31. joulukuuta 2016

Kooste vuodesta 2016

Tammikuu alkoi vauhdilla ja luin loppuun mm. Fifty Shades -trilogian ja tutustuin Estelle Maskamen kirjasarjaan lukien ensimmäisen osan nimeltään Rakastan. Aloitin katsomaan Frendejä ensimmäistä kertaa alusta asti ja löysin siitä yhden sarjan lisää lemppareiden joukkoon.

Helmikuussa aloitin lukemaan alusta Harry Pottereita, rakastuin niihin entistä enemmän ja katsoin paljon elokuvia - kaikkea niin Pottereista Tuhkimotarinohin.



Maaliskuu oli tv-sarjojen kannalta mahtava: löysin Modernin Perheen, katsoin lähes kaikki tuotantokaudet viikossa ja rakastuin Disneyn Maleficent -elokuvaan. Täytin vuosia, luin elämäni ensimmäisen novellikokoelman ja Estelle Maskamen kirjasarja sai jatkoa.

Huhtikuussa luin kahdeksan kirjaa, etenin J. R. Wardin BDB -sarjassa sekä luin vuoden ensimmäisen kotimaisen kirjan joka valikoitui Sofi Oksasen Baby Janeksi. 12. huhtikuuta sain ajatuksen kirjablogista ja väsäsin ulkoasua useamman tunnin, 13. huhtikuuta julkaisin ensimmäisen (ja kämäisen) blogitekstini. Löysin puhelimeeni sovelluksen nimeltä TVShow Time ja sarjojen katselu sai aivan uuden merkityksen.

Toukokuu oli hyvä kirjakuukausi ja sain luettua Harry Potterit loppuun. Katsoin Game of Thronesia, ostin ensimmäiset Funko POP! -hahmot ja katsoin Pitch Perfectin kahdesti rakastuen Anna Kendrickiin. Odotin innolla alkavaa kesälomaa, ostin Nälkäpelin viimeisen leffan enkä ole vieläkään katsonut sitä.



Kesäkuussa en lukenut yhtään kirjaa loppuun asti ja taistelin kesää vastaan hautautumalla peiton kanssa sohvalle ja vältellen aurinkoa. Jatkoin Prison Breakin katsomista, tuijotin The O. C. tä ihan liikaa ja nautin kiireettömästä elämästä.

Heinäkuu tuli ja aloitin lukemaan P. C. ja Kristin Castin paljon puhuttua Yön Talo -sarjaa, jota jollakin tasolla inhosin mutten voinut lopettaa lukemista. Kirin edellisen kuukauden lukemattomuuden ja luin yhdeksän kirjaa ja sain normaalin lukutahtini jälleen kiinni. Asennettiin olohuoneeseen videotykki, käytettiin verhoa valkokankaana ja katseltiin paljon leffoja.

Elokuussa luin Diana Gabaldonin Muukalaisen, toisen novellikokelman ja hurahdin Anna Toddin After -sarjaan. Katsoin liikaa Netflixiä ja sieltä Full (ja Fuller) Housea. Valmistauduin palaamaan arkeen, postasin useampaan kertaan ja fiilistelin sarjoja.

Syyskuu toi tullessaan Switched at Birth -nimisen tv-sarjan jonka tuijottelin läpi muutamassa viikossa nostaen omat tilastoni TVShow Timessä tähtiin. Parhaillaan katsoin 18 jaksoa putkeen yhden jakson kestäessä n. 40 minuuttia. Luin Ransom Riggsin suositun kirjan ja aloin lukemaan uudelleen lempisarjaani, Charlaine Harrisin True Bloodia. Löysin The Big Bang Theoryn ja rakastuin.



Lokakuussa luin 9 kirjaa joista jokainen oli Harrisin kirjoittama. Paketoin kirjat, osallistuin Halloweenin lukuhaasteeseen ja Okklumeus -haasteeseen. Postasin tv-sarjoista ja katsoin teinileffoja. Katsoin Revenge -sarjan loppuun ja tuijotin lisää The Big Bang Theorya joka pääsi lempisarjojeni kärkeen.

Marraskuu oli jo alusta alkaen jouluhuumaa. Sain luettua True Blood -sarjan vihdoin loppuun asti, "uusi" Harry Potter julkaistiin ja luin jo kauan hyllyssä lojuneet Jody Revensonin Potter -aiheiset kirjat. Aloin tekemään TVThursday -haastetta joka täytti blogini lähes kokonaan, kävin pitkästä aikaa elokuvissa, katsoin Serranon Perhettä ja Breaking Badia. Aloin myös keräämään Disneyn klassikkoleffoja omaan hyllyyni. Black Friday oli ja meni, tuhlasin rahaa ja olin iloinen siitä.

Joulukuussa luin vain pari kirjaa, kokosin postauksen vuonna 2017 ilmestyvistä kirjoista ja otin rennosti. Aloitin katsomaan vihdoin ja viimein Gilmoren Tyttöjä. Fuller House sai toisen tuotantokauden jota rakastin ja odotin ikuisuuden, availin nettikauppojen joulukalentereita ja shoppailin joululahjoja läheisilleni enemmän kuin koskaan. Näin pitkästä aikaa hyvää kaveriani, söin hyvää ruokaa, suklaata ja jäin innolla odottamaan tulevaa vuotta.

Vuonna 2016 luin 75 kirjaa, yli 30 000 sivua. Katsoin 100 elokuvaa ja lähes 2000 jaksoa tv-sarjoja.

Takana mahtava vuosi, on tietty ollut välillä hankalaa ja paskaa - mutta päällisin puolin tästäkin vaan hyvää sanottavaa! Kiitti myös teille että vietitte osan vuodesta mun mukana lukien mun juttuja (jota en uskonut tapahtuvan) ja kommentoimalla kaikkea kivaa!

Kiitos 2016!


Täällä (tulossa) tavoitteet vuodelle 2017 ja täällä vuoden 2016 luetut

23. joulukuuta 2016

All I Want for Christmas is... Books

Hellurei ja hellät tunteet! Jouluaatto lähestyy uhkaavasti ja mä oottelen täällä jo ihan pähkinöinä! Vihdoin ja viimein kaikki on nyt ostettu ja laitettu huomista varten (no oli jo aikakin) ja nyt voi vihdoin rentoutua oikeasti. Vaikka en kovin paljon edes postaile, päätin silti laittaa blogini tauolle ainakin nyt viikon ajaksi. Palataan siis asiaan ens vuonna! Haha, vanha ja niin kulunut juttu. Oon nyt viikon aikana kuullut ihan liikaa noita vitsejä ja alan kyllästyä jo.

Palailen siis vuoden vaihteessa ainakin uusien ostoksien ja joululahjojen parissa. Toivotaan että myös Black Friday -tilaukset ehtisi tulla, kyllästyttää jo niidenkin odottaminen. Muutama arvostelu myös kirjoitettuna jo valmiiksi, mutta nekin sitten myöhemmin. Tv Thursday -postaukset on nyt kans lakossa jonkin tovin, saa nähdä miten jatkan niiden julkaisua. Tulossa myös postausta vuodesta 2016, sekä tavoitteista vuodelle 2017! Eipä mulla kai muuta.






17. joulukuuta 2016

Sara Shepard: Kaivattu

Ensimmäinen kirjapaketti avattu (ja luettu) ja pääsen vihdoin taas postamaan. Lisää infoa kirjojen paketoimisesta täällä. Joulukuun ajan oon potenut kunnon lukujumia ja oon lähinnä vaan katsonut tv-sarjoja. Black Fridayn ostospostaus venyy vuoden loppuun (ainakin), koska osa tilauksistani ei ole vieläkään tullut.
__________

Olin hyvin skeptinen tätä kirjaa ja koko Valehtelevat viettelijät -sarjaa kohtaan. Oon katsonut 6 tuotantokautta tähän perustuvaa tv-sarjaa, ja vaikka sekin on ihan älyttömän koukuttava - en siltikään laskisi sitä suosikseni.

Teos: Kaivattu, Valehtelevat viettelijät #1
Alkuperäinen nimi: Pretty Little Liars

Kirjailija: Sara Shepard
Sivumäärä: 270
Kustantaja: Gummerus
Mistä minulle: Prisma

Arvosana: 


Kaivattu oli aika lailla just sitä mitä odotinkin sen olevan. Kirjoitustyyli tai suomennos on ehkä vähän kehno, mutta ei oikeastaan kummoisemmin vaikuttanut pisteytykseen millään tavalla. Yllättävää sinänsä. Olisin varmasti tästä enemmän innoissani ellen olisi katsonut tv-sarjaa, ja näin ollen esimerkiksi A olisi edelleen tuntematon. Tosin, ken tietää, vaikka se kirjoissa olisikin eri? Epäilen syvästi. 

Näen kyllä selkeästi itseni lukemassa seuraavia osia, tai ainakin niitä kahta mitkä hyllystäni jo löytyykin. Jälleen kerran - ei mikään mestariteos, ei mitenkään erikoinen ja oikeastaan mielenkiintoni lukea tätä sarjaa lisää perustuu lähinnä siihen että haluan tietää mitä tapahtumista on otettu mukaan tv-sarjaan, ja mitä taas on jätetty pois.

Tätä on siis hirveän vaikea lähtä pisteyttämään. En pidä tätä todellakaan huonona, tää on perus teinikirja joka olisi voinut saada mut myös täysin pauloihinsa pari vuotta sitten. Pallottelen edelleen kahden ja puolen tähden ja kolmen tähden välillä. Tiedän että se on arvosteluna tosi tylsä eikä tuo mielipidettäni millään esiin, mutta sitä itse kirjakin lähinnä oli. En tiennyt mitä ajatella. En tiedä vieläkään.

"Mikä sinun nimesi on?" Poika kilisytteli käsirautojaan.
"Tuota, Angelina." Hanna ei todellakaan kertoisi tuolle hyypiölle oikeaa nimeään.
"Moi, Angelina", poika vastasi. "Minä olen Brad."

psst. Voin edelleen vähän huonosti Angelinan ja Bradin eron takia. Fanityttö ilmoittautuu...


15. joulukuuta 2016

TV Thursday #10: Entinen inhokkihahmo, nyt tykkäänkin!

Tuli heti useampi mieleen, enkä osaa valita vain yhtä - joten tässä muutama:

The Big Bang Theory: Howard Wolowitz



The Walking Dead: Michonne



Prison Break: Sara Tancredi



The Vampire Diaries: Bonnie Bennett


8. joulukuuta 2016

TV Thursday #9: Rakastuin tähän biisiin tämän sarjan avulla

Alla oleva video spoilaa The O.C.tä, joten varoitus!

Oon hämmästynyt siitä ettei mulla tullut yhtä ainoata biisiä mieleen. Tosin tulvahti päähän useampi tunnusbiisu, mutta niistä lisää myöhemmin haasteen eri osassa. En edelleenkään saa päähäni yhtään biisiä mikä olisi soinut jossain tv-sarjassa, ja ainoana mieleen nousi Imogen Heapin Hide & Seek.

Ja kyllä, luulin aijemmin että Jason Derulon versio tästä biisistä on se alkuperäinen mutta tutkittuani asiaa se onneksi selvisi. Pidän kuitenkin huomattavasti enemmän siitä alkuperäisestä versiosta, jonka löysin tämän kohtauksen ansiosta (alla). Tosin, enpäs tätä biisiä oikeestaan rakasta. Enkä edes kuuntele enään usein, mutta kuitenkin! Herkkä hetki.



En olisi tuohon kohtaukseen itse valinnut tätä biisiä, ja oonkin naureskellut tuolle nyt jälkikäteen aika paljon. Jotenkin tosi koomista. Muistan kyllä itkeneeni kun näin tuon ensimmäistä kertaa ja se tuli aivan täytenä yllätyksenä - en silloin oikeastaan edes huomioinut koko biisiä. Olihan Trey kuitenkin Ryanin veli, ja Marissaa inhosin oikeastaan alusta saakka.

5. joulukuuta 2016

Mitä kirjoja odotan vuodelta 2017?

Oon todella huono lukemaan uusia kirjoja, mutta se johtuu lähinnä siitä että oon niin pihi enkä koskaan raski ostaa niitä heti julkaisun jälkeen koska hinnat on niin korkealla. Tosin harvoin kirjojen hinta paljoa tippuu ellei ole jotain erillistä alennusmyyntiä tms. Joka vuosi selaan läpi kustantamojen katalogeja listaillen ylös kaikki kirjat mitkä haluan lukea, mutta harvoin siinä niin käy. Tänä vuonna en tainnut lukea kuin muutaman uutuuskirjan, mutta toivotaan että vuosi 2017 olisi niiden osalta hieman menestyvämpi. Kyllä osa näistä kirjoista on sellasia jotka on pakko hommata oli hinta mikä hyvänsä. Pari näistä kirjoista julkaistaan jo tämän vuoden puolella, mutta ne löytyivät silti kevään uutuuksista joten ovat siksi tässä postauksessa mukana.

- Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia, Gummerus
- Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä, Gummerus
- Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia, Gummerus
- Holly Bourne: Oonko ihan normaali?, Gummerus

- Joan Grillo: Huumesota, Gummerus
- Elizabeth Gilbert: Big Magic - uskalla elää luovasti, Gummerus
- Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla, Gummerus
- Kia Walli: Avokadopastaa, Otava

- Tuomas Nyholm: Leijona, Otava
- Shari Lapena: Hyvä naapuri, Otava
- Scott Bergstrom: The Cruelty, Otava
- Veronica Roth: Viillot, Otava

- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens, Otava
- Blake Crouch: Pimeää ainetta, Tammi
- Hanya Yanagihara: Pieni elämä, Tammi
- Alice Munro: Jupiterin kuut, Tammi

- Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja, Tammi
- J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, Tammi
- Nicola Yoon: Kaikki kaikessa, Tammi
- Jonathan Shaw: Narcisa - Tuhkien Madonna, Like

- Tilar J. Mazzeo: Irenan lapset, Like
- Ransom Riggs: Kolkko kaupunki, Kustantamo S&S
- Sophie Kinsella: Kuka on pomo, WSOY
- Mikko Toiviainen & Ronja Salmi: 12 tarinaa kirjoittamisesta, WSOY


- R. J. Palacio: Ihme, WSOY
- Stephanie Garber: Caraval, WSOY
- Affinity Konar: Elävien kirja, WSOY
- Stephenie Meyer: Kemisti, Otava


Oon aina jollakin tavalla hävennyt omia lukumieltymyksiä ja sitä millaisia kirjoja tykkään lukea. Tiedän ettei tarvitsisi ja että jokaisella on oma tyylinsä myös tässäkin, mutta silti. Kaikki tuntuu lukevan kirjoja jotka saa miettimään, kirjoja joiden jälkeen elämä ei ole entisellään, kirjoja jotka perustuu tositapahtumiin tai ihan vaan klassikoita. Huomaan itse hakeutuvani hyvin paljolti lasten/nuortenkirjoihin tai teoksiin jotka saa hyvälle tuulelle. Oon lukenut muiden ihmisten (samassa ikäluokassa olevien) postauksia kirjoista joita he odottavat, ja hyvin monen listalta löytyy jotain historiallista tai muuten vaan palkittuja tai vaikuttavia tekeleitä - kun itse taas odottelen teinikirjoja ihan pähkinöinä.

Jotenkin tämän postauksen julkaiseminen tuntuu helpottavalta, tulen kaapista - tämmöistä minä oikeasti luen, ja tämmöisestä minä myös pidän!

4. joulukuuta 2016

"He’s Damon. Like a cockroach. Always survives."

Tässä postauksessa käyn läpi omia ajatuksiani Vampyyripäiväkirjojen seiskakaudesta, joten spoiler alert on vahva, ja jos et ole katsonut kyseistä tuotantokautta vielä - suosittelen että jätät tämän postauksen lukematta ja säästät kauden tapahtumat yllätykseksi. Älä lue enempää ja kiität mua myöhemmin! :-) (Oon kirjoittanut tän postauksen jo syyskuussa & julkaisen vasta nyt...)



Kun kuulin ensimmäistä kertaa että Nina Dobrev aikoo jättää koko sarjan, taisin oikeasti nauraa ääneen. Mitä helvettiä siitä muka tulisi? Miten ihmeessä päähenkilö voi jättää sarjan? Kun asia varmistui ettei Nina ole mukana enään seiskakaudella, vuodatin muutaman verisen kyyneleen. Vaikka huomasin monesti Vampyyripäiväkirjoja katsoessani etten kummosemmin välitä Elenasta hahmona, se silti kuului pakettiin. Olin ihan varma, että seiskakausi floppaa ja koko sarja vaan tuhoutuu.

Enkä edes liiottele, jos sanon että kausi seitsemän oli ehkä paras kaikista.

Koska aikaisemmat kuusi kautta oli niin kiedottu Elenan elämän ympärille, oli hyvin vaikea lähtä kuvittelemaan itse mitä seuraava kausi voisi sitten pitää sisällään. Ja varsinkin kun kutoskausi oli omasta mielestä ainakin niin vahva, usea hyvä hahmo kuoli - mitä vielä voisi tapahtua? Tosin näin tässä myös mahdollisuuden, ehkä nyt jaksoissa olisi tilaa muullekkin kuin sekaville suhdekuvioille joissa yleensä Elena oli mukana. Ei enään naista tekemässä typeriä päätöksiä ja sotkemassa muiden välejä! Jes. (Paitsi kiitos Stefanin, sekavia suhteita oli myös tällä kaudella).

"Guess it ain't a party until the mean girls show up."

Saatiin tälle kaudelle myös liuta uusia henkilöitä! Damonin ja Stefanin äiti Lily ilmestyi takaisin (tosin se oli mukana jo kutoskaudella) mukanaan harhaoppiset ja ilkeä isäpuoli, joista omiksi lemppareiksi nousi ehdottomasti Nora ja Mary Louise! Koko seiskakausi tuntui sekavalta, välillä hypättiin nykyhetkestä kolmen vuoden päähän, seuraavassa kuvassa oltiinkin jo palattu takaisin ja kohta siirryttiin vuosia taaksepäin. Noin puolessa välin tuotantokautta kaikki kuitenkin sai selvyyden ja lamppu syttyi omankin pään päälle ja aivot meni sellaiseen no-tottakai-näin-tapahtui moodiin.

Kaikista vahvimpana tunteena tällä kaudella kuitenkin nousi se, ettei tämä sarja ole Elenan rakkaustarinaa varten vaan oikeasti kyse on ihan vaan Damonista ja Stefanista. Veljeydestä, anteeksiannosta ja ihan vaan siitä että ne kaksi on luotu toisiaan varten.

JA JES KYLLÄ - LISÄÄ ENZOA! Kyllähän tätä Bonnien ja Enzon suhdetta saikin odottaa. Mutta sieltä se tuli, vihdoin! Molemmat on mun ehdottomasti mun lemppareita, ja jollain tasolla niiden suhde vaan on niin aito ja kaunis.

"I have always wanted to be loved by someone in the way
 that you loved me. And I would rather have these memories than 
a future where I destroy them." 
- Bonnie to Enzo





Kokonainen kausi täynnä toimintaa, uusia ihmisiä, vierailevia (tai palaavia) hahmoja ja ihan helvetisti juonenkäänteitä räjäyttämässä katsojien aivosoluja taivaan tuuliin. Tietty koko kauden kohokohta oli crossover The Originals -sarjan kanssa, ja saatiin Klaus takaisin edes yhden jakson ajaksi. Kiitos Julie (ja muu poppoo)! Tvshowtimessä kommenttien perusteella en oo ainut joka toivoo Carolinen ja Klausin päätyvän yhteen, mutta syvällä sydämessään sitä kuitenkin tietää sen faktan ettei sitä koskaan tuu tapahtumaan. (Tai ken tietää? ;)). Aluksi Stefanin ja Carolinen suhde sai aikaan huonovointisuutta ja kakomista, mutta loppua kohden siihen oikeasti tottui ja nyt ne jopa vaikuttaa ihan hyvältä parilta. Ihan.

Yli 170 jaksoa ja Matt Donovan on edelleen elossa?! 

Saatiin sarjaan mukaan Alaricin lapset vaikkei niitä paljoa näkynytkään, mutta vähän jotain erilaista! Tosin koko noitajuttu on ihan sekaisin, yhtäkkiä toisen naisen lapset olikin toisen naisen mahassa - totaalinen tajunnanräjäytys. Ei kuitenkaan unohdeta sekaisin olevaa metsästäjää, joka merkkaa uhrinsa ja jahtaa niitä vuodesta toiseen kunnes ei ole enään mitään jahdattavaa. Rayna Cruz, mahtava hahmo! 

Eli kaiken kaikkiaan seitsemäs tuotantokausi tuhosi jo ensimmäisellä jaksolla omat ennakkoluuloni, ja näytti että Vampyyripäiväkirjat voi olla jopa parempi ilman Elenaa! Mutta mikä parasta, tällä kaudella kiinnitin huomiota siihen että henkilöt oikeasti kirjoittivat päiväkirjaa, ja se oli ehkä mahtavin yksityiskohta koskaan. Nytpä viimeistään tiedetään mistä sarjan nimi on tullut. Ja oikeasti, jotain palkintoja näyttelijöille kiitos, ihan älytöntä! Yllätyn jatkuvasti siitä kuinka hienoa työtä koko kasti tekee, ja herranjumala varsinkin ne jaksot missä Ian tai Paul on ollut ohjaajana/tuottajana - huhhuh. 

