29. elokuuta 2016

Elokuun luetut

Elokuu oli hyvä kirjakuukausi. Yllätyin positiivisesti luettujen kirjojen määrästä äsken selaillessani Goodreadsia. Sain myös kasaan vuoden 2016 lukuhaasteen, ja nyt on 50 kirjaa luettuna. Vielä onneksi aikaa lukea ja tavoitella vaikka kuuttakymppiä tai miksei jopa seitsemää. Yllättävää kuitenkin että suoriuduin tästä haasteesta ajoissa, kun vuosi sitten haaste jäi kiinni kolmesta kirjasta.


Venla Hiidensalo - Mediahuora


Hirveä. Ensimmäisistä sivuista pidin (muistaakseni, tästä on ikuisuus kun aloitin lukemaan tätä), mutta loppua kohden tää vaan latistui latistumistaan ja oli ahdistavan tylsä. Kuten ehkä joskus oon saattanut mainita inhosta suomalaisia kirjoja kohtaan, ja inhottaa että sillon harvoin kun niitä luen, ne on pelkkää pettymystä vain. Takakannessa mainittiin musta huumori, joten nappasin kirjan kirppishyllyltä heti mukaan ajatellen "tää on niin mua varten", mutta nyt vaan mietin että missä se musta huumori oli? Tai edes huumori? 2 tähteä - koska en kehtaa ilkeillä ja antaa vaan yhtä.

Paulo Coelho - Alkemisti

Ahdistaa tämäkin kirja. Odotin tältä niin paljon, ja tää oli mun top 10 TBR -listallakin! Toivon että joku olisi kertonut mulle etten tuu tykkäämään tästä niin en olisi joutunut tuhlaamaan aikaani. Onneksi tämä oli niin lyhyt, ettei lukemisessa mennyt edes tuntia. Mulla oli tästä sellainen ajatus että jokainen on rakastanut tätä, mutta selattua ihmisten arvosteluja tästä Goodreadsissa huokasin helpotuksesta tajutessani etten ole ainoa johon tämä ei iskenyt. Alkemisti oli omaan makuuni ärsyttävän tekotaiteellinen, ja suoraan sanottuna tylsä. Tämän jälkeen ei oikeastaan muu Coelhon tuotanto enää kiinnosta. 2 tähteä - en halunnut lukea loppuun, mutta lyhkäisyyden vuoksi luin kuitenkin. 

Diana Gabaldon - Muukalainen

Kuinkakohan monta kertaa tämä kirja on näkynyt täällä blogissani? No, nyt se on luettuna. Meinasin tehdä tästä ihan arvostelunkin, mutta parempi antaa olla nyt kuitenkin, ainakin toistaiseksi. En ymmärrä miksi tämän lukemisessa kesti niin tajuttoman kauan, kun kuitenkin pidin tästä tosi paljon jo ekoilta sivuilta lähtien. Ihanan erilaista tekstiä mitä oon tottunut lukemaan kun koluan läpi yleensä vaan nuorille suunnattuja kirjoja, ja kirja joka on kaiken hypetyksen ansainnut. Nyt jopa tästä tehty tv-sarja pääsee heti katsottavaksi kunhan saan nämä kirjat luettua. 4 tähteä - ansaitsisi ehkä jopa täydet viisi. 

Anna Todd - After: osat 1-4

Huhhui. Sarja jota koskaan en uskonut lukevani. Postaus sarjan ekasta osasta t ä s s ä. Kyseinen sarja oli kokonaisuudessaan positiivinen yllätys. Vaikka varsinkin toinen ja kolmas osa oli ihan älyttömän raivostuttavia ja teki mieli vaan itkeä ja raivota Hardinin seurana, oli tätä silti ilo lukea. Täydellistä kevyttä lukemista kaikkien dekkareiden ja vampyyrijuttujen jälkeen. Yllättäviä käänteitä ja yllättäviä tilanteita. Ei todellakaan siis mitään laatukirjallisuutta mutta kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Ensimmäisestä ja viimeisestä osasta 4 tähteä, osista kaksi & kolme molemmille 3 tähteä. Kokonaisuudessaan sarjalle about 3.5 tähteä viidestä! Ihan hyvä suoritus hei. 

Denis Johnson - Jeesuksen poika

Yllättävä lukuvalinta ja vielä yllättävämpi ostos. Harvoin tulee luettua novellikokoelmia enkä oikein osaa lukea niitä oikein ja mun on tosi vaikea siksi muodostaa niistä mielipiteitä. Annoin tälle kirjalle Goodreadsissa kaksi tähteä, mutta näin jälkeen päin ajateltuna ehkä ansaitsisi vielä puolikkaan tähden seuraksi. Lyhyt, nopea luettava joten siitä plussaa. 

Robert Galbraith - Silkkiäistoukka

Tästäkin aijemmin tehty postaus löytyy täältä: klik!

2 kommenttia:

  1. Miten ehdit lukee noin paljon kirjoja kuukaudessa? Vähäks oot nopee:) Itsellä on syksyllä kirjoitukset ni en oo ehtiny tän kuun aikana lukeen ku yhden teoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on paha tapa aloittaa lukeminen aina illalla ja lukea aamuun asti. Ja nyt varsinkin kun koulussa ollut huomattavasti vähemmän tekemistä niin on unirytmi ihan sekaisin lukemisen takia :D Ja lähes poikkeuksetta luen n. 300-500 sivuiset kirjat kannesta kanteen kerralla joka taas kasvattaa luettujen kirjojen määrää enemmän kuin se että lukisin montaa kirjaa ristiin.. Tsemppiä kirjotuksiin! :-)

      Poista