10. heinäkuuta 2017

Estelle Maskame: DIMIMY - Kaipaan

"Eden ja Tyler eivät ole puhuneet vuoteen. Eden on yhä raivoissaan Tylerille, joka vuosi sitten lähti ja jätti hänet hoitamaan yksin tuhoisan sotkun, joka heidän suhteensa paljastumisesta seurasi. Eden yrittää nyt keskittyä psykologian opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesätauolla hän palaa Santa Monicaan, mutta kaikkien yllätykseksi sinne palaa myös Tyler...

Missä Tyler on oikein ollut viimeisen vuoden, ja kuinka hän on voinut muuttua ja kasvaa vuodessa niin paljon? Tyler houkuttelee Edenin tutustumaan uuteen kotiinsa ja elämäänsä. Eden joutuu pohtimaan, onko jo liian myöhäistä antaa anteeksi vai voisiko aika olla heillekin uusi. Kenen hyväksyntää he oikeastaan niin kipeästi kaipaavat?"

Teos: Dimimy - Kaipaan, Dimily #3
Alkuperäinen nimi: Did I Mention I Miss You?

Kirjailija: Estelle Maskame
Sivumäärä: 375
Kustantaja: Gummerus
Mistä minulle: Adlibris 

Arvosana: 
 VUOSI SITTEN 

Sarjan aikaisemmista osista postaukset täällä: Rakastan #1 ja Tarvitsen #2

On vähän ristiriitaiset fiilikset. Musta löytyy se puoli joka rakastaa tätä tarinaa ja koko kuviota. Sitten on se toinen puoli joka lyttää koko jutun muutaman ärsyttävän piirteen takia. Aikaisemmissa postauksissa olen maininnut siitä kuinka raivostuttava Eden on, ja sama fiilis on edelleen.

Mielestäni kirjojen taso on laskenut ensimmäisestä osasta, jonka huomasi myös siitä että hirveän suurta kiinnostusta mulla ei ollut lukea tätä loppuun enää toista kertaa. Tämä lojui yöpöydällä pölykerroksen kera. Päällimmäinen kuva mikä tästä jäi mieleen oli se että kaikki lähes 400 sivua oli vaan välien selvittelyä, niin Edenin ja Tylerin kuin myös koko perheen. Se on turhauttavaa, varsinkin kun loppuratkaisu on ollut kaikille selvä varmasti jo ekasta osasta lähtien. Tietenkin kaikki päättyy onnelliseen loppuun – ja miksi ei päättyisikään? Toisaalta täytyy myös sanoa etten olisi jaksanut lukea kolmea kirjaa pelkästä täydellisestä parisuhteesta sisarpuolien välillä, mutta kolme kirjaa perheongelmista (ja etenkin ongelmien pakenemisesta) turhauttaa.


"Mikäkö on isoin ero isäsi ja Tylerin välillä?" äiti toteaa hiljaa. 
Hän epäröi vain hetken. "Isäsi ei koskaan tullut takaisin."


Täytyy myöntää, että kyllä mustakin löytyy se pieni puolisko joka hihkuu söpöille jutuille ja rakastaa onnellisia loppuja - joten en voi täysin vihata tätä. Tyler on herttainen (vaikkakin ihmettelen miten hän voi olla niin typerä että odottaa kaiken olevan okei vuoden katoamistempun jälkeen...) ja kun totuus kaikesta selvisi Edenille ja kaikki asiat ratkesi hyvien ystävien ympärillä, olin iloinen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti