29.12.2018

Helmet 2018 - yhteenveto

Jo toistamiseen mukana Helmet-kirjastojen lukuhaasteessa, ja jo toistamiseen onnistuin ilman suurempaa stressaamista. Viime vuonna haaste tuotti enemmän hankaluuksia ja löysin itseni pyörittelemästä kirjoja eri kohtiin useamman kerran. Siitä oppineena päätin tänä vuonna vaan lukea kirjan ja laittaa sen suurin piirtein ensimmäiseen sopivaan kohtaan. Toki osa kohdista oli vaikeampia, ja niihin täytyi erikseen etsiä luettavaa, mutta suurin osa kirjoista löytyi helposti omasta hyllystä.

Noh, nyt on taas yksi vuosi kulunut mukavasti haasteen parissa, ja mukana ollaan myös vuonna 2019! Osallistuitko sä haasteeseen? Luettiinko kenties samoja kirjoja?

  1. Kirjassa muutetaan - Maggie Stiefvater: Viettelys
  2. Kotimainen runokirja - Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
  3. Kirja aloittaa sarjan - Veronica Roth: Outolintu
  4. Kirjan nimessä on jokin paikka - J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
  5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit - J. K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja viisasten kivi
  6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa - J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan - J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
  8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
  9. Kirjan kansi on yksivärinen - Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
  10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja - Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä*
  11. Kirjassa käy hyvin - Kati Närhi: Seitsemäs vieras
  12. Sarjakuvaromaani - Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, osa 7
  13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa - Alice Kuipers: Terveisin äiti*
  14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan - Zoe Sugg: Girl Online
  15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja - J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
  16. Kirjassa luetaan kirjaa - Anna Todd: After - Törmäyksen jälkeen*
  17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa - Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
  18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä - Bob McCabe: Harry Potter - Legenda
  19. Kirja käsittelee vanhemmuutta - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
  20. Taiteilijaelämäkerta - Christopher Sandford: Kurt Cobain
  21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi - Rupi Kaur: The Sun and Her Flowers
  22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin - Hugleikur Dagsson: Popular Hits vol. 1-3
  23. Kirjassa on mukana meri - Anu Holopainen: Sydänhengitystä
  24. Surullinen kirja - Sarah Crossan: Yksi
  25. Novellikokoelma - Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
  26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt - Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset
  27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta - Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
  28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä - Jay Asher: Kolmetoista syytä
  29. Kirjassa on lohikäärme - J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
  30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan - Kate Quinn: Koodinimi Alice
  31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa - Markus Zusak: Kirjavaras
  32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan - Anna Todd: After*
  33. Selviytymistarina - Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
  34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta - J. R. Ward: Rakastaja - Vihdoinkin
  35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja - Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous
  36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa - John Verdon: Numeropeli
  37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäseneelläsi - Oona Kuutti: En voi luvata kuin lumetta
  38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo - J. K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama - Joel Willans: 101 Very Finnish Problems
  40. Kirjassa on lemmikkieläin - Stephenie Meyer: Kemisti
  41. Valitse kirja sattumanvaraisesti - Virginia Vallejo: Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria
  42. Kirjan nimessä on adjektiivi - Elena Flavilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille
  43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle - Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62 -Virus
  44. Kirja liittyy johonkin peliin - Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
  45. Palkittu tietokirja - Hanna Nikkinen & työryhmä: Hyvän sään aikana
  46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - Kiera Cass: Perijätär
  47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta - Bjørn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Salaisuus
  48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö - Alan Bradley: Piiraan maku makea
  49. Vuonna 2018 julkaistu kirja - Ida Salminen & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
* löpinää tai pari sanaa goodreadsin puolella

19.12.2018

Sarjakuvahaasteen loppu



Otin osaa lähes vuoden kestävään sarjakuvahaasteeseen, jossa oli tarkoitus nimensä mukaan lukea enemmän sarjakuvia. Innostuin sarjakuvista viime vuoden puolella kun Brian K. Vaughanin Saga -sarja vei mut mennessään. Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi -sarjakuvat ihastutti, mutta viimeinen silaus mainiolle sarjakuvavuodelle oli ehdottomasti Lise Myhren Nemi -albumit, jotka oli niin ihanan samaistuttavia ja hauskoja, että ahmin niitä sivu toisensa jälkeen taukoamatta.

Sarjakuvahaasteen alettua 1.1.2018 pohdin, onko mulla enää mitään luettavaa. Pyörin kirjastossa ja totesin että no, onhan mulla, mutta ei näistä oikeastaan moni hirveästi kiinnosta. Toisaalta vaihtoehtoja tuntui taas olevan niin paljon, etten tiennyt mihin tarttua. Mainion startin vuodelle antoi kuitenkin paljon kehuttu Vihan ja inhon internet.

Koska haaste kesti lähes vuoden, ehdin moneen otteeseen unohtaa sen kokonaan, enkä oikeastaan mitenkään erityisemmin edes hakeutunut sarjakuvien pariin, vaan ne ikään kuin hakeutui mun luokse. Luin kuitenkin yllättävän paljon sarjakuvia (siitä kiitos ohuille Nemi-lipareille) ja löysin mm. uuden lempparin: Janne Kukkosen Voron! Valitettavasti sarjakuvista postaaminen jäi vähälle, mutta voin kertoa, että nautin silti jokaisesta hetkestä lukiessani niitä, enkä malta odottaa että pääsen lukemaan lisää!

Sarjakuvahaastetta veti Hurja Hassu Lukija, iso kiitos ja kumarrus!

Haasteeseen luettua:


yht. 34, saavutettu taso Asterix!



11.12.2018

Zoe Sugg: Girl Online kiertueella






















Zoe Sugg: Girl Online kiertueella
suom. Inka Parpola
424 s. | WSOY 2017


En muista kirjoittaneeni kuin yhden postauksen kirjasta, jota oikeasti inhosin (Jay Asher: Kolmetoista syytä), ja totesin että hei, nyt taitaa olla aika kirjoittaa toinen ikävä postaus ikävästä kirjasta.

Tämä on sinällään erikoinen tilanne, koska musta oikeasti tuntuu siltä että pidän lähes jokaisesta lukemastani kirjasta. Goodreads kertoo tästä tarkemmin: olen arvioinut siellä 364 kirjaa, joista vain 50 on saanut 2 tähteä, ja vain 3 kirjaa 1 tähden. Se on mielestäni aika hyvin. Girl Online kiertueella olisi hyvinkin voinut päätyä neljänneksi kirjaksi muiden yhden tähden teosten joukkoon, mutta en mä sitten tohtinut tehdä niin. Kyllä mä tajuan miksi monet ovat pitäneet tästä. Mä nyt en vaan pitänyt. 

Penny seurustelee vihdoin ja viimein täydellisen Noahin kanssa. Asiat ovat vielä menossa parempaan suuntaan: Noah kutsuu Pennyn mukaansa kiertueelle! Elettyään kevään kaukosuhteessa Penny kuvittelee kiertueen olevan paras asia ikinä. Mikä olisi sen parempaa, kuin kiertää Eurooppaa poikaystävänsä kanssa? Nähdä maailmaa, tutkia uusia kaupunkeja ja turistikohteita, kuvata kauniita maisemia ja viettää ihaninta, romanttisinta aikaa ikinä? Koska tottahan toki kiertueella on aikaa moiseen! Eikö niin? 

Pennyn jatkuva sinisilmäisyys ärsytti ihan älyttömän paljon, mutta vielä ärsyttävämpää oli se, kuinka hänestä yritettiin antaa sellainen "ikäistään-vanhempi-ja-fiksu-ja-upea-ja-tarpeeksi-kypsä-huolehtimaan-omista-asioistaan" -kuva, mutta sitten se vaan mököttää ja nurisee sivu toisensa jälkeen. Tietysti se saattaa tuntua pahalta ettei suunnitelmat mene just niin kuten piti, mutta haloo pahvi! Penny loukkaantui lähinnä asioista mille Noah ei voinut mitään. Kyseessä oli kuitenkin Noahin kiertue, sen ura ja tulevaisuus. Onhan se sanomattakin selvää että Noahin täytyy hoitaa siihen liittyvät velvollisuudet,  ellei se halua heittää uraansa susille. 

Tässä osassa oli mielestäni myös selkeämmin huomattavissa se, että kaikki sanat ja sanonnat ei vaan kuulosta ihan niin siistiltä suomeksi kuin englanniksi. Tästä oli myös yritetty tehdä liian ajankohtainen ja "cool" asioilla, jotka ei luultavasti ole sitä enää hetken päästä. Pennyn parasta ystävää Elliotia ja hänen poikaystävää ei kutsuta enää niiden omilla nimillään, vaan heistä on tullut yksi möykky: Alexiot. Tiedättekö sen henkisen närästyksen, mikä ilmaantuu aina välillä? Tällä kertaa se ilmestyi Pennyn yhdestä lempinimestä - tiedättekö mikä se lempinimi oli? Pennylicious. Niinpä.

Olen itsekin vielä tosi nuori, mutta tämä kirja sai mut tuntemaan itseni ihan jumalattoman vanhaksi, eikä se ole missään nimessä kivaa. Myös näin jurona suomalaisena ärsytti se, kuinka jokaisen tekstiviestin ja sähköpostin ja kirjeen loppuun pitää kirjoittaa X. Tekeekö joku sitä oikeasti? Ja kuka lopettaa blogitekstin sanoihin "Girl Offline... ei koskaan menossa online xxx"? Ahdistaa.

On varmaan ilmiselvää etten tule lukemaan sitä kolmatta ja viimeistä osaa. Vähän ehkä kiinnostaisi mitä tuleman pitää ja miten kaikki tulee päättymään, mutta ei todellakaan niin paljon että jaksaisin vaivautua. Kertoa toki saa - pitäisikö myös sille antaa mahdollisuus? Laskeeko sarjan taso edelleen, vai onko viimeinen osa yllättäjä? 

Jotta tämä postaus ei jäisi täysin negatiiviseksi, täytyy todeta että no - kaipa tämä voi olla ihan söpö. Suosittelisin tätä ehkä ensimmäisenä ikäluokalle 12-13 v, mutta varmasti iskee sitä nuoremmille kuin vanhemmillekin. Mielipiteitä ja makuja on niin monia kuin meitä ihmisiäkin, joten jos yhtään kiinnostaa - go for it!

5.11.2018

Cecelia Ahern: Täydellinen

"Celestine North elää maailmassa, jossa vaalitaan täydellisyyttä. Oli aika, jolloin hän itsekin sai nauttia täydellisille ihmisille lankeavista eduista. Sitten häneen lyötiin viallisen leima.

Tuomari Crevan on julistanut Celestinen yhteisön suurimmaksi uhaksi, ja nyt Celestine elää maan alla. Hänellä on yksi luotettu: salaperäinen mutta vetovoimainen Carrick. Ja hänellä on yksi valtti: tieto, joka voi romauttaa koko epäoikeudenmukaisen järjestelmän. Kun tuomari Crevan saa yliotteen, Celestinen täytyy tehdä päätös. Pelastaako hän itsensä vai kaikki vialliset?"

Teos: Täydellinen
Sarja: Viallinen, #2
Alkuperäinen nimi: Perfect
Kirjailija: Cecelia Ahern

Suomentaja: Sirpa Parviainen
Sivumäärä: 421
Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale

"Kaikkia, jotka avustavat tai suojelevat Celestine Northia, tullaan rankaisemaan ankarasti."

Celestinen pappa omistaa satoja eekkereitä maata, ja Celestine on päässyt pakenemaan Kiltaa pappansa mansikkatilalle. Celestine täyttää vuosia - hänen pitäisi olla juhlimassa perheensä ja ystäviensä kanssa - nauramassa, nauttimassa ja tanssimassa. Todellisuudessa Celestine on karkumatkalla suunnittelemassa seuraavaa liikettään. 

Ennen kuin Celestine tai kukaan muu tilalla ehtii reagoida, on Killan pillinkantajat tulleet jälleen kerran etsimään häntä. Ja tällä kertaa he tietävät löytävänsä hänet. 

"Hän tietää että olen täällä. Olen hiiri, joka on jäänyt loukkuun." 

Pidin sarjan ensimmäisestä osasta yllättävän paljon, ja lähdin lukemaan tätä toista (ja viimeistä) osaa innolla lähes heti. Minun mieltä lämmittää se, ettei tämä ole trilogia. Ensimmäinen osa oli mainio pohja tuleville tapahtumille ja loppuhuipennukselle. Täydellinen tuntui välillä hieman hätäiseltä, enkä meinannut oikein pysyä kärryllä että mitä tapahtuu ja milloin. Juonenkäänteitä sekä toimintaa, ja vauhtiin päästyä kirja on vaikea laskea käsistään. 

Mainitsin jo aiemmin kuinka paljon samaa Nälkäpelin Katnissilla ja Celestinellä on, ja minua hieman tympii ottaa se vertaus taas esiin - mutta tässä osassa se mielestäni korostui vielä enemmän. Ei tämä missään nimessä ole kopio Nälkäpelistä, molemmista vaan löytyy se hurjan rohkea ja vahva nuori nainen joka taistelee yksin yhteiskuntaa vastaan ja "voittaa" pian myös kansan puolelleen. Vallankumous - täältä tullaan! 

Tätä vertausta ei ollut tarkoitettu negatiiviseksi asiaksi, sillä onko mitään parempaa kuin se, että näiden ya-dystopioiden hurjat päähenkilöt ovat nimenomaan nuoria naisia, jotka kaikista epäilyksistä huolimatta seuraavat omia unelmia ja haaveita läpi harmaan kiven? Kyllä minä ainakin koen sen inspiroivana asiana, ja sen vuoksi pienet samankaltaisuudet muihin sarjoihin ei oikeasti haittaa pätkääkään.

"Ihmiset pelkäävät nykyään niin paljon virheitä, että kukaan ei enää toimi vaistonsa varassa. Sinä olet harvinaisuus."

Celestinen ja Carrickin välit lähentyy huimaa vauhtia, ja minua lukijana se ei yllättänyt ollenkaan. Carrickin tarinaa avattiin lisää ja minä tykästyin häneen hahmona vielä enemmän. Aiemmin minulla oli Carrickista vaan se kuva, että hän on komea poika lasin toisella puolella, mutta hänen hahmo sai vihdoin kaipaamaansa syvyyttä. Parasta hänessä oli ehkä kuitenkin se, että hän oikeasti oli hyvä tyyppi. Monesti nämä kirjojen nuoret pojat on kuvattu vähän ylimielisinä kusipäinä (anteeksi), mutta Carrickista en moista huomannut. 

Celestine itse kasvaa kirjan aikana huimasti, ehkä johtuen siitä että hän vihdoin uskaltaa tehdä niitä virheitä. Hän jatkaa osittain jo ensimmäisessä osassa tutuksi tullutta sinisilmäisyyttä, jonka vuoksi kaikki ei ehkä mene kerralla niin putkeen kuin olisi mahdollista mennä. 

Kaiken kaikkiaan yhdessä Viallinen ja Täydellinen on hyvä, napakka paketti ya-dystopiaa, joka on viihdyttävää ja yllättävää, mutta pistää myös ajattelemaan. Sarjan sanoma on tärkeä ja se on hyvä muistaa: virheistä oppii. 

"On olemassa se ihminen, joka sinun omasta mielestäsi pitäisi olla, ja sitten on se ihminen, joka todellisuudessa olet. En ole varma, kuka minun pitäisi olla, mutta tiedän nyt kuka minä olen."


22.10.2018

Cecelia Ahern: Viallinen

"Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on täydellistä. Hän on kunnollinen tytär, suosittu koulussa, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään. Eräänä päivänä Celestine päättää auttaa yksinäistä vanhusta ja tekee omasta mielestään oikein. Hän kuitenkin rikkoo maan ylimmän päättävän elimen, Killan, sääntöjä ja joutuu kärsimään seurauksista. Celestine voi joutua vankilaan ja tulla merkityksi. Hänet voidaan leimata vialliseksi - yhteiskunnassa, jossa on vain kahdenlaisia ihmisiä, Täydellisiä ja Viallisia. 

Viallinen on samastuttava ja rohkaiseva Young Adult -romaani valinnoista ja vallankäytöstä sekä oikeasta ja väärästä. Se sijoittuu maailmaan, jossa täydellisyys on ylemmyyttä ja virheistä rangaistaan. Ja jossa eräs nuori nainen uskaltaa ottaa kantaa, vaikka se voi viedä häneltä kaiken."

Teos: Viallinen
Sarja: Viallinen, #1
Alkuperäinen nimi: Flawed
Kirjailija: Cecelia Ahern

Suomentaja: Terhi Leskinen
Sivumäärä: 337 (e-kirja)
Kustantaja: Gummerus
Arvostelukappale


Celestineä huvittaa perheensä hermoilu tuomari Crevanin vierailusta. Tuomari Crevan on Celestinelle tutummin Bosco, poikaystävä Artin isä. Celestine on nähnyt hänet aamulla unisena, juovuksissa ja sammuneena, kuorsaamassa ja oksentamassa. Celestine ei osaa pelätä ketään, jonka inhimillisen puolen hän on nähnyt omin silmin. 

Muille tuomari Crevan on henkilö, jota pitää niin kunnioittaa kuin pelätä. Crevan on Kilta-nimisen komitean ylin tuomari. Alunperin Kilta perustettiin rikkomuksia valvovaksi viranomaiseksi, mutta nykyään se johtaa viallisten tutkintaa. Vialliset ei suinkaan kaikki ole rikollisia, vaan täysin tavallisia ihmisiä, jotka ovat tehneet moraalisia tai eettisiä virheitä. Tai yksinkertaistettuna vialliset ovat ihmisiä, jotka eivät jaa välttämättä täysin samaa arvomaailmaa Killan kanssa. Epälojaalisuudesta Kiltaa kohtaan saa polttomerkin sydämen yläpuolelle. 

Mitä käy, kun Celestine on vaarassa tulla leimatuksi?

"Tartu hetkeen, Celestine, ja sano se. Anna ääni niille, jotka on vaiennettu."

Cecelia Ahernin aikaisemmat teokset eivät ole juurikaan herättäneet mielenkiintoani, mutta kuullessani hänen aluevaltauksestaan YA-dystopian puolella olin enemmän kuin innoissani.

Ahern on onnistunut luomaan uskottavan maailman joka voisi ihan hyvin olla totta, ja osittain se sitä ihmisten ahdasmielisyydestä johtuen onkin. Kirjan tunnelma on aito (ja yllättävän synkkä!), ja tuntui pahalta lukea kuinka viallisia syrjittiin eikä kukaan välittänyt heistä. Heitä ei edes kutsuttu enää ihmisiksi, vaan he olivat viallisia. Ja minkä vuoksi? Osa oli saattanut jäädä valheesta kiinni, osa oli ehkä menneisyydessään tehnyt yhden huonon päätöksen ja osa vaan halusi olla perheensä lähellä. Kuka meistä ei ole joskus valehdellut tai kuka meistä ei ole joskus tehnyt huonoja päätöksiä? 

"Virheistä oppii. Jos ei tee koskaan virheitä, ei myöskään viisastu ikinä. Nämä meidän niin kutsutut täydelliset johtajamme eivät ole tehneet milloinkaan yhtä ainutta virhettä. Miten he ovat voineet oppia, mikä on oikein ja mikä väärin?"

Aluksi Celestinen käytös ärsyttää, sitten se raivostuttaa - voi sinisilmäisyys, ja hänen annettua kasvonsa kapinalle mieli teki tervehtiä Katnissia. Celestine kasvaa huimasti kirjan aikana muuttuen rohkeaksi nuoreksi naiseksi, joka ei enää usko kaikkea kuulemaansa ja uskaltaa kyseenalaistaa Killan lisäksi myös omat ajatuksensa sekä tekonsa.

Kirja ei kuitenkaan ollut pelkkää Kiltaa vastaan taistelua, vaan mukana oli tietenkin myös hieman rakkautta sekä orastavaa kolmiodraamaa. Celestinen poikaystävä Art ei herättänyt minussa mitään tunteita ja suurimman osan ajasta vietin ajatellen että heivaa se nyt jo hiiteen. Ja no siis tarvitseeko tässä muuta edes todeta kuin voi Carrick <3

Pidin tästä yllättävän paljon ja luinkin seuraavan osan melkeen heti tämän jälkeen. Sarjan toisesta eli viimeisestä osasta on tulossa myös postaus, kunhan tästä kiireiltäni (heh) joudan kirjoittelmaan. Viallinen on hyvä pohja tulevalle toiminnalle, ja positiivista on ettei sarjaa ole yritetty venyttää trilogiaksi. Siitä kiitos. 

"Minähän sanoin, että etsisin sinut."


13.10.2018

Syyskuun leffat

Voi huokaus ja häpeäpilkku kuinka myöhässä tämä postaus onkaan. Musta tuntuu että koko elämä on ollut yhtä hullunmyllyä, vaikkei se pidä läheskään paikkaansa. Hirveästi olisi hommaa mutta mitään ei saa aikaiseksi. Vaikka rakastankin syksyä kuuhun ja takaisin, täytyy myöntää että nämä pimenevät illat (ja pimeät aamut...) vie energiaa. Noh, mutinat ja tupinat sikseen, lokakuu on ehdottomasti mun lempikuukausi (heti joulukuun jälkeen), ja tähän mennessä kuukausi on ollut erittäin mukava, vaikkakin vuoden procrastinator -palkinnon ansaitsisinkin.

Syyskuu oli hämmentävän huono leffakuukausi, mikään katsotuista elokuvista ei jäänyt oikeastaan mieleen ja unohdin kokonaan sen, että voisin edes katsoa elokuvia.

063 The Perfect Man (2005)
064 007 Skyfall (2012)
065 Sierra Burgess Is a Loser (2018)
066 Candy Jar (2018)
067 The Proposal (2009)
068 The Girl on the Train (2016)



Katsoin ensimmäistä kertaa elämässäni Bond -leffan, ja katsottavaksi valikoitui paljon kehuttu 007 Skyfall. Alkuperäinen suunnitelma oli katsoa joka ikinen Bond, mutta totesin etten jaksa katsoa niitä vanhimpia (vaikkakin olen aikoinaan ne kaikki tallentanut DNA TVllä) ja päädyin Skyfallin pariin. Leffa oli kuin olikin hyvä, ja täytyy ehdottomasti katsoa myös se seuraava osa. Skyfall oli hyvällä tavalla teatraalinen ja visuaalisesti kaunis elokuva josta ei toimintaa puutu.

Sierra Burgess Is a Loser oli mielenkiintoinen tapaus, jossa teinityttö viestittelee ihanan pojan kanssa (Noah Centineo, Netflix on selkeästi ymmärtänyt kenet kannattaa palkata) käyttäen toisen ihmisen kuvia. Toisaalta pidin tästä elokuvasta, koska se käsittelee kipeitä asioita, eikä kyse ole pelkästään täydellisestä pojasta ja sen sydämen valloittamisesta - vaan myös odottamattomasta ystävyydestä ja sen voimasta. Pääosaa näyttelevä Shannon Purser on ihana, ja elokuvan kuvaustyyli sekä värimaailma lämmittää mieltä. Toisaalta mä en sitten vaan päässyt yli siitä kuinka väärin kaikki oli, ja pari kertaa puristin silmät visusti kiinni, koska en voinut katsoa niitä kiusallisia kohtauksia (parkkipaikka-kohtaus hiton hyvä esimerkki). Jännityksestä ja pelosta kihisten odotin vaan sitä hetkeä kun koko pakka leviää käsiin.

The Girl on the Train on ollut must watch -listalla jo sen julkaisusta lähtien, mutta olen aina odottanut että saisin sen kirjan luetuksi ensin. Näin kahden vuoden jälkeen leffan julkaisusta päätin vihdoin todeta: en minä sitä kirjaa tule lukemaan. Leffa kertoo Rachelista, joka on käynyt läpi vaikean eron ja alkoholisoitunut. Yhtenä aamuna krapulainen Rachel herää verisenä ja tajuaa jotain pahaa käyneen. Juoni ja sen käänteet yllätti ainakin minut, vaikka olin muka koko ajan tietävinäni kuka todellinen syyllinen tapahtumiin on.

Yleensä kuukauden parhaan elokuvan valinta on suht helppoa, mutta nyt en osaa sanoa siihen asiaan juuta enkä jaata. Kaikki oli omalla tavallaan viihdyttäviä leffoja ilman sen suurempia ongelmia. Ehkä on paras olla nimeämättä näistä mitään, ja lätkäistä postauksen päätteeksi kuva tuosta Bondista, siitä kuukauden ainoasta elokuvasta josta tuli se fiilis että nyt ammutaan kovilla panoksilla, ja tätä on oikea elokuvatuotanto. Ehkä se sitten oli se paras?


6.10.2018

Marvel's Daredevil: 1. tuotantokausi (2015)



traileri / 1. kausi / 13 jaksoa / 55 min / v. 2015 / netflix

Sukeltaminen entistä syvemmälle Marvelin maailmaan jatkuu, ja katseluun pääsi vuorostaan Daredevilin ensimmäinen kausi. Ennakkotietoni Daredevilistä oli pyöreä nolla, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa.

Ensimmäisellä kaudella tavataan nuorena sokeutunut mies, Matthew "Matt" Murdock, joka taistelee öisin rikollisuutta vastaan Daredevilinä. Päivisin Matt toimii asianajajana omassa yrityksessään yhdessä parhaan kaverinsa Franklin "Foggy" Nelsonin kanssa. Tapahtumat lähtee kunnolla käyntiin kun Matt ja Foggy saavat asiakkaaksi Karen Pagen, jota syytetään murhasta. Matt tietää kehittyneiden aistiensa ansiosta Karenin puhuvan totta ja tekee kaikkensa puhdistaakseen hänen maineensa.

