30. marraskuuta 2016

Marraskuun luetut

Luulin etten olisi saanut luettua tässä kuussa mitään, mutta jälleen kerran yllätyin luettujen kirjojen määrästä. On ollut hirveä kiire, oon tällä hetkellä jäljessä mun opiskelujen suhteen ja niitä pitäisi tehä ihan jatkuvalla syötöllä (= todellisuudessa syön sipsiä ja katon sarjoja). Onneksi kohta on joululoma ja pääsee edes hetkeksi hengähtämään (tääkin kuulostaa oudolta kun en oikeasti oo tehnyt mitään). Nostin myös mun lukutavoitetta viidestäkymmenestä seitsemäänkymmeneenviiteen, ja nyt on tältä vuodelta vielä kolme kirjaa lukematta. Mutta joo, ilman sen kummempia turinoita mennään asiaan.


Charlaine Harris - Sookie Stackhouse, osat 11-13



Sain vihdoin luettua tämän sarjan loppuun! Täytyy myöntää että oon tässä vähän samaa mieltä kuin muutkin - taso on laskenut selvästi ensimmäisistä kirjoista. Ymmärrettävää kyllä, harva kirjailija pystyy pitämään sarjan mielenkiintoisena/hyvänä näin pitkään.

Veren muistin (#11) olin lukenut aijemmin jo, mutta tässä osassa huomasin että lähes jokainen hahmoista ärsyttää. Sookie nyt vaan oli oma raivostuttava itsensä, ja koskaan en oo erityisemmin Sam Merlottesta tykännyt joten tässä oli omaan makuun ihan liikaa sen juttuja. Kjeheh.

Veri kielellä (#12) oli koko sarjasta ensimmäinen osa mitä en ollut lukenut aijemmin. Tässä jopa tunsin pientä järkytystä, Sookien ja Ericin suhde alkoi rakoilemaan ja aloin tosissani pelkäämään miten tää sarja tulee päättymään. TV-sarjan lopetus ei ollut itselleni mieluinen ja olin sillon jo aivan raivoissani, joten pelkäsin tämänkin loppua ihan sikana.

Sydänverellä (#13) -kirjassa asiat alkoi vihdoin selkenemään ja kysymyksille saatiin vastauksia. Tämä osa oli ihan hyvä mutten ollut todellakaan tyytyväinen siihen miten tämä loppui. Okei, Sookie oli onnellinen - minä en!

Sophie Kinsella - Himoshoppaaja tähtien tiellä



Tää oli ihan hauska mutta kokonaisuudessaan aika pettymys. Kirjasta tehty postaus täällä.

J. K. Rowling, Jack Throne, John Tiffany -
 Harry Potter ja kirottu lapsi



Positiivinen yllätys! Postaus täällä.

Jody Revenson - Harry Potter: Suuri hahmokirja 



Tämän lukemista odotin niin innolla, ja jälleen kerran ihan huikea teos. Opin myös Pottereista taas jotain uutta, joten jee! Yli 200 sivua toinen toistaan hienompia kuvia, voiko olla parempaa?

Audrey Carlan - Calendar Girl: Tammikuu



Ihan hävyttömän huono. Siis niin kamala. Elämäni ensimmäinen e-kirja! Oli muuten ihan mielenkiintoinen lukukokemus, aijemmin oon pädillä selaillut vaan Wattpadia ja sitten tämän kirjan sai eurolla joten päätin kokeilla. Tämän jälkeen voin jopa harkita esimerkiksi Bookbeatin -kokeilujaksoa, mutta tuskin tulen koskaan ostamaan e-kirjoja vaan pitäydyn ihan oikeissa kirjoissa. MUTTA itse kirjaan, vielä toisen kerran: kamala. En tiedä johtuiko se vaan kirjan suomennoksesta vai oliko se oikeasti niin hirveä, mutta mulla tuli lähinnä sellainen fiilis että "minkä ikäinen tää kirjoittaja oikeen on?". Tämähän siis kertoo nuoresta tytöstä joka alkaa maksulliseksi seuralaiseksi tienatakseen rahaa isänsä velkoja varten. Onneksi en maksanut tästä paljon, ärsyttäisi vielä enemmän.  (Tää on saanut Goodreadsissa yli 4 tähteä, miksi ja miten......)


Jody Revenson - Harry Potter: Suuri otuskirja



Ostin tämän Black Fridaysta vuonna 2015, ja nyt vasta sain aikaiseksi lukea tämän. Kirja itsessään oli
kaunis niin sisältä kuin ulkoa, ihan kuin muutkin vastaavat teokset. Henk.koht. tämä ei ollut aiheeltaan niin kiinnostava kuin esimerkiksi Suuri hahmokirja, en ole koskaan ollut niin kiinnostunut leffojen "otuksista". Tosin nyt kun tämän luin - aloin ehkä ymmärtämään niitäkin paremmin, on mielenkiintoista lukea että miten kaikki oikeasti on luotu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti