29. maaliskuuta 2017

Lauren Oliver: Pandemonium

"Mikä sinun nimesi ennen oli?" Kysyn, ja hän jähmettyy aloilleen selin minuun. "Siis ennen kuin tulit Korpeen." Hän seisoo siinä tuokion. Sitten hän kääntyy. Hän pitää lyhtyä niin matalalla, että hänen kasvonsa jäävät pimeään. Hänen silmänsä ovat kaksi paljasta heijastusta, ne kimmeltävät kuin mustat kivet kuutamossa. "Voit tottua siihen nyt saman tien", hän sanoo hiljaa mutta kiivaasti. "Kaikki, mitä sinä olit, entinen elämäsi, ihmiset, jotka tunsit... tomua." Hän pudistaa päätään ja sanoo vähän napakammin: "Mitään 'ennen' ei ole. On vain nyt ja se, mikä koittaa seuraavaksi."

Dystooppisen DELIRIUM-trilogian uutuus jatkaa kouraisevaa kuvaustaan ihmiskunnan tulevaisuudesta, vapisevasta valtakoneistosta, sortuvista ihanteista ja sorretuista yksilöistä. PANDEMONIUM on tarina kriminalisoidusta tunteista ja kaaokseen johtavasta tunteettomuudesta: epätoivoisesta yrityksestämme pitää kiinni ihmisyydestä olosuhteissa, jossa nuorallakävellään elämän ja kuoleman välimaastossa.

Teos: Pandemonium, Delirium #2
Alkuperäinen nimi: Pandemonium

Kirjailija: Lauren Oliver
Sivumäärä: 295
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Tori.fi 

Arvosana: 


Se miten sarjan ensimmäinen osa Delirium loppui, oli jotain sellaista mitä en osannut silloin odottaa yhtään. Tiesin miten tämä seuraava osa tulee loppumaan, kun joku joskus spoilasi mulle osan tapahtumista. Ja varsinkin jos näitä kirjoja ei ole lukenut aiemmin, seuraavien osien takakannet paljastaa tosi paljon ja osittain pilasi ainakin oman lukukokemuksen jollain tasolla. 

Pandemonium lähti käyntiin vähän hitaasti ja oli vaikea päästä tarinaan sisälle. Ensimmäiset 100 sivua oli vaikeaa luettavaa ja jouduin lukemaan osan sivuista uudelleen kun en heti ymmärtänyt mistä oli kyse. Kirjassa hypitään menneestä nykyisyyteen lukujen välillä joka tuotti itselleni hankaluuksia aluksi. Mutta täytyy sanoa, että ihan mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa – ja se on mielestäni tehty myös onnistuneesti. Tarina pysyi kokonaisena pakettina vaikkakin välillä oltiin menneessä ajassa ja sitten taas keskellä toimintaa aivan erilaisessa ympäristössä. Ällöttävät kohtaukset rotista sai mut oikeasti voimaan pahoin, enkä osaa oikeastaan kuvitellakaan pahempaa tilannetta kuin viemäri – ja sadat rotat.


"Sitten pääni alkaa seljetä, ja maailma palaa sumun keskeltä; käsitän tunnelin olevan täynnä rottia. Niitä on satoja, satoja: rotat loikkivat toistensa yli, kiemurtelevat ja vääntelehtivät, törmäävät minun ranteisiini ja näykkivät polviani."


Tiesin siis että luvassa on jälleen kerran kolmiodraamaa enkä oikein tiennyt mitä mieltä olisin siitä. Varsinkin kun lähes kaikissa nuorille suunnatuissa kirjoissa mitä olen lukenut on aina kolmiodraamaa. Mutta ehkä se on se juttu sitten. Tykästyin Julianiin ja tiedän että viimeisen osan lukeminen tulee olemaan hankalaa. Kolmiodraamat – miksi aina pidän jokaisesta henkilöstä? Olisi niin paljon helpompaa vain olla joko Julianin tai Alexin puolella, mutta molemmissa on sitä jotain. 

Pandemonium oli ehkä hieman Deliriumia parempi. Tapahtui paljon enemmän, sai myös paljon paremmin kiinni siitä maailmasta, Delirium kun taas keskittyi mielestäni enemmän, noh, Alexiin.


2 kommenttia:

  1. Tykkäsin kans tästä paljon enemmän kuin ekasta osasta ! Täytyy myöntää että itse kallistun team Julianin puolelle... Yksi kaveri oli valmis repimään pääni irti kun mainitsin tämän :D Jään oottelee innolla et mitä mieltä oot siitä viimeisestä osasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voin kuvitella että Julianin valitseminen aiheuttaa närkästystä :D Siitä tulossa postaus luultavasti ihan lähiaikoina, joten ei tarvitse kauaa odotella! Ehkä :D

      Poista