New Yorkin Hell's Kitcheniin sijoittuva sarja on erittäin synkkä. Yllätyin huomatessani että Netflix oli lyönyt tälle sarjalle K18 -leiman, ja vähän aluksi pohdiskelin että onko se tarpeellista, mutta hyvin nopeasti huomasin että ehkä se on ihan okei. Sarjassa on paljon toimintaa, mutta se pitää sisällään myös raakaa väkivaltaa, tappamista ja ihan älyttömän paljon verta. Muutamassa kohdassa teki mieli peittää silmät käsillä, ja veren näkeminen on aina saanut mut voimaan pahoin. Mielestäni sarja ei kuitenkaan erehdy mässäilemään väkivallalla, vaan se antaa tapahtumille juuri tarvittavan uskottavuuden. Se osoittaa ettei ole kyse enää pienistä asioista, vaan kuinka syvällä rikollisuuden ja korruption kourissa Hell's Kitchen todellisuudessa on.

Sarjan pääpahiksena nähtiin Vincent D'Onofrion Wilson Fisk, joka on yksi kovimmista henkilöhahmoista ikinä. Wilson Fisk on paha mies, mutta hän herättää eri tunteita, ja jossain vaiheessa tunsin häntä kohtaan jopa sääliä. Fisk on nerokkaasti luotu hahmo, ja D'Onofrion onnistuu roolissaan paremmin kuin hyvin. Jo pelkästään hänen kasvojen näkeminen ruudussa herättää vihaa, ja ihmisenä Fisk on epävakaa ja pelottava tyyppi.

Charlie Cox on mainio Daredevil, ja Elden Henson näyttelee hienosti Foggya. Sarjan hahmot on kaikki aika lailla onnistuneita, ja harmaita hiuksia aiheuttaa vaan Deborah Ann Wollin (True Blood!) Karen Page. Jostain syystä Karen vaan ärsyttää - etenkin toisella tuotantokaudella jota olen katsomassa juuri nyt, mutta siitä ja Karen-ärsytyksestä lisää myöhemmin. Pidin myös erityisen paljon Rosario Dawsonin Clairesta, joka välillä paikkaili Mattin haavoja. Onneksi tiedän että Claireen törmätään vielä myöhemminkin, joten jään innolla odottelemaan näitä hetkiä!

Kausi lähti napakasti käyntiin, yllätyin ihan kuinka hyvä pilotti oli, odotin kauden päätöksen olevan jotain yhtä huikeaa - mutta ei se sitten ollutkaan. Loppu lässähtää, mutta lässähtäneenäkin toimii paremmin kuin moni muu sarja. Olen myös täysin rakastunut sarjan introon (click).

Kokonaisuudessaan Daredevil on onnistunut, vahva sarja, joka luo mainion pohjan muille Marvelin ja Netflixin sarjoille. Toiminta- ja rikossarjoista kiinnostuneet: katsokaa, heti!

Katsottavissa Netflixissä! 2 kautta, 3 tuotantokausi julkaistaan 19.10.2018.


2.10.2018

Syyskuun luetut kirjat ja blogin tulevaisuudesta

Päätä särkee, stressaa ja vähän jopa ahdistaa. Blogissa ja muualla somessa hiljaiseloa joka harmittaa (noin viikko vain, mutta silti!). Vihdoin ja viimein myös mun kesäloma on tullut päätökseen, ja istuskelin kiltisti jo eilen koulun penkillä. Viimeiset pari päivää on ollut stressaavaa aikaa, olen hyppinyt ajatuksieni kanssa seinille, panikoinut ja miettinyt ihan liikaa tulevaa. Tulevalla tarkoitan tietysti tulevaisuuttani, mutta myös sitä mitä tapahtuu tunnin päästä ja ennen sitä.

Pyrin pitämään postaustahtini suht samana kuin aiemminkin, vaikkei mulla koskaan mitään säännöllistä rytmiä olekaan ollut. Pyrin myös kirjoittamaan muutamia postauksia valmiiksi, jotta pahan päivän tullen voin ajastaa tekstejä luettavaksi. Mulle tällä hetkellä opiskelu on kuitenkin etusijalla, ja se myös vie huomattavasti aikaa lukemiselta ja bloggaamiselta, mutta tämän varmasti jokainen ymmärtää. Päivittelen luultavasti Instagramia enemmän, joten kannattaa laittaa mut siellä seurantaan @niinalukeekirjoi !

Syyskuusta sen verran, että voi kuinka kiva kuukausi se olikaan! Sain luettua huimasti kirjoja ja hoidin jopa ihan oikeita asioita, joista tuli hyvä fiilis. Olen niin tottunut päätösten ja pienten asioiden venyttämiseen, että olin ihan unohtanut kuinka kiva tunne se on, kun kerrankin hoitaa jotain heti alta pois. Syyskuu meni rennolla fiiliksellä, kuuntelin paljon musiikkia ja nautin olostani kahvin kera.

Valitettavasti kuitenkin yksi lempiartisteistani vuosien takaa menehtyi, ja vietin muutaman haikean päivän pohdiskellen elämää ja sitä, miksi kaiken merkityksen tajuaa vasta kun sen menettää. En ajatellut olevani musiikin suhteen enää mikään suuri fanityttö, mutta kylläpäs sattui ja veti hiljaiseksi.

Syyskuun kirjat:
* muutama sana Goodreadsin puolella.

97. Dan Brown: Enkelit ja demonit
98. Sarah J. Maas: Tulen perillinen
99. John Green: Teoria Katherinesta
100. Rainbow Rowell & Kris Anka: Runaways
101. J. R. Ward: Peto
102. Cecelia Ahern: Viallinen
103. Elena Favilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2
104. Charles Forsman: The End of the F***ing World
105. Christopher Sandford: Kurt Cobain
106. Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia
107. Ida Salminen & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
108. Cassandra Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki *
109. Alice Kuipers: Terveisin äiti *
110. Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
111. Cecelia Ahern: Täydellinen
112. Meredith Wild: Hänen lähellään

Hyviä kirjoja tuli luettua yllättävän monta, ja niistä esiin haluan nostaa tietenkin Sarah J. Maasin Tulen perillisen, joka valloitti sydämeni, sekä Cecelia Ahernin Viallisen. Ya-kirjat on lähellä sydäntäni kuten olette ehkä jo huomanneet, joten nämä nyt oli ihan selkeät valinnat tähän kohtaan. Cecelia Ahernin Viallinen -sarjasta on tulossa vielä postausta!

Syksyn tyttökirjat (tai sankarikirjat, miksi näitä pitäisi kutsua?) on luettu, ja "alkuperäinen tyttökirja" Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 oli ehkä suosikkini. Suomalaisista versioista pidin erityisen paljon Sankaritarinoita tytöille -kirjasta, joka kyllä pysyi erittäin uskollisena Kapinallisille tytöille. Salmisten Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa, oli hyvä, ja pidin siitä että jokaista henkilöä kohden oli annettu vähän enemmän tilaa ja tekstiä riitti rutkasti. Elina Tuomen Itsenäisiä naisia taas ihastutti kuvituksellaan, mutta oli muuten vähän meh. Jostain syystä en kuitenkaan innostunut näistä, mutta se voi hyvinkin johtua siitä että kahlasin nämä kaikki läpi tyyliin saman viikon aikana.

Kuukauden yllättäjä oli Alice Kuipersin Terveisin äiti, ja kuukauden pettymys oli Christopher Sandfordin Kurt Cobain -elämäkerta jolta odotin ihan liikoja. Charles Forsmanin The End of the F***ing World oli ihan hupaisa, ja oli huikeaa nähdä kuinka uskollisena tv-sarja on sarjakuvalle pysynyt.



Täällä on jo lokakuun bujosivut tehtynä, ja teemana toimii hylätyt talot ja metsät (talokuvan malli TÄÄLTÄ, joten kaikki kunnia siihen suuntaan, erittäin lahjakas tyyppi!). Lokakuu on ihana kuukausi, ja olen tänäkin vuonna mukana Halloween -lukuhaasteessa! Ajattelin pitää itsekseni myös lukumaratonia - syysloma sopii siihen paremmin kuin mainiosti!

Kannattaa myös seurailla mua Goodreadsin puolella (tai lisätä kaveriksi!), sillä olisi tarkoitus jatkossa kirjoitella sinnekin hieman mietteitä ja ajatuksia kirjoista, varsinkin niistä mistä en erillistä postausta tee.

Ajatukset hyppii yhtä paljon kuin teksti (anteeksi siitä), mutta nyt on paras siirtyä takaisin oppikirjojen pariin. Kaksi päivää opiskelua takana ja lusmuilu on jo alkanut. Heh.

Ai niin, syyskuun leffoista on tulossa postaus vielä tämän kuun puolella. Toivottavasti! :D

24.9.2018

Christopher Sandford: Kurt Cobain

"Ylittämätön Kurt Cobain -elämäkerta porautuu sukupolvensa äänitorveksi nostetun rocktähden huumehuuruiseen, neuroottiseen todellisuuteen. Kirja piirtää anteeksipyytelemättömän kuvan ongelmanuoren matkasta sukupolvensa suurimmaksi tähdeksi ja upporikkaaksi grunge-pionääriksi, jonka avioliitolla Courtney Loven kanssa sensaatiolehdistö mässäili ja joka lopulta kuoli oman kätensä kautta toivonsa menettäneenä narkomaanina.

Teos ei sorru sensaatiohakuisuuteen sokeeraavia ja dramaattisia tapahtumiakaan käsitellessään. Siksi se onnistuu näyttämään 'myöhempien aikojen John Lennonin' kaikessa inhimillisessä ristiriitaisuudessaan."

Teos: Kurt Cobain
Alkuperäinen nimi: Kurt Cobain 
Kirjailija: Christopher Sandford

Suomentaja: J. Pekka Mäkelä
Sivumäärä: 334
Kustantaja: Like
Mistä: oma kirjahylly


Tasan 27 vuotta sitten Nirvana julkaisi toisen studioalbuminsa Nevermindin. Levy pitää sisällään monia hittejä (kuten Smells Like Teen Spirit ja Come as You Are) ja on yksi arvostetuimmista rock-albumeista kautta aikojen. Nevermind on Nirvanan levyistä oma lempparini, vaikka uudempaa ja raskaampaa In Uteroa (1993) on ehkä Heart-Shaped Boxin ansiosta tullut kuunneltua aikoinaan enemmän. 

"Kultareunaisine singlevyöryineen, Cobainin kitaran moukariniskuineen ja ennen kaikkea julkaisunsa loistavine ajatuksineen Nevermind oli muutakin kuin 'vain levy'."

Pitäisin itseäni nykyäänkin jonkin sortin Nirvana-fanina, vaikka sen kuuntelu on jäänyt huomattavasti vähemmälle viimeisten parin vuoden aikana. Kurt Cobain on aina ollut mielenkiintoinen persoona, ja odotin innolla tämän kirjan lukemista. Innostus lopahti kuitenkin hyvin äkkiä, kun ensimmäisen luvun ensimmäisessä kappaleessa mainitaan kuinka Cobain "lennätti haulikolla aivonsa pellolle". 

Alku lähti siis erittäin vaikeasti käyntiin ja tunsin itseni järkyttyneeksi sekä vihaiseksi. En tietenkään odottanut kirjan olevan fanityttöilyä tai Kurtin nostamista erityisemmin millekään jalustalle, mutten todellakaan odottanut sen olevan näin vihamielinen ja epäkunnioittava. Ajattelin ensin olevani liian herkkänahkainen Kurt-fani, joka ei kestä kuulla totuutta, mutta lueskellessani muiden mielipiteitä Goodreadsin puolelta huomasin etten todellakaan ole yksin tuntemuksieni kanssa. 

Loppua kohti kirja kuitenkin paranee ja näyttää pienen vilauksen myös "herkästä" Kurtista. Siitä Kurtista jonka elämä on ollut lapsesta saakka rankkaa, siitä Kurtista joka tuli niin kuuluisaksi ettei voinut enää elää rauhassa, sekä siitä Kurtista joka oli uupunut ja hukassa. Kurtin traaginen tarina saa surulliseksi ja laittaa miettimään asioita.

"Palatessaan Seattleen sinä keväänä Cobain oli saavuttanut tavoitteensa tienata elantonsa kajoamatta periaatteisiinsa. Äidilleen hän kertoi päässeensä niin pitkälle kuin kykeni, tiensä päähän, ilman mitään mihin jatkaa."

Minusta on myös erittäin ikävää että Kurtista puhutaan vaan toivonsa menettäneenä narkomaanina tai
ihan vaan narkomaanina. Ihan kuin huumeongelmien kanssa kamppaileva ei olisi enää ihminen, ja ainut asia mikä hänet määrittelee on se, mitä kamaa hän vetää ja kuinka paljon.

Kirja kertoo myös musiikkibisneksestä Nirvanan ympärillä ja siitä missä tunnelmissa osa biiseistä on syntynyt. Tarpeettoman paljon namedroppailua, vähempikin olisi riittänyt, nyt oli ainoastaan vaikea pysyä kärryillä kuka on kuka. Kirjan lopussa on 14-sivuinen hakemisto täynnä nimiä, ehkä sekin kertoo jo tarpeeksi. Lopusta löytyy myös aikajana Kurtin elämästä, diskografia sekä liite nimeltä "Nirvana Suomessa". 

Vaikka kaikki kirjan asiat ja Kurtin teot olisi täysin totista totta, olisin silti samaa mieltä. Mielestäni elämäkerran pitäisi kertoa uskottavasti henkilön elämästä, eikä mässäillä kuulopuheilla. On hyvin vaikea luoda yhtään mitään mielipidettä tästä kirjasta kun oikeastaan mihinkään ei voi luottaa. Christopher Sandford on haastatellut kirjaa varten Kurtin perhettä, ystäviä, entisiä rakastettuja ja kollegoita, joista onneksi osa on sanonut hänestä jotain hyvää. Mutta kenen sanaan voi luottaa, mikä oikeasti on totta, ja moniko heistä vääristelee, liioittelee tai keksii asioita maineen, rahan, kateuden tai katkeruuden nimissä? 

"Ihmisenä Kurt saattoi olla vetäytyvä ja passiivinen, mutta muusikkona hän oli määrätietoinen, selväpäinen ja hallitseva. Mitä hän halusi, sen hän sai, eikä mitään tapahtunut ilman hänen lupaansa."



23.9.2018

Marvel's Agent Carter: 1. tuotantokausi (2015)

traileri / 1. kausi / 8 jaksoa / 45 min / v. 2015 / abc

Innostus Marvelin elokuvia kohtaan lähti viime vuoden puolella, ja siitä lähtien Marvelin tv-sarjat ovat nostaneet päätään, ja aina Netflixiä selatessa ne ovat pistäneet silmään. Kaikista Marvelin sarjoista mua itseäni kiinnosti eniten Jessica Jones ja Luke Cage, mutta totesin että jos tälle linjalle lähdetään niin järjestyksessä katsotaan. Ensimmäisenä vuoroon pääsi siis Agent Carter.

Captain America ei kuulu lemppareideni joukkoon, ja siitä syystä mulla oli ehkä jonkin verran ennakkoluuloja Agent Carteria kohtaan. Jotenkin pidin vaikeana ajatuksena sitä että tämä sijoittuu vuoteen 1946, enkä ajatellut että voisin tykätä tästä. Toisin kävi ja Carter valloitti mun sydämen ihan täysin.

New York vuonna 1946. Toisesta maailmansodasta palannut Peggy Carter tekee toimistotöitä Strategisessa tiedereservissä (SSR), eikä saa haluamaansa ja ansaitsemaansa arvostusta työtovereiltaan. Peggy toimii apulaisena agenteille, tekee paperihommia sekä niitä askareita joita kukaan muu ei halua tehdä. Peggy päättää auttaa vanhaa tuttavaansa Howard Starkia, joka lavastetaan syylliseksi asekaupoista vihollisten kanssa. Peggy ja Edwin Jarvis yrittää selvittää kuka lavasti Starkin.

Se että tapahtumat sijoittuivat "kauas" menneisyyteen oli yllätyksekseni lähes parasta koko sarjassa. Nostalginen tunnelma oli onnistuttu luomaan hyvin ja vanhan ajan agenttitoiminta hymyilyttää ja vaikuttaa.

40-lukua parempi asia oli Hayley Atwellin vahva naispäärooli. Atwell toimii Carterina paremmin kuin hyvin, ja Carter taas ei anna typerien miesten olla oman uransa, elämänsä tai menestyksensä edessä. Mahtavaa naisenergiaa, joka näyttää monella tapaa toimintakohtauksien saattelemana että kyllä naisetkin pystyy ja kykenee ihan samalla tavalla kuin miehetkin. Peggy Carter on sankari, ja ehkä yksi Marvelin parhaista hahmoista.

Sarjan tapahtumat on osittain sidoksissa siihen mitä Marvelin maailmassa on tapahtunut, ja viittauksilta ei myöskään vältytty. Agent Carter on mainio sarja. Se on hauska, mutta käsittelee samalla tärkeitä aiheita, se on ihanan retro ja lämminhenkinen sarja täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia hahmoja.

Jos yhtään Marvelin maailma kiinnostaa: katso. Tämä oli mielenkiintoinen matka ja pohjustus kaikelle, ja päästiin tutustumaan Iron Manin isään Howardiin taas hieman paremmin, jee sille!

Kausi on katsottavissa mm. Netflixissä ja Viaplayssa.


17.9.2018

Mitä?! Vihdoin uusi käyttäjänimi?!

Mun ei ollut koskaan tarkoitus ottaa blogin Instagramia käyttöön. Eihän mun ollut aluksi tarkoitus julkaista koko blogiakaan, joten mitä minä Instagramilla olisin tehnyt? Loin profiilin kaiken varalta, "jos sitä sitten tarviikin", ja nimesin sen yhteensopivaksi blogini kanssa. Siitä saakka olen haaveillut vaihtavani käyttäjänimeni, mutten koskaan vaan saanut aikaiseksi.

Muutin blogin nimen yli vuosi sitten, luovuin vitsiksi tarkoitetusta Christian Grey -viittauksesta ja blogistani tuli Expelliarmus. Käytän nykyään blogini Instagramia huomattavasti aktiivisemmin, mutta yksi häiritsevä tekijä löytyy - nimi. Hylkäsin kyseisen nimen blogistani yli vuosi sitten, mitä hittoa se vielä Instagramissa tekee? Uusi nimi on myös ahdistanut: kaikki blogin nimeen sopivat on jo viety, eikä hyvää nimeä meinaa millään keksiä. Tästä nimen vaihtamisesta tulikin pitkä ja jännittävä prosessi. Ihan kuin uusi alku!

Sitten otin itseäni vihdoin niskasta kiinni ja vaihdoin käyttäjänimeni. Okei, onhan niinalukeekirjoi lähes yhtä naurettava kuin edeltävä fiftysofbooks (ei muuten tule ikävä), mutta se on naurettava hyvällä tavalla. Ehkä. Noh, ainoana vaatimuksena oli se, ettei se olisi englanniksi. Mulla on nyt jo huomattavasti kotoisampi olo Instagramin puolella, ja nimi kertoo lyhyesti ja ytimekkästi kaiken tarpeellisen: kuka mä olen ja mitä mä teen. Hih! 



14.9.2018

John Green: Teoria Katherinesta

"Colin Singleton on entinen ihmelapsi, joka haluaisi olla merkittävä. Hän on lukenut 400 sivua päivässä seitsenvuotiaasta asti, puhuu sujuvasti yhtätoista kieltä, suhtautuu intohimoisesti anagrammeihin ja seurustelee vain Katherine-nimisten tyttöjen kanssa. Yhdeksästoista Katherine on juuri jättänyt hänet.

Sydän säpäleinä Colin lähtee parhaan (ja ainoan) ystävänsä Hassanin kanssa roadtripille keskilänteen. Matkan ytimeksi muodostuu arkkiherttua Franz Ferdinadin hauta, rakkaussuhteiden ennustettavuutta tutkivan matemaattisen kaavan kehittely - sekä tyttö, jonka nimi ei ole Katherine."

Teos: Teoria Katherinesta
Alkuperäinen nimi: An Abundance of Katherines
Kirjailija: John Green

Suomentaja: Helene Bützow
Sivumäärä: 328
Kustantaja: WSOY
Mistä: oma kirjahylly


Colin on juuri saanut päästötodistuksen high schoolista ja yhdeksännentoista kerran pakit Katherine-nimiseltä tytöltä. Seuraavana aamuna Colin menee kylpyyn (hän on aina arvostanut kylpemistä) ja tulee ajatelleeksi Arkhimedesta. Neljävuotiaana Colin luki kirjan hänestä, kreikkalaisesta filosofista, joka oli tehnyt tieteellisen oivalluksen kylvyssä. Oivalluksen tehtyään Arkhimedeksen sanotaan huutaneen "Heureka!". Siitä lähtien Colin on halunnut oman heureka-hetken.

"Lukeminen tyynnytti hiukan Colinin aivoja. Kun hänellä ei ollut Katherinea, ei teoriaa eikä mainittavia toiveita henkilökohtaisesta merkityksestä, jäljelle ei jäänyt paljon mitään. Mutta hänellä oli sentään kirjat. Kirjat ovat jätettyjen ääripäätä; jos ne laskee kädestään, ne odottavat ikuisesti, mutta jos niihin kiinnittää huomiota, niiltä saa aina vastakaikua."

Ööm. Vau. 

Mua ärsytti jo ennen lukemista koko kirjan asetelma: ihan liian fiksu poika joka seurustelee ainoastaan tietyn nimen omaavien tyttöjen kanssa, joka jätetään ja sitten surkuttelee sivu toisensa jälkeen. Olin kuitenkin kiinnostunut siitä miten näin nuori Colin on ehtinyt seurustella 19 Katherinen kanssa, mutta sitten selvisi että seurusteluksi näköjään lasketaan mikä tahansa.

Päähenkilö Colin on ärsyttävä. Colinilla on pakottava tarve tehdä jotain merkityksellistä ja hänen on pakko olla muita parempi. Colin on itsekäs eikä välitä mistään muusta kuin teoriastaan, jonka avulla selviää kuka jättää ja kenet.

Colinin paras ystävä Hassan oli ihan hauska, samoiten kuin roadtripillä tavattu Lindsey. Lindseyn poikaystävä Colin (jep, toinen Colin) oli inhottava, ja mua ärsytti se että hänestä tehtiin inhottava jotta tämä "parempi" Colin voisi pelastaa tilanteen. 

"Pelkäät hylkäämistä niin hirveästi, että yrität välttää sitä hinnalla millä hyvänsä, olet omistanut sille koko helvetin elämäsi. Se ei toimi, kafir. Se ei - se ei ole pelkästään tyhmää, se on myös turhaa. Et ole hyvä kaveri etkä hyvä poikaystävä etkä mikään, koska päässäsi pyörii vain ajatus siitä, että sinusta ei ehkä pidetäkään. Ja arvaa mitä? Kun toimit sillä tavalla, kukaan ei pidä sinusta. Siinä se sinun kirottu teoriasi on."

Hieman vähemmän anagrammeja ja jaarittelua entisistä tyttöystävistä, hieman enemmän intoa tulevaisuutta kohtaan ja hetkessä elämistä. Sitten tämä olisi voinut toimia. Sain kyllä luettua kirjan loppuun suht nopeasti, muttei missään vaiheessa tullut sellaista fiilistä etten haluaisi laskea kirjaa käsistäni tai että mun olisi pakko vaan lukea lisää. 

Ehkä nämä John Greenit ei vaan ole mulle. Hänen hahmot ei ole vielä herättänyt erityisiä tunteita, eikä hänen tapansa kirjoittaa herätä mitään ajatuksia. Kirjahyllystä löytyy vielä kaksi lukematonta Greeniä, mutta siellä ne luultavasti pysyy lukemattomana vielä jonkun tovin. 


12.9.2018

Insatiable: 1. tuotantokausi (2018)

traileri / 1. kausi / 12 jaksoa / 50 min / v. 2018 / netflix

Mun oli pakko katsoa tämä sarja heti julkaisupäivänä. En muista nähneeni ikinä niin suurta kohua ja raivoa minkään sarjan ympärillä mitä Insatiablen traileri aiheutti. Ihmiset lyttäsivät tämän sarjan ennen kuin kukaan oli edes katsonut sitä. Suurimmaksi puheenaiheeksi nousi fat/body-shaming.

Tämä tiedetään Insatiablesta trailerin ja ennakkotietojen perusteella: päähenkilö on ylipainoinen ja koulukiusattu tyttö, joka laihtuu, osallistuu kauneuskilpailuihin ja haluaa kostaa kaikille.

En siis ihmettele yhtään miksi ihmiset olivat niin vihaisia. Olin itse kans hieman tuohtunut asiasta, ja mietiskelin että miten ja miksi tämän tekeminen on jonkun mielestä ollut hyvä idea. Onhan se rehellisesti sanottuna ihan perseestä jos nuorille näytetään sitä kuvaa että sun täytyy laihtua tai näyttää joltain muulta ollakseen jotain tai ollakseen "parempi".

Ensimmäisen jakson katsottuani olin ehkä aikaisempia tuntemuksia asteen tuohtuneempi, enkä millään meinannut ymmärtää koko sarjan pointtia. Jatkoin katsomista ja hyvin nopeasti huomasin naurahtelevani ääneen ja hetkeä myöhemmin tajusin katsoneeni koko kauden yhdeltä istumalta.

No entä se fat-shaming? Mun mielestä tämä ei ollut sitä. Eikä päähenkilö Pattyn koko ollut missään vaiheessa pääpointtina. Moni tuntui takertuvan siihen, että Patty laihduttaa voidakseen kostaa kiusaajilleen, vaikka todellisuudessa hän laihtuu onnettomuuden seurauksena vasten tahtoaan. 12 jakson aikana ehtii tapahtua vaikka mitä sekopäistä, joka näyttää sarjan taipuvan täysin satiirin puolelle. Sarja naureskelee oikeastaan vähän kaikelle, ja se luultavasti on monelle ihmiselle myös ongelma. Minulle taas ei.

Mä itse olen aina käyttänyt huumoria apuna ja pakokeinona kaikesta siitä paskasta mitä on joutunut kokemaan. Ehkä siitä syystä (tai no aina on ollut) mun huumorintaju on jotenkin kieroutunut ja no, musta. Vitsailu on auttanut mua monessa tilanteessa, ja se on saanut ymmärtämään sen ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, ja on ihan okei osata nauraa itselleen. (Tämä taas ei tarkoita sitä että pitäisin toisille ihmiselle ilkeästi naureskelua hyväksyttävänä.)

Sarjassa on paljon hyviä hahmoja joiden tarinoita olisin mielelläni kuullut vielä lisää. Päähenkilö Patty on suurimman osan ajasta ihan hiton ärsyttävä. Patty tekee erittäin huonoja valintoja, ja ymmärtää sen katsellessa auton peräkontissa makaavaa ruumista ennen kuin työntää auton kohti jorpakkoa.

Näyttelijävalinnat toimii, oli kiva nähdä Debby Ryan vihdoin roolissa joka ei ole Disneyn, ja Bob Armstrongia (Pattyn "valmentaja") näyttelevä Dallas Roberts oli ihan huikea. Roberts ei ole mulle entuudestaan tuttu nimi, vaikka on näköjään näytellyt niin The Walking Deadissa kuin monessa rikossarjassa, mutta hän onnistui Bobin värikkäässä roolissa hyvin!

Mietin pitkään tämän postauksen kirjoittamista ja sitä, kehtaanko edes myöntää pitäneeni tästä sarjasta. Tunnistan täysin sarjan ongelmat, mutta ymmärrän myös sen että tämä on tarkoitettu hauskaksi, mustaksi, satiiriseksi viihteeksi. Huolimatta kaikista niistä seikoista mitkä osa näkee ongelmallisena, Insatiable käsittelee paljon vakavia aiheita ja on paljon muuta mitä traileri mahdollisesti antaa ymmärtää. Haluaisin ehdottomasti nähdä myös toisen tuotantokauden, ja on hyvin mahdollista ettei toinen tuotantokausi koskaan ilmesty. Tosin mikä Netflixin sarja (tai kenen tahansa tuottama sarja) on tullut näin suuren ihmismäärän tietoisuuteen jo ennen julkaisua? Markkinointikikka ihmisten vihan kautta? Pelkästään sarjan traileria on katsottu yli 5 miljoonaa kertaa, eikä puoletkaan Netflixin trailereista tai videopätkistä pääse lähellekään kyseistä lukua.

13.9. EDIT: Netflix ilmoitti juuri että toinen tuotantokausi ilmestyy vuonna 2019.

The End of The F***ing World ja Santa Clarita Diet -faneille ehdoton suositus.


10.9.2018

Sarah J. Maas: Tulen perillinen

"Celaena Sardothien on selvinnyt hurjista taisteluista ja musertavista suruista. Hän on kuitenkin joutunut maksamaan niistä sanoinkuvaamattoman hinnan. Nyt hän taistelee murheen murtamana omaa sisäistä tyhjyyttään vastaan.

Kaiken pimeyden keskellä Celaenasta on kuitenkin kasvamassa koko ajan vanhempi, viisaampi ja määrätietoisempi - todellinen kuningatar. Jos Celaena löytää Wendlynistä etsimänsä vastaukset, oppii hallitsemaan voimiaan ja voittaa demoninsa, hänestä on tulossa myös Adarlanin julman, vallanhimoisen kuninkaan suurin uhka. Mutta onko Celaena valmis taistelemaan tiensä takaisin valtaistuimelle?"

Teos: Tulen perillinen
Sarja: Throne of Glass, #3
Alkuperäinen nimi: Heir of Fire
Kirjailija: Sarah J. Maas

Suomentaja: Sarianna Silvonen
Sivumäärä: 624
Kustantaja: Gummerus
Arvostelukappale


Celaena on saapunut Wendlyniin kaksi viikkoa sitten. Hän on rahaton ja joutuu varastamaan kaupustelijoiden kärryistä teggyaa, rapeaa, sipulista leipää sekä hapanta punaviiniä selvitäkseen. Celaena on tullut suorittamaan Adarlanin kuninkaan käskyä tappaa Wendlynin kuningasperhe. 

"Ihmiset hurrasivat prinssilleen. He rakastivat häntä, hänen häikäisevää hymyään ja loputtomassa auringossa kimmeltävää kevyttä haarniskaansa, kun hän ratsasti sotilassaattueineen kohti pohjoisrannikkoa jatkaakseen saarron murtamista. 
Saarron murtamista. Hitto soikoon, prinssi - Celaenan kohde - oli saarronmurtaja Adarlania vastaan, ja kansa rakasti häntä sen vuoksi."

Celaenan suunnitelmana on tavata haltiakuningatar Maeve. Hän tarvitsee tietoa mahtiavaimista tuhotakseen Adarlanin hirveän kuninkaan. Celaenaa kuitenkin vaivaa hyvän ystävänsä kuolema, kaikki tuntuu merkityksettömältä, eikä hän tiedä miten voisi olla avuksi. Matkallaan Celaena ei ole törmännyt vielä yhteenkään haltiaan, ja Maeven tapaaminen alkaa tuntua typerältä ja hyödyttömältä haaveelta. Onko millään enää mitään merkitystä? Mitä jos Nehemian tekemät uhraukset ovat olleet turhia? Tai entä jos mistään ei tule mitään ilman häntä? 

Samaan aikaan toisaalla Chaolin ja Dorianin välit alkavat viilentyä, Chaol ikävöi ja suree Celaenaa - hän oli nähnyt vihan, uupumuksen ja surun tytön silmissä. Chaolin haaveilu ja surkuttelu keskeytyy yllättäen kun Aedion Ashryver, Adarlanin kuninkaan pahamaineinen pohjoisen kenraali marssii paikalle. Järkytykseen Chaol tunnistaa Aedionin silmät, ja pakottaa kasvonsa ilmeettömiksi.

"Kenraali tiesi tarkkaan, miten ärsyttää muita, eikä hän välittänyt vähääkään siitä, millaisen sotkun sai aikaiseksi. Sen vuoksi hän oli vaarallinen - tappavan vaarallinen."

Sarjan toinen osa Keskiyön kruunu lumosi mut täydellä toiminnallaan. Lähdin lukemaan tätä osaa varauksella. Tiesin pitäväni siitä, mutten halunnut nostaa sitä liian korkealle. Kukaan tuskin yllättyy, jos sanon ettei Sarah J. Maas tuottanut tälläkään erää pettymystä. Hitaasta alusta huolimatta Tulen perillinen vetäisi mut mukaansa niin että rakastin jokaista hetkeä. 

Saatiin mukaan monta uutta hahmoa, enkä ollut varma kehen luottaa (enkä ole vieläkään...). Manon Mustanokka, yksi uusista hahmoista, sai heti omat kappaleensa. Aluksi ne tuntui vähän turhilta, ja odottelin vaan Celaenan lukuja, kunnes Manonista tuli ihan yks mun lemppareista. Pidin myös lintu-Rowanista, vaikka olenkin hieman kauhuissani siitä mitä hänestä mahdollisesti seuraa. Rowan ja Aedion taisivat syrjäyttää Chaolin jota en tullut koko kirjan aikana erityisemmin edes huomanneeksi. Anteeksi!

Kauheita asioita tehnyt salamurhaaja Celaena kuvataan entistä inhimillisemmässä valossa. Hänen menneisyyttä avataan lisää ja se järkyttää sekä tekee surulliseksi. En ole oikeastaan kahdessa aiemmassa osassa edes herkistynyt, vaikka paatunut itkupilli olenkin, mutta nyt vuodatin pari kyyneltä tätä lukiessani. Celaenan herkkyys tekee hänestä uskottavamman hahmon, ja hänen suru, menetetty toivo ja tuska kuvataan aidosti. 

Ihailen erityisesti Maasin tapaa kertoa ja paljastaa asioita juuri sen verran että lukija reagoi, mutta jää kaipaamaan lisää. Fantasiaelementtejä tulee jatkuvasti esiin ja iloitsen jokaisesta juonenkäänteestä mitä eteen tulee. Tilanne on oikeastaan nyt se, ettei sillä ole merkitystä mitä Sarah tulee tälle sarjalle tekemään, minä vaan lumoudun ja pisteytän jokaisen viidellä tähdellä loppuun saakka. Viimeistään nyt mut on voitettu puolelleen, enkä malta odottaa seuraavaa osaa.

"Näen hänen kuolettavan itsensä vähän kerrallaan, koska te painatte häntä alas, vaikka hän tarvitsee epätoivoisesti jonkun, joka auttaa hänet takaisin ylös."


6.9.2018

Jenny Han: Always and Forever, Lara Jean

"Lara Jean is having the best senior year. And there's still so much to look foward to: a class trip to New York City, prom with her boyfriend Peter, Beach Week after graduation, and her dad's wedding to Ms. Rothschild. Then she'll be off to college with Peter, at a school close enough for her to come home and bake chocolate chip cookies on the weekends. Life couldn't be more perfect! At least, that's what Lara Jean thinks... until she gets some unexpected news.

Now the girl who dreads change must rethink all her plans - but when your heart and your head are saying two different things, which one should you listen to?"

Teos: Always and Forever, Lara Jean
Sarja: To All the Boys I've Loved Before, #3
Kirjailija: Jenny Han 
Sivumäärä: 325
Kustantaja: Simon & Schuster
Mistä: oma kirjahylly


Kerrataan pikaisesti mitä aiemmissa osissa To All the Boys I've Loved Before ja P.S. I Still Love You on tapahtunut: kun Lara Jeanin rakkauskirjeet lähetettiin eteenpäin, tilanne kävi lähellä minimaalista katastrofia, kunnes Lara Jean meni ja rakastui oikeasti Peteriin. Peterillä oli ehdottomasti myös tunteita Lara Jeania kohtaan. Tilannetta vaikeutti Peterin läheiset välit entiseen tyttöystäväänsä Genevieveen, sekä kaksi muuta kirjeen saanutta poikaa: isosisko Margotin poikaystävä (tai no ex tätä nykyä) Josh ja John Ambrose McClaren.

Lara Jean ja Peter ovat vihdoin onnellisesti yhdessä. Heillä on selkeä suunnitelma tulevaisuutta varten: he menevät molemmat samaan kouluun lähelle kotia ja elävät yhdessä päivä kerrallaan loppuun asti. Ainakin siihen asti kun ongelmia ilmenee, nimittäin Lara Jean ei pääse hakemaansa kouluun. Hän saa kuitenkin koulupaikan parin tunnin ajomatkan päästä, eikä tilanne näytä enää niin kamalalta. Kunnes eteen tulee uusi este. 

"You know what I'm really looking forward to the most?' He gives my braid a tug before saying, 'Not having to say good night. I hate saying good night.' 
'Mee too,' I say. 
'I can't wait until we're at college.'"

Harmittaa sanoa tämä, mutta en ollut tästä kirjasta yhtä innoissani kuin kahdesta ensimmäisestä. Tämän lukemisessa kesti kauemmin, enkä kahlannut sivuja läpi samalla tavalla hymy korvissa kuin aiemmin. Lara Jean ja Peter on ihania, mutta mua ärsytti se kuinka vaikeaa kaikki oli. Itseasiassa Lara Jean oli ärsyttävä. Lara Jeanin perhe saa uuden jäsenen häiden myötä, ja musta oli todella ärsyttävä lukea Lara Jeanin hössöttävän häähumun keskellä ja päättävän asioita isänsä ja Trinan puolesta. Hössötys häiden alla kuuluu asiaan, mutta silti. Höh. 

Tuntui myös ettei tässä osassa tapahtunut oikeastaan mitään, jos jatkuvaa draamaa ei oteta huomioon. Yleensä se on ihan kivaa luettavaa, mutta tässä tapauksessa olisin heidän halunnut vaan olevan onnellisia. Tästä jäi mieleen ainoastaan ne häät, sekä muistotilaisuus jossa Lara Jean piti puheen. 

"Is this how it goes? You fall in love, and nothing seems truly scary anymore, and life is one big possibility?"

Oli tässä kirjassa myös paljon hyviä asioita, ja kaiken kaikkiaan pidin tästä. Kevyttä lukemista joka saa jokaisen hymyilemään vähintään pari kertaa. Ei yltänyt kahden ensimmäisen osan tasolle, ja lopetus olisi voinut olla parempi, mutta ainakin se on ohi nyt. Tämä on ollut mukava matka Lara Jeanin seurassa, ja oon erittäin ylpeä siitä että sain vihdoin edes jonkun sarjan luettua loppuun asti. Ja vielä englanniksi! 

"Things are ending, but they are beginning, too."


4.9.2018

Dan Brown: Enkelit ja demonit

"Professori Robert Langdon saa pikaisen kutsun tulla tutkimaan Cernin ydinfysiikan tutkimuslaitoksessa Genevessä tapahtunutta murhaa. Uhrin rintaan on poltettu pahaenteinen merkki, jonka perusteella katolisen kirkon päävihollisekseen nimennyt salaseura on jälleen herännyt henkiin. Samalla se on hankkinut käsiinsä uudenaikaisen aseen, joka tuhoaa tieltään kaiken.

Tieteen nimeen vannova salaseura on valinnut kohteekseen uuden paavin valintaan Vatikaanissa valmistautuvat kardinaalit. Tuhannet ihmiset kerääntyvät Pietarinkirkon tuntumaan huolissaan uhkaavasta tuhosta. Katolisen kirkon pyhin paikka on vaarassa kadota silmänräpäyksessä."

Teos: Enkelit ja demonit
Sarja: Robert Langdon, #1
Alkuperäinen nimi: Angels & Demons
Kirjailija: Dan Brown

Suomentaja: Pirkko Biström
Sivumäärä: 518
Kustantaja: WSOY
Mistä: oma kirjahylly


Puhelin pirahtaa soimaan, ja Robert Langdon herää painajaisestaan hätkähtäen. Langan toisessa päässä on Maximilian Kohler, hiukkasfyysikko, joka tarvitsee kipeästi Robertin apua. Robert luulee puhelun olevan pilaa ja paiskaa puhelimen kiinni. Kesken unien herätetty opettaja laahustaa työhuoneeseensa, huomaa vastatulleen faksin ja siinä samassa häntä alkaa kuvottaa. Paperissa on kuva kuolleesta miehestä. Uhrin rintaan on painettu poltinraudalla yksi ainoa sana. Sana jonka Robert tuntee hyvin. Puhelin soi uudestaan, ja tällä kertaa Robert kuuntelee. 

Robert lentää Sveitsiin tapaamaan Kohleria. Boeing X-33 lentokoneella hän on ylittänyt kuusi aikavyöhykettä 64 minuutissa. Cernin tutkimuslaitos on huikea, mutta vielä huikeampi seikkailu on vasta alkamassa.

"Herra Kohler, en tiedä kuinka tuo poltinmerkki on tämän miehen rintaan tullut... enkä tiedä mistä syystä... mutta siinä näette kauan kadoksissa olleen symbolin, joka kuuluu maailman vanhimmalle ja mahtavimmalle saatanakultille."

Dan Brown on yksi niistä kirjailijoista jonka teoksiin mua on aina hieman pelottanut tarttua. Rehellisesti sanottuna en koskaan edes uskonut että tulen lukemaan häneltä jotain. Ihmiset tuntuu joko rakastavan Brownia tai sitten ei. Olen lukenut myös ihmisten kritiikkiä kirjojen uskonnollisesta puolesta ja faktoista, mutta se ei ole asia mihin voisin ottaa kantaa, koska siihen mun ymmärrys ja tieto asioista ei ihan meinaa riittää. Kuitenkin näin lukijana joka ei ole ihan perillä uskontojen historiasta, voisin sanoa että kyllä tämä toimii.

Heti parin sivun jälkeen ollaan asian ytimessä: on ruumis ja selviää mitä sille on tehty, hyvin nopeasti selviää myös Illuminati-veljeskunnan historiaa ja mahdollisia syitä murhalle. Siitä huolimatta tapahtumat tuntui lähtevän käyntiin tosi hitaasti ja jokainen asia tarvitsi hirveästi pohjustusta. Vaikka kirjan juoni lopulta vei mut mukanaan, se oli hidasta ja raskasta luettavaa. En voi sanoa että tässä olisi ollut liikaa yksityiskohtia ja selittelyä, koska ilman niitä olisin pudonnut kärryiltä alta aikayksikön, mutta hieman meinasi tulla ähky. 

"Emme kysy, miksette itse hillitse itseänne, kysymme kuinka te siihen pystyisitte. Maailmanne liikkuu niin nopeasti, että jos hetkeksikin pysähdytte miettimään tekojenne seurauksia, joku tehokkaampi ohittaa teidät yhdessä vilauksessa."

Hahmona Robert Langdon ei herättänyt hirveästi tunteita, mutta uhrin tytär Vittoria oli kiinnostava henkilö ja mielelläni lukisin hänestä vielä jatkossakin. Päästiin seuraamaan tapahtumia myös Illuminati-veljeskunnan assasiinin näkökulmasta, joka oli ylläri ylläri vastenmielinen tyyppi. Tapahtumat on kerrottu välillä myös BBC:n toimittajien näkökulmasta. Se taas näyttää heidän työn ikävän puolen, kuinka he kaahaavat ympäri kaupunkia mahdollisten murhien perässä, kuvaavat niitä ja koittavat ehtiä paikalle ennen muita toimittajia saadakseen tapahtumista parhaiten kaiken irti. 

Seuraavana vuorossa Brownilta olisi Da Vinci -koodi, jonka lukemista odotan innolla. Voi olla että kyseisen kirjan lukemiseen menee jokunen tovi. Da Vinci -koodi on lojunut hyllylläni useamman vuoden, ja tämä ensimmäinen osa olisi myös luultavasti jäänyt lukematta ellen olisi tunkenut sitä mukaan hyllynlämmittäjään. 

"He eivät olleet palanneet.
He saavat olla kauhu. Minä olen toivo.
Ei... kauhu olen minä."