12. marraskuuta 2016

J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Throne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Tämä on kirja jonka lukemista olen oikeasti odottanut siitä asti kun tästä ekan kerran tuli tietoa ilmi. Vaikka olenkin Potter -fani henkeen ja vereen, odotin tämän lukemista kuitenkin lähinnä ihan mielenkiinnosta - mitä siitä muka voisi tulla? Eka ajatus oli kieltäminen: "ei, eii, Rowling älä tee sitä, älkää pilatko koko sarjaa, pliis" mutta aloin kuin aloinkin tottumaan ajatukseen ja ajattelemaan tätä ihan erillisenä kirjana. En halunnut ajatella tämän olevan se kahdeksas Potter, vaan ihan oma kirjansa.

"Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin."

Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.

Teos: Harry Potter ja kirottu lapsi
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Cursed Child

Kirjailija: J. K. Rowling, mukana myös John Tiffany & Jack Throne
Sivumäärä: 446
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Adlibris

Arvosana:  


Musta oli ihana palata takaisin tähän maailmaan. Varsinkin kun jokaisessa kirjassa/leffassa/sarjassa jään aina miettimään että mitä hahmoille sitten tapahtuu. Onneksi Kuoleman varjeluksissa oli silloin pätkä tulevaisuudesta, näin sain tavallaan sarjan päätökseen ja olin tyytyväinen. Kirja kertoo lähinnä Harryn pojasta Albuksesta ja hänen parhaasta ystävästä, Scorpiuksesta, joka on yllätys yllätys Dracon lapsi! Oon aina ollut vähän salaa rakastunut Dracoon, ja automaattisesti Scorpius oli heti oma lempparini. 

Tarinan kulku yllätti - ekan viidenkymmenen sivun jälkeen mietiskelin että mitäs helvettiä, ja tuntui että tipuin kärryiltä heti, mutta siitäpä se lähti sit kuitenkin aukeamaan. Välillä hypättiin takaisin menneisyyteen, sieltä takaisin nykyhetkeen ja taas takaisin useamman vuoden päähän. Myös hahmot tuntui ihan erilaisilta kuin aijemmin - miksi lempeä Harry huutaa lapselleen asioita joita vanhemman ei kuuluisi koskaan sanoa ja Dracosta nähtiin ihana ystävällinen ja huolestunut puoli. Mutta kyllä ymmärrän tämänkin, ihmiset muuttuu ja kasvaa - eikä Albuskaan luonteeltaan ihan mikään ystävällisin tyyppi ollut. Harmitti hieman että Ron ja Hermione jäi hieman sivuun, mutta senkin ymmärtää, eihän tämä kirja niitä varten ollutkaan. 

"Voitko edes etäisesti kuvitella millaista se on? Oletko koskaan edes yrittänyt? Et. 
Koska et pysty näkemään omaa nenääsi pitemmälle. Koska et pysty näkemään 
pitemmälle kuin se typerä juttu isäsi kanssa. Hän tulee aina olemaan Harry Potter, 
kai sinä sen tiedät? Ja sinä tulet aina olemaan hänen poikansa. Ja taatusti se on 
kovaa, ja jotkut ovat sinulle kamalia, mutta sinun on pakko oppia sietämään 
se, koska - pahempiakin asioita nimittäin on." - Scorpius, s. 202

Haluaisin tehdä tästä kymmenien sivujen mittaisen arvostelun, raapia auki jokaisen kohdan ja pohtia oikein kunnolla, mutten kykene siihen. Mietin ikuisuuden kuinka pisteyttäisin tämän Goodreadsiin. Jokin tässä kuitenkin hiersi, en vaan vielä tiedä mikä. Enkä varmaan koskaan edes halua tietää. Eihän tämä siis periaatteessa mikään Potter -kirja ole, mutta toisaalta mä rakastin tätä. Rakastin ajatusta siitä että Harryn elämä on jatkunut vielä Kuoleman varjelusten jälkeenkin. Rakastin sitä että koko porukalla oli omat perheet, kuinka ne oli kasvanut pienistä lapsista aikuisiksi, kuinka ne yritti parhaansa mukaan edelleen suojella omiaan. Rakastin sitä kuinka paljon samaa oli Albuksessa verrattuna Harryyn, vaikkakin niiden välit oli olemattomat ja kommunikointi pelkkää riitelyä. Harry itse oli kuin isänsä James, ja nyt porukan jatkoksi pääsi myös luonteeltaan täysin samanlainen Albus. 

"Kesti kauan ennen kuin keksin heikkoutesi, Albus Potter. Luulin että 
se olisi ylpeys, luulin että se olisi tarve tehdä vaikutus isään, mutta sitten 
tajusin että heikkoutesi on tasan sama kuin isälläsi - ystävyys."

Mutta kyllä. Tämä kiistelty kirja josta olin kuullut lähinnä pelkkää huonoa, yllätti mut positiivisesti ja sai hymyilemään. Mitäpä tähän enään sanomaan? Pidin. Potterithan on asia joka jokaisen täytyy kokea itse, ja tällä hetkellä mä olen kiitollinen tästä kahdeksannesta kirjasta. Kiitos. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti