28. helmikuuta 2018

Helmikuun kooste | kirjat & leffat

Helmikuu on kaahannut ohi ihan kamalaa vauhtia, ja tuntuu ihan hullulta että maaliskuu starttaa huomenna. Työt kirjastolla alkoi, mulla on tällä hetkellä 29 lainaa ja varauksia ties kuinka paljon - mutta silti olen tämän kuun aikana lukenut suurimmalta osin oman hyllyn kirjoja (ja neljä niistä olen lukenut jo aiemminkin!). Onnekseni sain kirjoiteltua tässä kuussa muutaman postauksen, vaikka kiireet ja väsymys painoikin päälle.

Otin jokunen aika sitten käyttöön Knowl -sovelluksen, jossa asetetaan joka päivälle lukutavoite (30-60min) ja yritetään pitää pöllö hengissä. Mun pöllö on tällä hetkellä 33 päivää vanha, ja kiitos tämän sovelluksen sain tässäkin kuussa luettua 10 kirjaa. Ajattelin ensin että tämä sovellus toisi lisää paineita lukemiseen - kuten esim marraskuinen 30 sivua päivässä -haaste teki, mutta ei! Ehkä tässä se ero on se, ettei mulle ole asetettuna tiettyä sivumäärää, ja voin käytännössä lukea puoli tuntia yhtä sivua jos haluan. Monet kerrat olen innostunut lukemaan ja huomannut tavoitteen ylittyneen aikoja sitten, kun sivuhaasteessa luin tyyliin minimimäärän väkisten.

Helmikuun luetut:
● Zoe Sugg: Girl Online
● Veronica Roth: Outolintu
● Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
● J. R. Ward: Rakastaja - vihdoinkin
● Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
● Anna Todd: After
● Anna Todd: After - Törmäyksen jälkeen
● Hugleikur Dagsson: Popular Hits vol. I-III
● Anna Todd: After - Pudotuksen jälkeen
Brian K. Vaughan: Saga - seitsemäs kirja 


Kirjojen suhteen menee siis paremmin kuin hyvin, Goodreads näyttää että olen nyt 11 kirjaa aikataulusta edellä - mutta mitä ihmettä on käynyt elokuville? Katsoin tässä kuussa ainoastaan kaksi, siis joo kyllä, KAKSI elokuvaa ja mua jopa vähän hävettää. Nyt jo tuntuu siltä ettei tänä vuonna todellakaan tule katsotuksi sataa elokuvaa - mutta ei sovi ihan vielä heittää pyyhettä kehään.

007 Home Alone (1990)
008 Despicable Me 3 (2017)

Vanha kunnon Home Alone tuli vihdoin ja viimein taas katsottua. Olen yleensä katsonut ne aina ennen joulua, mutta jostain syystä niitä ei sitten tullutkaan televisiosta kuten aikaisempina vuosina. Kaipa nämä voisi hankkia omaan hyllyyn. Nappasin töistä lainaan uuden Itse ilkimys -leffan, ja voi että! Tiedän että minionit alkaa jo olla hieman vanha juttu, mutta onhan ne nyt vaan niin mainioita etten voinut olla hymyilemättä. Kolmannen osan taso ei yltänyt kahden aikaisemman korkeudelle, mutta ihan hauska leffa kuitenkin.


6 kommenttia:

  1. Mun pöllö kun kuoli niin en jaksanut enää alottaa alusta. Ehkä pitäis taas.. tosin muuttuuks se pöllö siit enää mihinkään tai onko se saman näköinen 33 päivää vanhana kuin 10 päivää vanhana? Koska jos joo niin äääh :D
    Luin naurettavan vähän Helmikuussa.. Tv-sarjat vie ehkä liikaa aikaa taas. Mä myös katsoin vain 3 leffaa.. :D
    Ja ihana määrä sulla noita lainoja! Mä oon ihan yllättynyt, että mulla vain 8 tällä hetkellä :D Kauhulla tosin odotan kevään työharkkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutu miksikään... Edelleen näyttää samalta, ja edelleen joka päivä tulee se sama vanha 13 dotsia - ihan sama kuinka paljon luen :D Jostain syystä kuvittelin että jos vaikka ylittää tavoitteen reiluisti niin niitä tulis enemmän...

      Ihana määrä joo... Saispa luettua ne myös :D

      Poista
  2. Pitääpäs tutustua tuohon Knowls sovellukseen, kiitos vinkistä! :) Mun täytyy nyt kyllä tunnustaa, että en oo katsonut yhtäkään Itse ilkimys leffaa :D Pitäisi varmaan korjata tämä asia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä! :D Voi ei! Itse ilkimykset on kyllä mun lempparileffoja lasten puolelta :)

      Poista
  3. Mä kans kokeilin tuota knowlia mutta munkin pöllö jo kuoli. Varmaan se sovellus kaipais jotain kehitysideoita, että se oikeesti motivois jatkamaan, jos se pöllö ei kerran edes muutu :D Mutta tuommonen ois kyllä kiva, että sais itekin luettua enemmän. Tänä vuonna luettuja vasta yksi, hohhoijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä totta, että tuota pitäis kehittää vielä niin paljon pidemmälle. Musta ois huippua jos tuon eläimen pystyisi vaihtamaan, ja että lukemisen voisi lopettaa kesken ja jatkaa myöhemmin. Vaikka aamulla 10 minuuttia, ja illalla loput 20 min. :-) Olis myös hyvä jos sen tavoitteen pystyisi valitsemaan kokonaan itse, joskus tuntuu ettei ehdi lukea tuota puolta tuntia, tai illalla ei pysy enää niin kauan hereillä D:

      Mä taas yritin tapattaa pöllöni, että pääsisin siitä eroon, mutta nyt parin päivän jälkeen se elää vielä! :D Ilmeisesti siis jos ei päivän tavoitetta aseta ollenkaan (jättää siis siihen kohtaan missä se aika pitäisi valita) niin pöllö säilyy hengissä vaikkei lukisikaan. Ainakin täällä :-D Taisin olla 4 päivää lukematta, ja eilen jatkoin siitä mihin silloin jäinkin.

      Poista