15. toukokuuta 2018

Cassandra Clare: Tuhkakaupunki

"Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa. Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä halujaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin."

Teos: Tuhkakaupunki
Sarja: Varjojen kaupungit #2
Alkuperäinen nimi: City of Ashes
Kirjailija: Cassandra Clare

Suomentaja: Terhi Leskinen
Sivumäärä: 399
Kustantaja: Otava
Mistä: oma kirjahylly


Ihan ekana: en kerta kaikkiaan siedä tätä Claryn ja Simonin suhdesotkua. Ehkä se vaan johtuu siitä että Jace on se ainoa oikea ja ärsyttää tää että oikeen pakottamalla pakotetaan joku suhdekuvio mukaan. Simon ei muutenkaan kuulu mun lempihahmoihin, ja mua raivostuttaa että Clary antoi Simon-paran uskoa että heillä saattaisi olla mahdollisuus, vaikka kaikkihan me tiedetään (Simppa mukaan lukien) ettei se ole totta. Syön pääni jos tää sekoilu jatkuu vielä seuraavissa osissa. 


"Jace", Clary sanoi. "Miksi sinä teet tämän minulle?"
"Koska sinä valehtelet minulle. Ja valehtelet myös itsellesi." 


No joo, pidin tästä tosi paljon, oikeesti varmaan ihan liian paljon, enkä jaksa odottaa että pääsen lukemaan seuraavat osat. Mainitsin jo sarjan ekan osan postausta kirjoitellessani että kirjan maailma on mielestäni onnistunut, ja oon edelleen samaa mieltä. Nautin niin paljon siitä että voin uppoutua täysillä tähän mulle entuudestaan outoon fantasiamaailmaan, kun fantasian lukeminen on jäänyt aika lailla Harry Pottereihin. Tää on sellainen sarja josta löytyy jotain pieniä miinuksia, mutta en ole jaksanut kiinnittää niihin huomiota, ja haluan vaan nauttia näiden lukemisesta.

Mulla on mennyt vähän ohi että mitä vastaan ne varjometsästäjät oikeasti taistelee - demonit ja hylkiöt ja ja ja mitä niitä vielä oli - menen niiden suhteen ihan sekaisin. Pidän kuitenkin siitä, että tässä oikeasti on kaikkea vampyyreista ihmisiin ja velhoihin. Claryn kyky tehdä (kirjoittaa?) riimuja ärsyttää, en millään haluaisi siitä sitä henkilöä, joka tupsahtaa ihan uuteen, tuntemattomaan maailmaan ja yhtäkkiä onkin kaikista vahvin ja voimakkain.

Tapahtumat kulkee sujuvasti eteenpäin, ja luinkin koko kirjan jälleen yhdeltä istumalta läpi. Jace - tuo ihanan pirullinen tyyppi näytti itsestään myös haavoittuvamman puolen, Alec nosti päätään ja pidän hänestä entistä enemmän. Kerronta oli aina välillä hiukan kömpelöä, ja putosin muutaman kerran kärryiltä että kenen näkökulmasta tätä nyt kerrotaan. Pahis-Valentine raivostuttaa, Inkvisiittori oli kuin olikin yksi lemppareistani ja ihmissusi-Maia oli kiva lisä joukon jatkoksi.

Varjojen kaupungit:
- Luukaupunki, osa 1

2 kommenttia:

  1. Mä en tiiä miks käytännössä haukuin tän sillo joskus ihan totaalisesti :DD annoin ehkä 2,5 tähteä. Muistan vaan että Claryn kanssa meni hermot ja lopun taistelu laivalla kesti ihan liian kauan :D enkä niin välittäny demoneilla mässäilystä :D onneks seuraava osa oli paljon parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Mä oon yllättynyt siitä että en oikeastaan ole sen suuremmin ärsyyntynyt Clarysta. Toki jotain näitä pieniä juttuja on tapahtunut mitkä ärsyttää, mutta mä ihan odotin että olisin tyyliin inhonnut sitä. Kuulin niin paljon juttuja siitä ennen näiden lukemista, ja oletin että olisi itsellänikin mennyt hermo. Ja joo, ei nuo demonijutut muhunkaan niin iske!! :D

      Poista