12. toukokuuta 2017

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan

"Portlandissa äitinsä kanssa asuvan 16-vuotiaan Eden Munron vanhemmat ovat eronneet. Kun Eden päättää viettää kesän isänsä luona Santa Monican rantakaupungissa Kaliforniassa, hän ei arvaa, mihin tulee oikein lähteneeksi. Uuden äitipuolen lisäksi Eden saa kolme uutta velipuolta.

Edeniä vähän vanhempi Tyler Bruce on paha poika, jolla on lyhyt pinna ja iso ego. Vaikka Tyler ja Eden eivät alussa voi sietää toisiaan, jokin salaperäisessä pojassa kuitenkin vetää Edeniä puoleensa. Mitä paremmin hän pääsee tutustumaan Tylerin herkkään puoleen, sitä peruuttamattomammin hän huomaa olevansa ihastumassa siihen ainoaan ihmiseen, johon ei saisi: omaan velipuoleensa. Kun kuvioihin lisätään vielä Tylerin takertuva tyttöystävä ja Edeniin silmänsä iskenyt poika, luvassa on sydänsuruja, valheita ja kosolti draamaa. Saako Eden selville, millaisia salaisuuksia Tylerin kovan ulkokuoren alla piilee? Ja pystyykö Eden hallitsemaan kielletyt tunteensa?"

Teos: Dimily - Rakastan, Dimily #1
Alkuperäinen nimi: Did I Mention I Love You?

Kirjailija: Estelle Maskame
Sivumäärä: 409
Kustantaja: Gummerus
Mistä minulle: Adlibris 

Arvosana: 
½ / VUOSI SITTEN 

Luin DIMILYN ensimmäisen kerran vuosi sitten, tammikuussa 2016. Silloin se vei mut mukanaan, luin sen jo tuttuun tapaan kerralla läpi ja jäin hampaita kiristellen odottamaan seuraavan osan julkaisua. Nyt toisella lukukerralla, vuoden myöhemmin fiilikset on hieman erit. Edelleenkin DIMILY pitää otteessaan ja ahmin heti yli puolet kirjasta kun en malttanut lopettaa lukemista. Suurimmaksi osaksi trilogian tapahtumat olivat muistissa, mutta jotain pieniä yksityiskohtia en muistanut.

Ensinnäkin mua ärsyttää suunnattomasti se että Eden käyttäytyy välillä kuin pieni lapsi. On ymmärrettävää olla turhautunut ja vihainen kun vanhemmat on eronnut ja elämä tuntuu pahalta. Mua kuitenkin siepoo ettei Eden anna oikein isälleen mahdollisuutta. Jotenkin sitä aina yhdistää lukemansa omaan elämään, ja kun koskaan ei voi tietää mitä saattaa tapahtua – tuollainen vihanpito on mun silmissä vähän järjetöntä. Myös se että eroamisen jälkeen vanhemmilla on oikeus olla onnellisia, oikeus rakastua uudelleen ja oikeus myös perustaa perhe. 16-vuotiaana sitä ei välttämättä ymmärrä, eikä sitä oikeastaan voi mitenkään verrata edes ihmisen ikään jos ei ole päässyt asioista oikeasti kunnolla yli. Nuoren elämään tietenkin kuuluu myös jonkin sortin rajojen venyttäminen ja rikkominen, eli ehkä Edenin käytös on ihan okei.

"Se ei ole kivuliasta. Se on yhtä tuskaa."


Tyler puolestaan muistuttaa mielestäni hyvin paljon After -sarjasta tuttua Hardinia. Käytös on hyvin samanlaista, vaikea suhde isään ja vanhempiin ylipäätänsä, heittelevät mielialat ja pahan pojan maine. Molemmat myös on ikään kuin oman porukkansa "johtajia". Täytyy myöntää, että Tyler oli munkin mielestä kiinnostava tyyppi. Todennäköisesti olisin ihan yhtä ihastunut Tyleriin kuin Edenkin on. Pystyn myös jollain tasolla samaistumaan Tyleriin, vaikkei oma elämäni ihan täysin samanlaista ole ollutkaan. Mulla oli myös vaikeuksia muistaa kirjan henkilöiden olevan alaikäisiä. Jotkut kohtaukset tai tapahtumat aina havahdutti että ei hitto, nämähän on vasta 16 (ja/tai 17) vuotta.

Estellen kirjoitustyylistä paistaa kyllä hieman läpi se kuinka nuorena hän on aloittanut tämän kirjoittamisen, vaikka tekstiä on muokattu ja paranneltu vielä myöhemmin. Havaittavissa on myös hieman Wattpad -tyyliä, sen ei tosin tarvitse olla huono asia. On mahtavaa kuinka nuorena voi saavuttaa unelmiaan ja menestyä omilla kirjoituksillaan. Ei siis voi muuta kuin hattua nostaa. DIMILY -trilogia on levinnyt ympäri maailmaa ja saanut ainakin nuoret lukijat iloiseksi. Pari vuotta sitten olisin varmasti itsekin ollut tästä vielä enemmän liekeissä. Nyt toisella lukukerralla katsoi asioita eri kantilta, joka vähän latisti sitä aikaisempaa fiilistä tästä. Silti – ihan huippu, viihdyttävää lukemista ja ihan parasta etenkin kesälle (ja tähän hiton lukujumiin).


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näitä kirjoja vai? Lähes jokaisesta kaupasta :D Kirjakaupoista tietty, mutta myös ainakin K-Citymarket ja Prisma myy.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Riippuu kaupasta :-Dd Googlaamalla löytyy, about 20e.

      Poista
  3. Mullakin tää sarja on lukulistalla. Löysin just kakkososan prismasta -70 % alennuksella niin pakkohan se oli kotiuttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Löytäispä itsekin joskus kirjoja tuolla aleprosentilla... :D

      Poista
  4. Mä haluaisin kanssa tutustua näihin. Mut jotenkin nää tän tyyliset kirjat ei meinaa enää iskeä suomennettuna :D En tiiä mikä siinä on. Mutta joo, täälläkin kaivattaisiin edelleen lääkettä lukujumiin. Kun ei vaan meinaa lähteä pois :D Mutta jotenkin, en jaksa nyt stressata enää tästä. Luen sit urakalla kun tekee mieli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä kuvitella että tää olisi jopa parempi tai miellyttävämpi lukea englanniksi :D Välillä suomennos tuntui vähän tönköltä, ja tietyt sanavalinnat/lausahdukset ei mielestäni kyllä sovi kenenkään suuhun. Tuli parissa kohdassa ihan sellainen fiilis että "EI ÄLÄ SANO NOIN, PLIIS ÄLÄ!!" :-Dd Tiedä tosin sitten miten ne samat kohdat on alkuperäisessä tekstissä esitetty...

      Tuntuu vissiin lukujumia olevan liikkeellä vähän kaikilla. Luovutin lukemisen suhteen suosiolla ja katsoin vaan tv-sarjoja, nyt on vähän jo into lukemiseen taas palannut! Tsemppiä, kyllä se siitä :Dd

      Poista