24. heinäkuuta 2017

Elina Rouhiainen: Vainuttu

"Siitä lähtien kun Raisa ensimmäisen kerran tapasi Mikaelin, tämän siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta Raisan ja Mikaelin suhdetta koetellaan niin Kainuun metsissä kuin kreikkalaisella daimonien saarella. Heitä vastassa ovat ennakkoluulot, metsästäjät, myyttien mutkikkaat lait - ja tuhon ennustus. Voiko rakkaudella olla mahdollisuutta, kun sen tiellä ovat yliluonnolliset ja henkeä uhkaavat vaarat? Tämä kysymys Raisan on vielä kohdattava, ylitettyään jo monet esteet ja voitettuaan jo kerran takaisin elämänsä rakkauden."

Teos: Vainuttu, Susiraja #4
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sivumäärä: 414
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Tori.fi

Arvosana: 


Postaukset sarjan aikaisemmista osista täällä: Kesytön #1, Uhanalainen #2 ja Jäljitetty #3.

Voi helvetti soikoon kuinka haikea olo tuli kun viime lukumaratonilla sain tämän luetuksi. Mitä ihmettä mä nyt luen? Luin Susirajan ensimmäisen osan ekaa kertaa jo useampi vuosi sitten ja siitä lähtien se on kaiverrellut mieltäni. Monta vuotta tämä sarja on pyörinyt ajatuksissani, ja aika pitkän hetken myös metsästelin näitä ympäriinsä koska halusin ne ehdottomasti omaan hyllyyni. Suomalainen kirjallisuus ei koskaan ole iskenyt muhun, ja siksi se tulikin aikoinaan niin yllätyksenä kuinka paljon tästä sarjasta oikeasti pidin. No mutta, vuodet kului ja vihdoin ja viimein tämä sarja on nyt luettuna. Tämäkin postaus olisi pitänyt jo kirjoittaa aiemmin jotta muistaisin kaiken mahdollisen, mutta ei. Näillä mennään.


"Minä sen sijaan yllätyin monestakin eri asiasta: 
siitä, että hän istui jalat pöydällä ja luki Harry Potteria.
 Siitä, että hänen kenkänsä olivat punaiset Converset."


Potter -viittaus pakko nostaa esiin.

Aiempiin osiin verrattuna Vainutussa oli enemmän toimintaa, asiat eteni sutjakasti ja olin koko kirjan ajan innoissani. Jännitin tosi paljon sitä miten tämä sarja saadaan pakettiin ja pelkäsin että kaikki loppuu johonkin järjettömään ratkaisuun niin kuin monesti tuppaa käymään (varsinkin tv-sarjoissa). Onnekseni kuitenkaan näin ei käynyt, suljin kirjan hieman hämmästyneenä mutta hymyillen. En viitsi avata tapahtumia sen suuremmin, etten vaan pilaa muiden lukukokemusta.

Mä olen edelleenkin vaikuttunut Elinan tyylistä kirjoittaa. Tyyli vaikuttaa luonnolliselta, eikä se oikeastaan yritä olla mitään. Se vain on, ja siksi siitä pidänkin. Sarjan ensimmäinen osa on edelleenkin oma lemppari. Jos joskus eteen tulee tilanne, jossa mun pitää suositella jotain luettavaa nuorelle - suosittelen ehdottomasti tätä sarjaa. Odotan innolla Elinan uutta kirjaa, joka julkaistaan pian.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti