22. kesäkuuta 2017

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

"Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.

Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille."

Teos: Kaarnan kätkössä, Väkiveriset #1
Kirjailija: Sini Helminen
Sivumäärä: 220
Kustantaja: Myllylahti
Mistä minulle: Adlibris

Arvosana: 


Mulla ei ollut tätä kirjaa kohtaan suuria odotuksia ja silti petyin. En pettynyt siksi että kirja olisi ollut huono, petyin lähinnä siksi etten osannut päästää itseäni täysillä tuohon maailmaan. Luettuani ensimmäiset 20 sivua, olin varma ettei tämän lukemisesta tulisi mitään ja kirja vaikutti ärsyttävän yksinkertaiselta.

Sinin kirjoitustyyli oli raikas yllätys, vaikkakin henkilöiden puhetyylit pisti mun tuskamittarin koetukselle muutamaan otteeseen. Jokainen luku on nimetty myös latinankielisillä lauseilla, joka oli kiva lisä. Fontti oli myös kiva, en tiedä onko se oikeasti eri kuin muissa lukemissani kirjoissa vai näyttikö se vaan siltä. Kirja oli myös nopeasti luettava, joka on mielestäni plussaa. Ja Karin Niemen taiteilema kansi, niin nätti!


"Quidquid latine dictum sit, altum videtur."
"Mikä tahansa latinaksi sanottu vaikuttaa syvälliseltä."


Sinipiikojen, hiisien ja metsänneitojen elämä ja koko kuvio jäi mulle todella epäselväksi ja rehellisesti sanottuna mua ei oikeastaan edes kiinnosta. Fantasia yleensä iskee muhun, mutta selkeästi olen kiinnostuneempi ihmissusista. Vampyyreita kuitenkaan unohtamatta.

Takakannessa mainitaan jännitys ja romantiikka, jokseenkin kummatkin jäi vähän etäälle enkä saanut niistäkään kiinni. Muutamat kohtaukset jättivät mut myös täysin kysymysmerkille. Miksi esimerkiksi Pinjan isovanhemmat usuttivat hänet illaksi epämääräiseen baariin yksin, ja vielä alaikäisenä? Voisiko siitä muka millään tasolla seurata jotain hyvää? (Toivottavasti en nyt muista Pinjan ikää väärin). En voi kuitenkaan sanoa tämän kirjan olleen täysi floppi. Idea kirjassa on mainio, jotain uutta ja erilaista verrattuna niihin myös mun ihailemiin ihmissusiin joita tuntuu olevan kaikkialla. Nuorempi minä olisi saattanut olla tästä innoissaan, mutta nyt en millään voi sanoa samaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti