27. kesäkuuta 2016

Funko POP! -kokoelman uudet jäsenet

Hellou! Tänään sain aamulla ahaa -elämyksen ja päätin lähtä keskustaan metsästämään uusia Pop! hahmoja. Oon tilannut aikaisemmat kaksi hahmoa Discshopilta, mutta nyt hakusessa oli sellaiset hahmot joita ei niiden valikoimasta löytynyt. Ulkomailta tilattuna saisi näitä myös huomattavasti halvemmalla, mutta nyt oli vaan pakko saada heti, ja olihan se nyt huomattavasti helpompaa vaan kävellä kauppaan.

Mun tarkoituksena on kerätä siis ainakin kaikki lempparihahmot Pottereista, mutta täytyy myöntää että myös muut hahmot kiinnostaa ihan älyttömän paljon. Tästä syystä oon myöskin harkinnut Pop in a Box -tilausta. Kertokaa ihmeessä kokemuksianne, jos sellaisia löytyy!

Marssin siis suorinta tietä GameStoppiin, koska siellä tiesin niitä olevan. Suomessa ei kovin moni liike näitä myy, valitettavasti.


Meinasi itku nousta kurkkuun, kun näin seinällisen täynnä näitä hahmoja. Oli ihan älyttömän vaikea päättää jo niistä esillä olevista, kunnes myyjä toi varastosta vielä lisää hahmoja Pottereista. Loppujen lopuksi tein päätöksen aikalailla yhdessä sekunnissa sen kummosempia miettimättä. Lähdin metsästämään siis ainakin Ronia (sitä peruskaavullista) ja näihin päädyin:

Ron Weasley, 12 ja Draco Malfoy, 13


Ainut Ron oli tämä juhlakaavullinen, jonka sitten nappasin mukaan vaikkei se alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunutkaan. Mietin Dracon tilalle myös Hermionea ja Kalkarosta (joka oli mun kädessä jo matkalla kassalle) mutta Malfoy jostain syystä lähti mun mukana kohti kotia. Tyyris oli hinta (n. 33e yhteensä), minkäs teet. Ronin hahmo on kyllä selkeästi Malfoyta hieman isompi, mutta kuvassa kokoero kuitenkin näyttää huomattavasti suuremmalta kuin oikeasti.

Mutta no, onhan ne nättejä! Pop -perhe kasvaa kasvamistaan, hitaasti mutta varmasti.

Oon myös taas vaihteeksi tilannut kirjoja joiden saapumista ootan täällä ihan kikseissä, toivottavasti tulis pian että pääsen esittelemään niitä myös teille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti