4. kesäkuuta 2016

Toukokuun ostetut: part 1

Green Friday oli ja meni, mutta täytyy myöntää että olin hieman pettynyt tämän kevään tarjontaan. Olisin toivonut alennukseen enemmän myös vanhoja tv-sarjoja ja elokuvia. Esimerkiksi myynnissä oli usean uuden sarjan uusimmat kaudet - ja mielestäni olisi ollut hyvä olla tarjolla myös niitä sarjan ensimmäisiä tuotantokausia. Kuka tekee kuudennella kaudella mitään, jos ei omista aikaisempiakaan?

Hhhhhhhhhhhhh.

Mulla on ollut tapana ottaa kyseisestä päivästä sellainen ''jes-tänään-valvotaan-luvalla'' -hetki, mutta nyt valvoin vaan noin viiden ensimmäisen tarjouksen ajan ja painuin äkäisenä nukkumaan. Pakko oli kuitenkin jotain tilata, ja naputtelin mun tilauksen menemään perjantaina klo 23:39. 

Game of Thrones, kaudet 1-5 täältä!
Noh, mäpäs tilasin tv-sarjan, jonka katsomista oon oottanut jo jonkin tovin. Oon elätellyt pelkoa, etten pitäisi tästä sarjasta, ja toisaalta hävennyt sitä etten oo vieläkään katsonut sitä. Onneksi se nyt tuli sen verran hyvään alennukseen, että sain kerrankin ostettua just sen painoksen boksista mistä oon haaveillutkin. Kyseisen boksin hinta oikeasti oli se nätti 70 euroa, joka on mun omalle lompakolle ainakin liikaa. Tää oli alennuksessa 40 euroa, johon käytin vielä kaverilta saamani lahjakortin ja boksille jäi hintaa 19.95€. Täytyy myöntää että tuo hinta tuntu oikeastaan melkeen ryöstöltä, kun tällä hetkellä CDONilla pelkkä vitoskausi maksaa jo 40€.

Katsoin kaksi ensimmäistä tuotantokautta noin 30 tunnin aikana, ja oon ihan täysin korviani myöten rakastunut. Voin luvata, että tästä sarjasta tulee vielä niiin monen monta postausta.


Modern Family, kaudet 1 & 3 kirpparilta
Bongasin kirpparireissulta yhden lempisarjoistani. Vaikkakin olen nämä jo nähnyt, on ne pakko omistaa myös itse! Molemmat irtosi 50 sentin kappalehinnalla, enkä miettinyt kahta kertaa ostanko vai enkö. Nyt täytyy vaan hommata puuttuvat kaudet, seiskakautta odotellessa!


Pitch Perfect 2 täältä!
Huuu... Rakkautta, rakkautta vain. Katsoin tän ekaa kertaa muutama kuukausi sitten, enkä vaan voi olla tykkäämättä. Oon täysin rakastunut Anna Kendrickiin, ja se on varmaan suurin syy miks pidän tästä elokuvasta niin paljon. 

Ykkösosan oon katsonut jo useamman kerran, tän vuoden puolella jo kolmesti. Viimeisin katselukerta oli itseasiassa ihan pari päivää sitten, kun tämä jumalan lahja maailmalle tuli televisiosta. Sen takia jouduin jopa asentamaan digiboksin paikalleen. Täytyy saada se ostettua vielä itelleni.

Jouduin tilaamaan Discshopista, koska tää oli CDONista loppuunmyyty. Sepä olikin hyvä syy tilata sieltä myös jotain muuta, minkä näette postauksen loppupuolella.

Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 täältä!
Yks lempparileffoista, tai elokuvasarjoista. Vihdoin DVDllä!!!! Mun oli tarkoitus mennä katsomaan tää elokuviin, mutten koskaan saanut aikaiseksi. Oon jokaisen aijemman osan ostanut julkaisupäivänä ja pulittanut niistä jokaisesta about 17 euroa, mutta tän leffan kanssa päätin ootella hetken - onneksi - sain sen nyt Green Fridaysta hintaan 7€. 

No täytyy myöntää että täähän on tullut mulle jo pari viikkoa sitten, mutten oo kattonut tätä vieläkään. Tunnen nyt itseni niin huonoksi fanitytöksi että ihan itkettää! :D Halusin kuitenkin katsoa jokaisen osan ensimmäisestä alkaen, kaksi ekaa katottuna ja kaksi jäljellä. Mulla alkaa sopivasti huomenna kesäloma, joten taidan sen kunniaksi katsoa molemmat putkeen (ja syödä jäätelöä). 

























Ja koska ei riitä että kerään tv-sarjoja, elokuvia, kirjoja ja kenkiä, päätin alkaa tuhlaamaan rahaa myös figuureihin. Oon katsellut näitä ihaillen jo varmaan vuoden, ja aina ajatellut etten mä tarvi. Noh, toisin kävi.

POP! Vinyl: Harry, 01 ja Voldemort, 06
Ja oon aivan rakastunut. Päätin näin aluksi kerätä näitä Potterhahmoja, eläen siinä toivossa että ne riittää enkä tarvitse esimerkiksi jokaisen lempisarjani hahmoja. Suomessa valikoima on aika suppea verrattuna ulkomaihin, mutta ihan hyvä vaan, säästyypä mun rahat.

Maksoin Harrysta 12 euroa ja Voldemortista 10 euroa. Valitettavasti muut hahmoista on loppunut, mutta ostan ne kyllä heti kun vaan osuu silmään jossain. Verkkokauppa.comista ilmeisesti saisi ostettua, mutta noh. Haaveilen Lunasta & Nevillestä, mitkä tuli vasta kauppohin, mutta EMPin korkeiden postikulujen takia en oo niitä ostanut. Ron olisi kiva kans. Ja Draco. JA HAGRID!!!!!



Jostain kumman syystä ostoksia oli nyt niin paljon, että jaan tämän postauksen kahteen eri osioon. Nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti