31.5.2018

Inhottavan lämmin toukokuu

En haluaisi aloittaa taas yhtä koostetta hihkaisemalla siitä että mulla on kohta loma, mutta en vaan voi itselleni mitään. Työharjoittelu kirjastolla ohi - haikea, mutta iloinen fiilis. Toukokuu on aina ollut jännittävä kuukausi. Kesä (ja se loma, hih) alkaa lähestyä, kevätstressi iskee kun asiat pitäisi saada hoidettua ennen kesää, mutta samalla sitä on myös helpottunut: aina niin kiireinen kevät on pian selätetty. En tiedä olenko ehtinyt vielä blogin puolella sanomaan sitä ääneen: mutta mä taidan inhota kesää, ja olen aina inhonnut. Tai ainakin kesäisiä ilmoja. Lämpöä. Aurinkoa. Kesävaatteita. Uimista. Hyi. Oon urheasti uhmannut kesää nahkatakilla ja kaulahuivilla, ja vihdoin kun totesin että niistä on luovuttava ellen halua sulaa - kylmyys iski takaisin. En valita, en ollenkaan!

Yllätyin luettujen kirjojen määrästä, ja ihan piti ruveta tarkistamaan että onko mun listaukset nyt väärässä tai oonko mystisesti unohtanut yhden kuukauden välistä. Totta se on. Mun ensimmäinen lukutavoite tälle vuodelle oli lukea 60 kirjaa, mutta se luku alkoi lähestyä niin huimaa vauhtia että nostin lukutavoitteeni Goodreadsissa 80 kirjaan. Kevätlukumaratonilla tuli luettua paljon, ja pari kirjaa tästäkin listasta on sellaisia, jotka olen aloittanut jo aikoja sitten, mutta nyt vasta lukenut parit viimeiset sivut loppuun.

43. Virginia Vallejo: Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria
44. Cassandra Clare: Tuhkakaupunki
45. Hanna Nikkanen & työryhmä: Hyvän sään aikana
46. Lise Myhre: Nemi 6
47. Cassandra Clare: Lasikaupunki
48. Kiera Cass: Kruunu
49. Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!
50. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
51. J. R. Ward: Kuningas
52. Ranmaru Kotone: Your name 01
53. Veronica Roth: Kapinallinen
54. J. K. Rowling: Tästä alkaa elämä
55. Brian K. Vaughan: Paper Girls vol. 2
56. Sarah Crossan: Yksi
57. John Green: Kilpikonnan kuorella
58. Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
59. Hannes Markkula: Murha rikostoimittajan silmin

Luin ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen mangaa Lotan innoittamana. Nappasin kirjastolta mukaan Your namen, joka värikkäällä kannella erottui joukosta. Ihan kiva joo, ei ole ihan mun juttu enää, ja harmittaa kuinka kesken se loppui. Seuraavat pari osaa on tietojeni mukaan julkaistu, niitä ei kirjastolta tosin löydy, enkä niitä siis aio lukea. Your name on menestynyt elokuvana, joten ehkä katson sen ja saan tarinan toivottavasti päätökseen.

Kuukauden paras kirja on ehdottomasti Sarah Crossanin Yksi, joka oli pysäyttävä ja herkkä teos. Postaus tulossa ihan pian! Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton oli hyvin erilainen verrattuna siihen mitä yleensä luen, ja pidin siitä paljon. Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan kaksi osaa vakuuttivat jälleen, enkä malta odottaa mitä tuleman pitää.

Kuukauden pettymyksiä taas oli Kiera Cassin Kruunu, joka oli suoraan sanottuna typerä, ja J. K. Rowlingin Tästä alkaa elämä, joka oli ihan juu kiva teos, mutten oikeastaan saanut siitä mitään irti. Annoin sille Goodreadsissa 4 tähteä, mutta oli pakko käydä äsken tiputtamassa se kolmeen.


30.5.2018

Toukokuun leffat

Viis leffaa. Ei ihan huonoin tulos tältä vuodelta, mutta lähellä ollaan. Koko kuukausi on ollut suurimmaksi osaksi iloitsemista siitä että loma alkaa pian, ja jopa leffat on jäänyt katsomatta. Turhia lätisemättä mennään suoraan asiaan!

027 Harry Potter and the Order of the Phoenix (2007)
028 Howl's Moving Castle / Hauru no ugoku shiro (2004)
029 Cosmopolis (2012)
030 Now You See Me 2 (2016)
031 Dude (2018)



Kuukauden paras elokuva olisi ehdottomasti HP ja Feeniksin kilta, mutta koska olen luvannut itselleni että annan mahdollisuuden myös muille, on nämä Potterit automaattisesti suljettu laskuista pois.

Howl's Moving Castle oli mulla kirjastosta lainassa useamman kuukauden, uusin lainaa, palautinkin kerran ja lainasin sen uudelleen kun en vaan saanut katsotuksi. Tuli miniloma, ja päätin heti aamusta lyödä kyseisen levyn vihdon ja viimein soittimen sisälle. Liikkuva linna on lapsuudestani tuttu juttu. Muistan pitäneeni siitä tosi paljon, ja tulikin kunnon nostalgiaryöppy tätä katsellessa. Aika on selkeästi tehnyt tehtävänsä, loppuratkaisu ja suurin osa tapahtumista tuli ihan yllätyksenä, ja tämä oikeasti oli paljon parempi mitä muistelin.

Cosmopolis taas oli ihan kamala. En odottanut tämän olevan hyvä, mutta ihan mielenkiinnosta piti katsoa, kun elokuvaan pohjautuvan kirjan luin joulukuussa Helmet -haasteeseen. Olin sillon vähän kahden vaiheilla oliko teos älyttömän nerokas, vaiko yksinkertaisesti huonolla tavalla omituinen. Elokuvan jälkeen olen kallistunut hieman tuon huonon puolelle. Mikään elokuva ei koskaan, ei ikinä, ole loppunut näin typerästi. Ootteko te katsonut tai lukenut tätä? Mitä mieltä te olette?

Now You See Me 2 (Suuri puhallus 2) oli kyllä kans luokkaa kraah-pyyh-meh-kjeh. Tässä leffassa olisi ollut aineksia niin paljon parempaan suoritukseen, mutta mitä he tekevät - eivät mitään. Näyttelijäkaarti ihan huikea, sisältö tylsää lukuunottamatta paria mahdollista naurahdusta tai hymähdystä. Siis joo, ihan hyvä leffa kuitenkin, jos ei muuta niin kaipa tän ihan näyttelijöiden vuoksi voi katsoa.

Netflixin uutuus Dude oli niin perus teinileffa pilvenpolttelijaporukallaan, ettei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Elokuvan pääosaa näyttelee Lucy Hale, ja hänen näyttelemä Lily oli kyllä niin raivostuttava persoona ettei mitään järkeä.

Yhteenvetona: kuukauden paras elokuva on Howl's Moving Castle
ja huonoimman elokuvan tittelin itselleen nappaa Cosmopolis!

Postauksen kuvat: IMDb

27.5.2018

Kevätlukumaraton 2018

Jes, vuoden ensimmäinen lukumaraton on täällä! Tai oli täällä, sillä sain oman maratonin suoritettua jo jonkin aikaa sitten. Olin odottanut tätä hetkeä kauan, en kuitenkaan tehnyt taaskaan suunnitelmia sen suhteen mitä lukisin. Kirjaston lainapino kävi kuitenkin jo niin korkeaksi, että halusin saada sitä purettua hieman pienemmäksi - siispä yhtä kirjaa lukuunottamatta kaikki olivat kirjastosta.

Kevätlukumaratonia veti Kaikkea kirjasta -blogi, suuri kiitos!

Käytin vuorokaudesta lukemiseen tarkalleen 6h 45min, eli ihan pätevä suoritus!

- Ranmaru Kotone: Your name 01 (s. 176)
- Veronica Roth: Kapinallinen (osittain, s. 220)
- J. K. Rowling: Tästä alkaa elämä (s. 73)
- Brian K. Vaughan: Paper Girls vol. 2 (s. 128)
- Sarah Crossan: Yksi (s. 439)
- John Green: Kilpikonnan kuorella (s. 264)
- Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (osittain, s. 134)
sivuja yhteensä: 1434

Olipas mukavaa pitkästä aikaa maratoonata, enkä malta odottaa kesän lukumaratoneja! Sivuja tuli luettua hyvä määrä, tosin joukossa on sarjakuva, mangaa sekä Crossanin Yksi, joka oli kirjoitustyylinsä vuoksi nopeasti luettuna sivumäärästä huolimatta.


23.5.2018

Riverdale: 2. tuotantokausi (2018)



traileri / 2 kausi / 22 jaksoa / 45 min / v. 2017-2018 / the cw

Lisää Riverdalea! Postaus sisältää pieniä spoilereita ensimmäiseltä kaudelta. Toinen tuotantokausi alkoi lokakuussa 2017 ja viimeinen jakso tuli ulos viime viikolla, 17.5. Tuskaisan pitkä aika yhden tuotantokauden katsomiseen, ja meinasin jopa odottaa että kaikki jaksot on julkaistu ennen kuin aloitan tämän kauden - mutta en sitten millään malttanut!

Pidin ensimmäisestä tuotantokaudesta tosi paljon, ja sen vuoksi oletukset tätä kautta kohden oli aika korkealla. Mielestäni tämäkin kausi olisi voinut olla lyhyempi, ja 22 jaksoa näin vähällä sisällöllä ei ollut mikään paras ratkaisu. Loppua kohden tämä kuitenkin parani ja jutut alkoi olemaan jännittävämpiä. Ekan kauden päätösjakso oli mitä mainioin: Frediä ammuttiin, Cheryl poltti talonsa, Jughead veti päällensä Serpentsien takin ja Archie pelasti Cherylin. Suht hyvät lähtökohdat tehdä seuraavasta kaudesta mahtava - mutta todellisuus on se, että yli puolet toisesta kaudesta menetin vaan hermoni Archieen ja sen typeryyteen, sekä itse paholaiseen - Hiram Lodgeen.

Toinen kausi pyörikin suurimmaksi osaksi Lodgejen ympärillä. Hiram pyrkii omistamaan koko Riverdalen ja juonii Serpentsejä vastaan, Veronica leikkii pahista ja Hermione siemailee kallista juomaa pyrkien samalla pormestariksi. Archie tekee parhaansa päästäkseen Lodgejen suosioon, ryhtyy Hiramin sätkynukeksi ja tekee itsensä typeräksi useammassa jaksossa. Black Hoodin tapaus nousee esille, Cooperin perhe on pahassa jamassa ja Blossomit kieroilee tapansa mukaan.

Cheryl nousi lempparit -asteikolla toiseksi, ja ensimmäistä sijaa pitää edelleen Jughead Jones (ja muu Serpents -kööri)! Pidän myös erityisen paljon Kevinistä, ja toivon että kolmannella kaudella hänellä olisi hieman isompi rooli. FP miellyttää silmää ja on muutenkin kiinnostava hahmo, harmikseni hänenkin osuus on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Kokonaisuudessaan kausi oli ihan ok - se kuitenkin olisi voinut olla monella tasolla parempi. Kauden venyttäminen tuntui rahastukselta (ja siis mikä se musikaalijakso oli olevinaan?) ja juoni oli paikoin tosi kömpelöä. Kuvaustyyli, tapahtumien paikat, asetelmat ja tunnelmat toimii kuitenkin todella hyvin!

Kolmas kausi on tulossa ilmeisesti syksyllä 2018, ja kolmannelta kaudelta pysyvän paikan ovat saaneet Vanessa Morgan (Toni, Serpents-tyttö) ja Charles Melton (meuhkaaja Reggie). Jään innolla odottamaan mitä tuleman pitää, kausi loppui taas sellaiseen kohtaan että jaiks paiks. Enkä muuten luota Cooperin Pollyyn sitten ollenkaan.

Joko teillä on uusin kausi katsottuna? 

18.5.2018

Kiera Cass: Kruunu

"Kun Eadlynistä tuli ensimmäinen oman Valintansa järjestänyt Illéan prinsessa, hän ei odottanut rakastuvansa kehenkään kolmestakymmenestäviidestä kosijastaan. Mutta kun palatsin tapahtumat sysäävät häntä entistä enemmän huomion keskipisteeksi, Eadlyn tajuaa, että hän ei ehkä tahdokaan jäädä yksin.

Eadlyn ei vieläkään usko saavansa samanlaista satumaista rakkaustarinaa kuin vanhempansa kaksikymmentä vuotta aiemmin. Joskus sydän saattaa kuitenkin yllättää... ja nyt Eadlynin on tehtävä valinta, joka tuntuu vaikeammalta - ja tärkeämmältä - kuin hän on koskaan osannut odottaa."

Teos: Kruunu
Sarja: Valinta / The Selection
Alkuperäinen nimi: The Crown
Kirjailija: Kiera Cass

Suomentaja: Laura Haavisto
Sivumäärä: 272
Kustantaja: Pen & Paper 
Mistä: oma kirjahylly


Valinta -sarjan aiemmat osat: Valinta, Eliitti, Ainoa & Perijätär. Pikakelaus näihin osiin: kolmesta ensimmäisestä pidin, neljäs osa tuntui turhalta mutta koin silti viihtyväni. Viides osa, eli tämä, oli nyt sitten ainoastaan ja vain typerä. 

Vaikka rakastankin lukea kevyttä hömppää höystettynä ärsyttävillä teineillä, ei ollut tämä viimeinen osa mun pala kakkua. Eadlyn oli jo aiemmin raivostuttava, enkä uskonut että tilanne voisi oikeastaan enää pahentua, mutta voi, kuinka väärässä olinkaan. Voi olla että tämä helle on sumentanut mun pääkopan, ja siksi olen jälleen negatiivisella asenteella liikenteessä - mutta nämä Eadlynista kertovat kirjat ovat menneet ja pilanneet täysin alkuperäisen Valinnan hahmot. Maxon ja America on latteita, samoiten kuin Marlee ja Aspen. Nyt näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt olla lukematta, ja tyytyä niihin kolmeen ensimmäiseen kirjaan. Jäi oikeasti vaan paha maku suuhun. 


"Jokainen yhdessä viettämämme hetki pyöri mielessäni. Hänen kiusaantunut olemuksensa ensimmäisenä päivänä, ja se kun toruin häntä kynsien pureskelusta ennen paraatia. Tapa, jolla hän suojeli minua, kun keittiössä puhkesi tappelu, ja se, miten katseeni kääntyi toistuvasti häneen, kun pojat olivat tulleet rukoileman sairaalasiiven oville. Ja kaikkein hämmästyttävimpänä, hetki Naisten salissa, jolloin Camille oli kysynyt, kuka täytti ajatukseni, ja miten kovasti minun oli täytynyt pidätellä itseäni, etten olisi sanonut hänen nimeään ääneen silloin." s. 194

Eniten mua häiritsee tässä se, kuinka vähälle huomiolle Valintaa ympäröivä maailma on jätetty. Ymmärrän sen, ettei tämän kirjasarjan pointti ole käsitellä Illéaa, sen ongelmia ja vikoja, mutta voi kuinka paljon tämä koko sarja olisi noussut asteikolla korkeammalle, jos sitä olisi tuotu esiin vielä enemmän. Ei myöskään vaikuta uskottavalta, että aiemman osan mellakointi on unohdettu lähes kokonaan, ja Eadlyn tekee valtavia päätöksiä hätiköiden ja se uppoaa kansaan kuin veitsi sulaan voihin. 

Pääosaan pääsee siis yllätys yllätys itse Valinta. Valinnan loppuratkaisua en olisi osannut odottaa aiemmassa osassa, ja olinkin täysin varma siitä että Eadlyn valitsee Kilen. Salaa toivoinkin sitä, mutta jopa Kile ärsytti tässä osassa, joten olen ihan tyytyväinen hänen tekemään päätökseen. Aika selkeä valinta se kyllä oli muutaman luvun jälkeen, mutta se ennalta-arvattavuus nyt on pieni ongelma näiden muiden rinnalla. Mutta mikä pahinta - en oikeasti viihtynyt tämän parissa, eikä se edes ollut mielestäni mitenkään ihana rakkaustarina. Yleensä onnelliset loput saa mut unohtamaan kaiken muun, valitettavasti niin ei nyt käynyt.


15.5.2018

Cassandra Clare: Tuhkakaupunki

"Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa. Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä halujaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin."

Teos: Tuhkakaupunki
Sarja: Varjojen kaupungit #2
Alkuperäinen nimi: City of Ashes
Kirjailija: Cassandra Clare

Suomentaja: Terhi Leskinen
Sivumäärä: 399
Kustantaja: Otava
Mistä: oma kirjahylly


Ihan ekana: en kerta kaikkiaan siedä tätä Claryn ja Simonin suhdesotkua. Ehkä se vaan johtuu siitä että Jace on se ainoa oikea ja ärsyttää tää että oikeen pakottamalla pakotetaan joku suhdekuvio mukaan. Simon ei muutenkaan kuulu mun lempihahmoihin, ja mua raivostuttaa että Clary antoi Simon-paran uskoa että heillä saattaisi olla mahdollisuus, vaikka kaikkihan me tiedetään (Simppa mukaan lukien) ettei se ole totta. Syön pääni jos tää sekoilu jatkuu vielä seuraavissa osissa. 


"Jace", Clary sanoi. "Miksi sinä teet tämän minulle?"
"Koska sinä valehtelet minulle. Ja valehtelet myös itsellesi." 


No joo, pidin tästä tosi paljon, oikeesti varmaan ihan liian paljon, enkä jaksa odottaa että pääsen lukemaan seuraavat osat. Mainitsin jo sarjan ekan osan postausta kirjoitellessani että kirjan maailma on mielestäni onnistunut, ja oon edelleen samaa mieltä. Nautin niin paljon siitä että voin uppoutua täysillä tähän mulle entuudestaan outoon fantasiamaailmaan, kun fantasian lukeminen on jäänyt aika lailla Harry Pottereihin. Tää on sellainen sarja josta löytyy jotain pieniä miinuksia, mutta en ole jaksanut kiinnittää niihin huomiota, ja haluan vaan nauttia näiden lukemisesta.

Mulla on mennyt vähän ohi että mitä vastaan ne varjometsästäjät oikeasti taistelee - demonit ja hylkiöt ja ja ja mitä niitä vielä oli - menen niiden suhteen ihan sekaisin. Pidän kuitenkin siitä, että tässä oikeasti on kaikkea vampyyreista ihmisiin ja velhoihin. Claryn kyky tehdä (kirjoittaa?) riimuja ärsyttää, en millään haluaisi siitä sitä henkilöä, joka tupsahtaa ihan uuteen, tuntemattomaan maailmaan ja yhtäkkiä onkin kaikista vahvin ja voimakkain.

Tapahtumat kulkee sujuvasti eteenpäin, ja luinkin koko kirjan jälleen yhdeltä istumalta läpi. Jace - tuo ihanan pirullinen tyyppi näytti itsestään myös haavoittuvamman puolen, Alec nosti päätään ja pidän hänestä entistä enemmän. Kerronta oli aina välillä hiukan kömpelöä, ja putosin muutaman kerran kärryiltä että kenen näkökulmasta tätä nyt kerrotaan. Pahis-Valentine raivostuttaa, Inkvisiittori oli kuin olikin yksi lemppareistani ja ihmissusi-Maia oli kiva lisä joukon jatkoksi.

Varjojen kaupungit:
- Luukaupunki, osa 1

11.5.2018

Virginia Vallejo: Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria

"Millaista on rakastaa miestä, joka johtaa maailmanlaajuista kokaiinikauppaa läpeensä korruptoituneessa maassa? Toimittaja Virginia Vallejo kertoo avoimesti monivuotisesta suhteestaan Kolumbian pelätyimpään huumeparoniin Pablo Escobariin. Virginia sai maksaa rakkaudestaan kalliin hinnan: vuonna 2006 USA:n hallitus vei hänet turvaan Yhdysvaltoihin, missä hän toimi todistajana historian suurimmassa rikosoikeudenkäynnissä."

Teos: Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria
Alkuperäinen nimi: Amando a Pablo, Odiando a Escobar
Kirjailija: Virginia Vallejo

Suomentaja: Sari Selander
Sivumäärä: 461
Kustantaja: Like 
Mistä: oma kirjahylly


Pablo Escobar on varmaan jos ei jokaiselle niin ainakin suurimmalle osalle tuttu nimi jossain määrin. Hän oli (ja on edelleen) varmasti yksi maailman tunnetuimmista rikollisista sekä yksi maailman rikkaimmista miehistä. Hänen tarina on erittäin mielenkiintoinen kaikessa karmeudessaan. Escobarin kartellin on sanottu jakaneen jopa 80% koko maailman kokaiinista. Kartellin arvioidaan tuottaneen 80-luvun puolivälissä noin 420 miljoonaa dollaria viikossa. 

Ensimmäinen kysymys herää ennen kuin ehdin edes avata kirjaa: kuinka paljon tästä oikeasti on totta? Kuinka paljon tapahtumia on muutettu? Kirjan loputtua herää toinen kysymys: miten ihmeessä Virginia voi muistaa kaiken näin tarkasti? Kuinka paljon hän on lisännyt, vähätellyt tai liioitellut tapahtumia? Ken tietää, mutta täysin ei tietysti voi yhden ihmisen näkökulmaan luottaa. Jos joku asia on selvä, niin se, että Pablo on ehdottomasti vastenmielinen tyyppi, eikä ollut kiva lukea kuinka kylmästi ja julmasti hän kohtelee niin Virginiaa kuin muitakin ihmisiä. 


"Enää en piittaa kaatopaikan löyhkästä tai muista sen kauheuksista enkä siitäkään, miten Pablo miljoonansa hankkii, vaan ainoastaan sillä on merkitystä, millaisiin ihmetekoihin hän niiden avulla kykenee." s. 59


Ärsytyksen aiheeksi nousi ehdottomasti Virginian tapa nostaa itseään jalustalle. Hän kertoo useampaan kertaan olevansa hoikka, älykäs ja kaunis, kuinka hän pukeutuu merkkivaatteisiin ja on hyväsydämminen, kaikki huomioon ottava ihminen. Minun silmiin moni hänen tekemistä ja sanomista asioista vaikuttaa puhtaasti ylimielisyydeltä. Hän on koppava ja arvosteleva, mutta ehkä hänen on syytäkin olla liikkuessaan Pablon, kartellien, poliitikkojen ja muiden vaikutusvaltaisten ihmisten joukossa. Kai sekin kertoo ihmisestä jo jotain, kun hän ei enää piittaa kauheuksista, ja näkee Escobarin "hyväntekijänä" korruptoituneessa Kolumbiassa. Tässä tilanteessa ei mielestäni ole syytä ollenkaan pitää itseään parempana ihmisenä, jos hyväksyy kaikki Pablon tekemät kamalat asiat, ja vielä auttaa häntä - vaikkei itse varsinaisesti pyssy kädessä heilukkaan. 


"On asioita, jotka olemme aina tienneet, mutta joista emme koskaan puhu, kuten se, että niille joissa virtaa valtaanpitävien veri, minä tulen aina olemaan porvarisdiiva ja hän multimiljonäärikriminaali." s. 125


Sivulla 285 Virginia kirjoittaa "yhdessä yössä olen lakannut rakastamasta häntä", ja täytyy myöntää että olin hieman hämmästynyt siitä miksi tuo ajatus pulpahti hänen päähän niin myöhään. Toki kirjasta nousi esiin myös se kuinka Pablo uhkailee ja kiristää häntä, ja kyllähän se kuulostaa mahdottomalta päästä pois keskeltä jengien ja huumebisneksen ympäröimää elämää, varsinkin jos siitä tietää kaiken - mutta on järkyttävää kuinka paljon hän sietää ja silti rakastaa.


Pablo entisestä rakkaudestaan Wendystä:
"Sitten eräs kaunis päivä hän huomasi olevansa raskaana lukuisista varoituksistani huolimatta. Eikä siinä suinkaan kaikki, vaan hän marssi yhtenä aamuna kampaamoon, jossa tiesi vaimoni olevan ja huusi tälle: 'Tämä on oikea rakkauden hedelmä, ei mikään velvollisuudesta siitetty jälkeläinen niin kuin sinun lapsesi!'. Seuraavana aamuna lähetin neljä kaveria hakemaan häntä. Pojat raahasivat Wendyn eläinlääkärille ja käskin tohtorin tehdä hänelle abortin ilman puudutusta. En nähnyt häntä enää koskaan sen jälkeen enkä ole hetkeäkään kaivannut häntä." s. 162

Suosittelen kyllä lukemaan, jos yhtään kiinnostaa. Herättää ehdottomasti ajatusten lisäksi myös vihaa ja surua. Avaa taas pienen palan lisää karmaisevan Escobarin elämästä. Täytyy tämän jälkeen myös katsoa se Netflixin Narcos, joka on roikkunut katsottavien listalla jo pienen ikuisuuden. 


5.5.2018

10 oman hyllyn odotetuinta | 2018

Paria päivää vaille vuosi sitten kirjoittelin ylös oman hyllyni 10 odotetuinta kirjaa ja tv-sarjaa, joiden pariin mun oli tarkoitus uppoutua vuoden aikana. Aika alkaa olla lopussa, ja nyt on vuoro tarkastaa miten oikein suoriuduin. Tää meni huomattavasti paremmin kuin oletin, ja sain luetuksi 10 kirjasta puolet, eli huimat 5! Sarjojen suhteen tilanne ei taas ollut niin hyvä, ja katsoin 10 tuotantokaudesta ainoastaan yhden. Toivottavasti vuoden päästä käydään tätä tulevaa listaa hieman paremmalla menestyksellä läpi. Oon hurjan laiskalla päällä, eikä mulla oikeastaan ole mitään sanottavaa tästä suorituksesta, mutta aiempi lista löytyy täältä.

●     ●     ●


Lähdin kasaamaan uutta listaa puhtaasti sillä periaatteella että mitä mä aion lukea seuraavaksi. Aiempi lista oli tehty osittain myös siltä kantilta, että mitkä kirjat mun hyllyssä on lojunut jo tarpeeksi kauan, ja mitkä haluaisin vihdoin saada luetuksi (eli siis melkeen kuin hyllynlämmittäjä). Nämä 10 kirjaa on kaikki sellaisia, joiden lukemista en malta odottaa, joista olen kuullut paljon hyvää ja joista uskon oikeasti pitäväni täysin siemauksin. 

Cassandra Clare: Varjojen kaupungit, osat 4-6
Olen vihdoin ja viimein päässyt tähän sarjaan mukaan, ja nyt on luettuna 2 ensimmäistä osaa, ja kolmas odottelee jo yöpöydällä lähes tulkoon aloitettuna. Oon ollut tästä nyt ihan liian innoissani, ekat osat on ollut mainioita ja tähän fantasiamaailmaan on ihana upota, unohtaa kaikki ympäriltä ja vaan lukea! 

Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Enpä ole pitkiin aikoihin kuullut mistään kirjasta näin paljon pelkkää hyvää. Tärkeä aihe, varmasti myös tärkeä kirja, ja on tärkeää että vihdoin luen sen pois kuljeksimasta tuosta hyllystä.

Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi
Odotin ihan tosi kauan että tulisi oikea tilaisuus ostaa tämä omaan hyllyyn ja lukea se heti, mutta nyt kun se sieltä löytyy, en vaan ole saanut tartuttua siihen. Pitäisi ehkä olla ne seuraavatkin osat, en inhoa mitään niin paljon kuin sitä että tykästyn johonkin, mutten voi jatkaa sitä välittömästi. 

Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before
Oon tässä vähän odotellut kauniita kesäpäiviä, mihin tää kirja sopisi täydellisesti mukaan. Haluan saada luettua tuon alla olevan Perkinsin kirjan ennen tätä, ja tähän täytyy myös hankkia ne seuraavat osat - olen nimittäin hyvin varma siitä että tämä jos joku vie mennessään. 

Stephanie Perkins: Isla and the Happily Ever After
Rakastin sarjan ensimmäistä osaa, pidin toisesta osasta, odottelen oikeaa hetkeä kolmannelle osalle. Kun tämän kirjan päähenkilö Isla vilahti ensimmäisessä osassa, ajattelin jo silloin että hänestä tulee mun koko sarjan lempparityyppi. Kesä, kesä, tule jo. 

Saul Black: Rakkaudesta murhaan
Valerie Hart sarjan ensimmäinen osa oli niin hyvä, että siitä asti olen kytännyt kirjakauppoja josko tämä tulisi vastaan sopivaan hintaan. Oon jo pariin kertaan ottanut tämän pois hyllystä sillä ajatuksella että nyt mä luen sen, mutta...

Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus
Tämänkin lukemista olen venyttänyt vähän siitä syystä että ehtisi seuraavat osat ilmestyä. Toinen osa tuli kauppoihin hetki sitten, joten nyt alkaa varmaan olla sopiva aika tarttua tähän. Vaikuttaa ihan älyttömän siistiltä kirjalta, ja olen kuullut toisen osan olevan vielä parempi.

Elina Pitkäkangas: Kuura
Voi Kuura. Mä olen aloittanut tämän lukemisen kerran, luin sitä 50 sivun verran ja päätin pistää sen syrjään odottelemaan. Vaikuttaa juuri sellaiselta kirjalta, josta mä pidän, joten en halunnut pilata sitä vaan sen takia ettei ollut täysin oikea fiilis. Sarjan viimeinen osa ilmestyy syksyllä, joten pitää nyt kesän aikana lukea niin tämä, kuin se seuraavakin osa, jotta voin ennakkotilata Ruskan ja olla hypetyksessä mukana. (pliis ole hyvä)



Hyvin YA -painotteinen lista siis, ei tosin tullut yllätyksenä.
Onko teidän listoilla samoja kirjoja? 

4.5.2018

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

"Kuolematon rakkaustarina on tullut lihaksi ja vereksi. Suljin silmäni ja tunsin hänen veitsenterävien hampaidensa keveän painalluksen vasten kurkussani sykkivää valtimoa ennen kuin toinen niistä puhkaisi ihoni ja painui syvemmälle."

Teos: Illallinen vampyyrin kanssa
Sarja: The Dark Heroine #1
Alkuperäinen nimi: Dinner With a Vampire
Kirjailija: Abigail Gibbs

Suomentaja: Kari Koski
Sivumäärä: 542
Kustantaja: Otava
Mistä: oma kirjahylly


Illallinen vampyyrin kanssa on ollut mun lukulistalla jo varmaan yli 3 vuotta, ja oon sivusilmällä metsästänyt sitä eri kirjakaupoista ja antikvariaateista tuloksetta. Nyt se kuitenkin löytyi, ja pääsin pitkän odotuksen jälkeen astumaan sisään tähän maailmaan, ja odotin rakastuvani siihen ihan täysillä, mutta miten kävi? Voi, voi mikä kamala pettymys mut valtasi, kun tajusin jo parin muutaman luvun jälkeen että ei tämä ole mua varten. 

Päähenkilö Violet Lee on jo alusta alkaen niin raivostuttava, että mun on ihan älyttömän vaikea ymmärtää miksi ihmiset ovat pitäneet hänestä. Ei riitä että hän on raivostuttava, vaan hän on myös älyttömän sinisilmäinen ja typerä, että muutamaan otteeseen taisin tuhahtaa ääneen ja jouduin taistelemaan sitä vastaan etten menisi kirjasta läpi ravistelemaan häntä hereille. 

Violet osuu väärään paikkaan väärään aikaan, ja joutuu todistamaan karmeaa verilöylyä keskellä Trafalgar Squarea. Kuusi teinipoikaa teurastaa kolmekymmentä miestä, ja näky on hirveä. Joukon johtaja, Kaspar, bongaa aukion reunalta järkyttyneen Violetin, ja raahaa joukkoineen hänet mukanaan vampyyrien maailmaan.

"Minä tarvitsin häntä. Tarvitsin häntä jo nyt."

 
Tukholma-syndrooma tuntuu olevan tämän kirjan oleisin asia, ja Violet menee ja rakastuu täydellisen komeaan, mutta kusipäiseen Kaspariin. Ja tämä ei ollut edes spoilaava tieto, vaan ihan täysin arvattavissa oleva asia jo senkin puolesta, että kirjan luvut on jaettu Violetin ja Kasparin kesken. Kyllä mä toisaalta ymmärrän miksi hän valitsi Kasparin (olihan siinä toki myös kohtalo pelissä ":D"), joka muistuttaa hyvin pitkälti True Bloodin Ericiä (<3), mutta silti pohdin, miksi kaiken pitää olla aina niin ällöttävän kliseistä. Kaspar myöskin uhkailee Violetia, juo hänen verta kielloista huolimatta, ja kaiken tämän ja paljon muun jälkeen, hän edelleen seisoo Kasparin rinnalla. H-u-o-h. Oletan, että alkuperäisessä tekstissä Kaspar käyttää Violetista nimitystä babe, mikä on täysin okei, mutta kun se oli suomennettu sanaksi typy, ahdistus ja inhotus nousi kurkkuuni joka kerta. Siis oikeasti, typy?

Suurin osa kirjan hahmoista oli vastenmielisiä, enkä päässyt maailmaan kunnolla mukaan, ja jotain tästä vain jäi uupumaan. Pariin kertaan luulin myös hypänneeni sivuja yli, kun asiat loikkivat vähän miten sattuu ja punainen lanka liehui tuulen mukana ties missä. 

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Abigail Gibbs on aloittanut tämän kirjan kirjoittamisen 14-vuotiaana Wattpadissa, ja no, sen huomaa. Positiivista: ei harmita enää, ettei sarjan seuraavaa osaa ole suomennettu. Ei harmita enää, ettei sarjan kolmatta osaa ole vielä edes julkaistu.