloinen että sivut ovat näin isot. Ja ymmärrän miksi ne on. Kirjassa on todella paljon kuvia, kuvat ja taide pääsee oikeuksiinsa hieman kiiltävällä paperilla. Jos tämä määrä kuvia olisi tungettu pienemmille sivuille, ei se olisi luultavasti toiminut ollenkaan ja moni pieni yksityiskohta olisi voinut jäädä huomaamatta. 

Legenda on niin kattava paketti Harry Potterin maailmasta, että jos pitäisi valita vaan yksi HP -opus itse kirjasarjan lisäksi, valitsisin ehdottomasti tämän. 

Richard Harris (Dumbledore) kertoi nauttineensa elokuvatuotannon ilmapiiristä, ja erityisen vaikutuksen häneen oli tehnyt ensitapaaminen Rupert Grintin kanssa: 

"Chris  Columbus kutsui minut studiolle tapaamaan lapsinäyttelijöitä. Luimme repliikkejämme ääneen. Kun lopetin oman osuuteni, Ron Weasleya esittävä pieni poika kääntyi minuun päin ja totesi: 'Herra Harris, sehän meni oikein hyvin. Luulenpa, että tulette pärjäämään tässä roolissa vallan mainiosti!' Juuri tuollaisista seikoista tämän elokuvan tekemisen lumo syntyi."


7.8.2018

YA-lukuhaasteen kooste

Vuoden alussa starttasi minulle täydellinen lukuhaaste, nimittäin ya-lukuhaaste kera bingon! Oli ihan pakko lähteä tähän mukaan. Mun taktiikka oli lukea ihan samaan malliin kuin aiemminkin, merkata lukemistani kirjoista ylös ya-kirjat ja haasteen päätyttyä katsoa sopiiko ne mihinkään kohtiin ja tuleeko bingoa vai eikö tule. Mun TBR -lista on täynnä ya-kirjoja, joten tämä oli helppo nakki, eipä tuota hirveästi muuta tule edes luettua.

19 kirjaa, 3 bingoa, neljäs yhtä kohtaa vaille.

Kirja omalta TBR-listalta - Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
Suomalainen kirjailija - Elina Rouhiainen: Kuura
Englanninkielinen kirja - Stephanie Perkins: Isla and the Happily Ever After
Oma suosikkigenre - J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Kirja, jonka olet lukenut aiemmin - Veronica Roth: Kapinallinen
Kirjassa mieskertoja - Jay Asher: Kolmetoista syytä
Kirja ei kuulu sarjaan - John Green: Kilpikonnan kuorella 
Kirjassa on kaunis kansi - Sarah Crossan: Yksi
Kirja, jonka voit lukea päivässä - Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
Kirjasta on tullut/tulossa elokuva - Veronica Roth: Outolintu
Kirja, jota tuttusi rakastaa - Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
Julkaistu vuonna 2018 - Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Kirjassa kartta sisäkannessa - Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi
Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä - Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Kirja käsittelee mielenterveyttä - Oona Kuutti: En voi luvata kuin lumetta
Sinua kiinnostava aika/paikka - Zoe Sugg: Girl Online
Jatko-osa sarjaan - Cassandra Clare: Tuhkakaupunki
Kirjassa naiskertoja - Kiera Cass: Kruunu
Fantasia - Cassandra Clare: Lasikaupunki

Osa kohdista olisi ollut helppo täyttää vaikka useammallakin kirjalla, osaan kohdista taas en keksinyt mitään luettavaa! Neljännestä bingorivistä puuttumaan jäi kohta "kirja alkaa samalla nimellä kuin omasi" johon en keksinyt mitään, mutta nyt huomasin että se olisi ollut helppo kuitata Nälkäpelillä pois. Voi höh. Haasteessa oli mukavasti useampi kuukausi aikaa, mutta olisi minun puolesta saanut jatkua pitempäänkin. Toki siinä vaiheessa olisi voinut bingosta tila loppua, mutta toivotaan että näitä haasteita tulisi vielä myöhemmin lisää!

Hieman meinasi kriisi tulla voiko Harry Potterin listata ya-kirjaksi vai ei, jostain syystä en itse oikeastaan mieltäisi sitä sellaiseksi, mutta luotan Goodreadsiin ja niihin 13 tuhanteen ihmiseen jotka olivat merkanneet sen sellaiseksi. Toki jos sitä ei laskettaisi, voisi näitä kirjoja pyöräyttää eri kohtiin ja bingotilanne pysyisi täysin samana. Testattu on! :D

Lukuhaasteesta kaikki kunnia ja kiitokset Sivujen välissä -blogille!



4.8.2018

The Vampire Diaries: 8. tuotantokausi (2017)

traileri / 8. kausi / 16 jaksoa / 45 min / v. 2016-2017 / the cw 

"Kahdeksannen kauden alussa Damon ja Enzo noudattavat synkän, luonnottoman voiman käskyjä, kun taas Bonnie, Stefan ja Caroline liittoutuvat Alaricin kanssa heidät löytääkseen. Korkeiden panosten draaman ja romanssin täyteisellä päätöskaudella Mystic Fallsin pelastaminen voi olla Mattin käsissä."

"Damon."
- "Hello, Brother."

Mun on ihan hirveen vaikea uskoa että se todella nyt on ohi. Matka Vampyyripäiväkirjojen kanssa on ollut pitkä ja kivinen, välillä olen inhonnut tätä sarjaa sydämeni pohjasta, välillä taas itkeä nyyhkyttänyt ja antanut tämän mennä tunteisiin ihan liikaa. Aloitin ensimmäisen tuotantokauden tarkalleen 21.7.2015, kolusin ekat kolme kautta läpi ihan ennätyksellisen nopeasti ja nautin joka hetkestä. Mulla oli jostain syystä aina se kuvitelma, että tämä olisi tosi synkkä sarja, missä vampyyrit liikkuu vaan hämärässä tappamassa ihmisiä, ja vaikka tiesin että tähän on kaadettu mukaan draamaa ihan rankalla kädellä, yllätyin silti. Vampyyripäiväkirjoista on puhuttu aina teinisarjana, ja sillä sanalla ehkä jopa yritetty lytätä tätä alas.

Teinisarja tai ei, viimeisellä kaudella porukka on jo aikuisia. On lapsia, häät, työpaikat - ja Mystic Fallsille ominaisesti rutkasti ongelmia, jälleennäkemisiä, yliluonnollisuutta ja niiin paljon menetystä. Tämä kausi oli ehdottomasti surullisin näistä kaikista, ja se, että yksi mun lemppareista kirjoitettiin kuolemaan... jaiks. On helvetti, manipuloiva seireeni sekä parannuskeino.

Viimeinen tuotantokausi leikittelee fanien tunteilla, näyttää pätkiä menneisyydestä, muistelee vanhoja tapahtumia, saa iloiseksi, saa itkemään, mutta myös ärsyyntymään ja toivomaan parasta. Mitä ystävyys on? Mitä ystävyyden eteen voi joutua tekemään? Mikä on oikea ratkaisu? Voiko kukaan luottaa kehenkään? Minkä kaiken voi antaa anteeksi?

"I came home to Mystic Falls, It felt right. It's where I wanted to grow old and.. I did. And that's my life. Weird. Messy. Complicated. Sad. Wonderful. Amazing. And above all epic."

Oon aina pitänyt Vampyyripäiväkirjojen tunnelmasta. Se on mystinen, lämmin - jopa kaunis, ja ennen kaikkea uskottava. Paikka paikoin puvustus on huikeaa, lavasteet ja tehosteet toimivat. Kahdeksan tuotantokauden aikana näyttelijäkaarti on käynyt niin tutuksi, että heitä oikeasti jää ikävöimään.

Mystic Falls tuntuu kodilta.

Damon tulee aina olemaan lempparini, en edelleenkään oikeastaan välitä Elenasta, Bonnie on iiiihaana ja niin on myös Enzo, Alaric on hieman ärsyttävä, Caroline ja Stefan on ihan jees ja Mattista ei tarvitse varmaan edes aloittaa. Kiitos myös siitä, että Kai palasi ja kruunasi tyyliin koko kauden.

Samasta tunnelmasta ja tutuista hahmoista ja nimistä ei tarvitse onneksi luopua kokonaan, ja voinkin siirtyä katselemaan The Originalsia ihan kunnolla. Oon katsonut sitä noin yhden kauden verran, ja Klaus on aina ollut mahtava, joten jään innolla odottamaan oikeaa hetkeä.

Postaus 7. tuotantokaudesta täällä. Sisältää spoilereita.