4. toukokuuta 2018

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

"Kuolematon rakkaustarina on tullut lihaksi ja vereksi. Suljin silmäni ja tunsin hänen veitsenterävien hampaidensa keveän painalluksen vasten kurkussani sykkivää valtimoa ennen kuin toinen niistä puhkaisi ihoni ja painui syvemmälle."

Teos: Illallinen vampyyrin kanssa
Sarja: The Dark Heroine #1
Alkuperäinen nimi: Dinner With a Vampire
Kirjailija: Abigail Gibbs

Suomentaja: Kari Koski
Sivumäärä: 542
Kustantaja: Otava
Mistä: oma kirjahylly


Illallinen vampyyrin kanssa on ollut mun lukulistalla jo varmaan yli 3 vuotta, ja oon sivusilmällä metsästänyt sitä eri kirjakaupoista ja antikvariaateista tuloksetta. Nyt se kuitenkin löytyi, ja pääsin pitkän odotuksen jälkeen astumaan sisään tähän maailmaan, ja odotin rakastuvani siihen ihan täysillä, mutta miten kävi? Voi, voi mikä kamala pettymys mut valtasi, kun tajusin jo parin muutaman luvun jälkeen että ei tämä ole mua varten. 

Päähenkilö Violet Lee on jo alusta alkaen niin raivostuttava, että mun on ihan älyttömän vaikea ymmärtää miksi ihmiset ovat pitäneet hänestä. Ei riitä että hän on raivostuttava, vaan hän on myös älyttömän sinisilmäinen ja typerä, että muutamaan otteeseen taisin tuhahtaa ääneen ja jouduin taistelemaan sitä vastaan etten menisi kirjasta läpi ravistelemaan häntä hereille. 

Violet osuu väärään paikkaan väärään aikaan, ja joutuu todistamaan karmeaa verilöylyä keskellä Trafalgar Squarea. Kuusi teinipoikaa teurastaa kolmekymmentä miestä, ja näky on hirveä. Joukon johtaja, Kaspar, bongaa aukion reunalta järkyttyneen Violetin, ja raahaa joukkoineen hänet mukanaan vampyyrien maailmaan.

"Minä tarvitsin häntä. Tarvitsin häntä jo nyt."

 
Tukholma-syndrooma tuntuu olevan tämän kirjan oleisin asia, ja Violet menee ja rakastuu täydellisen komeaan, mutta kusipäiseen Kaspariin. Ja tämä ei ollut edes spoilaava tieto, vaan ihan täysin arvattavissa oleva asia jo senkin puolesta, että kirjan luvut on jaettu Violetin ja Kasparin kesken. Kyllä mä toisaalta ymmärrän miksi hän valitsi Kasparin (olihan siinä toki myös kohtalo pelissä ":D"), joka muistuttaa hyvin pitkälti True Bloodin Ericiä (<3), mutta silti pohdin, miksi kaiken pitää olla aina niin ällöttävän kliseistä. Kaspar myöskin uhkailee Violetia, juo hänen verta kielloista huolimatta, ja kaiken tämän ja paljon muun jälkeen, hän edelleen seisoo Kasparin rinnalla. H-u-o-h. Oletan, että alkuperäisessä tekstissä Kaspar käyttää Violetista nimitystä babe, mikä on täysin okei, mutta kun se oli suomennettu sanaksi typy, ahdistus ja inhotus nousi kurkkuuni joka kerta. Siis oikeasti, typy?

Suurin osa kirjan hahmoista oli vastenmielisiä, enkä päässyt maailmaan kunnolla mukaan, ja jotain tästä vain jäi uupumaan. Pariin kertaan luulin myös hypänneeni sivuja yli, kun asiat loikkivat vähän miten sattuu ja punainen lanka liehui tuulen mukana ties missä. 

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Abigail Gibbs on aloittanut tämän kirjan kirjoittamisen 14-vuotiaana Wattpadissa, ja no, sen huomaa. Positiivista: ei harmita enää, ettei sarjan seuraavaa osaa ole suomennettu. Ei harmita enää, ettei sarjan kolmatta osaa ole vielä edes julkaistu. 


2 kommenttia:

  1. Itsekin olen vilkuillut tätä pariin kertaan kirjaston hyllystä mutten ole tohtinut sitä lainata. Jotenkin kirjan tarina tuntuu luontaantyöntävältä? Enkä varmaan kirjaan tartu arviosi jälkeen. Ellen sitten saa jotain ihme hepulia kiusata itseäni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En millään voi kannustaa lukemaan tätä, mutta eihän sitä tiedä vaikka tää suhun iskisikin! Toi Violetin ja Kasparin asetelma on jotenkin vaan niin kulunut, että tuli ihan paha maku suuhun. :D

      Poista