Damon: Look, I’m selfish, narcissistic, prone to unnecessary bouts of violence...
Rayna: Tell me again why I shouldn’t be killing you.

Mainitsin muutaman rivin aijemmin kahdesta uudesta lempparistani, joista harmi kyllä ei päästy kovin kauaa nauttimaan. Valitettavasti tämä parivaljakko ei selvinnyt kauden loppuun asti, joten pidetään pieni hiljainen hetki! Tulen ikävöimään teitä, varmasti! 

To my eyes, you are perfect.
- Nora to Mary Louise






1. joulukuuta 2016

TV Thursday #8: Paras "uuden ajan" rikossarja?

Oon aina ollut rikossarjojen ystävä, katsonut pienestä pitäen esimerkiksi CSItä ja äitin kanssa Ilman johtolankaa, mutta ihan lemppariksi vuosien saatossa on kuitenkin noussut Criminal Minds

Criminal Minds - FBI-tutkijat on yhdysvaltalainen rikosdraama, joka esitettiin CBS-kanavalla ensi kertaa 22. syyskuuta 2005. Suomessa sarjaa esittää Nelonen ja Fox. Sarja kertoo FBI:n rikollisten profilointiin erikoistuneesta ryhmästä nimeltä BAU (Behavioral Analysis Unit), joka rikoksia analysoimalla pyrkii saamaan tietoa rikoksen tekijästä. Criminal Minds on trilleri profiloijen erikoisyksiköstä, joka analysoi äärimmäisen kieroutuneiden sarjamurhaajien psyykettä ja yrittää ennakoida heidän seuraavat iskunsa.

Omasta hyllystä löytyykin kaikki 10 tuotantokautta, ja nyt odottelen innoissani joulukuussa ilmestyvää kautta. 11 tuotantokausi tulee myyntiin muistaakseni joulukuun yhdeksäs.

Ja koska jokaisessa jaksossa on sarjamurhaajia, se tuo mielestäni tähän sarjaan sitä erilaisuutta verrattuna niihin kymmeniin muihin mitä pyörii telkkarissa jatkossa.

Pakko sanoa että jos olisin katsonut Dexteriä, saattaisin mainita sen nyt.

TV Thursday #7: Antakaa sille poloiselle nyt oma sarja? -kohtaan ei ollut mulla mitään sanottavaa, joten skipataan se. 

30. marraskuuta 2016

Marraskuun luetut

Luulin etten olisi saanut luettua tässä kuussa mitään, mutta jälleen kerran yllätyin luettujen kirjojen määrästä. On ollut hirveä kiire, oon tällä hetkellä jäljessä mun opiskelujen suhteen ja niitä pitäisi tehä ihan jatkuvalla syötöllä (= todellisuudessa syön sipsiä ja katon sarjoja). Onneksi kohta on joululoma ja pääsee edes hetkeksi hengähtämään (tääkin kuulostaa oudolta kun en oikeasti oo tehnyt mitään). Nostin myös mun lukutavoitetta viidestäkymmenestä seitsemäänkymmeneenviiteen, ja nyt on tältä vuodelta vielä kolme kirjaa lukematta. Mutta joo, ilman sen kummempia turinoita mennään asiaan.


Charlaine Harris - Sookie Stackhouse, osat 11-13



Sain vihdoin luettua tämän sarjan loppuun! Täytyy myöntää että oon tässä vähän samaa mieltä kuin muutkin - taso on laskenut selvästi ensimmäisistä kirjoista. Ymmärrettävää kyllä, harva kirjailija pystyy pitämään sarjan mielenkiintoisena/hyvänä näin pitkään.

Veren muistin (#11) olin lukenut aijemmin jo, mutta tässä osassa huomasin että lähes jokainen hahmoista ärsyttää. Sookie nyt vaan oli oma raivostuttava itsensä, ja koskaan en oo erityisemmin Sam Merlottesta tykännyt joten tässä oli omaan makuun ihan liikaa sen juttuja. Kjeheh.

Veri kielellä (#12) oli koko sarjasta ensimmäinen osa mitä en ollut lukenut aijemmin. Tässä jopa tunsin pientä järkytystä, Sookien ja Ericin suhde alkoi rakoilemaan ja aloin tosissani pelkäämään miten tää sarja tulee päättymään. TV-sarjan lopetus ei ollut itselleni mieluinen ja olin sillon jo aivan raivoissani, joten pelkäsin tämänkin loppua ihan sikana.

Sydänverellä (#13) -kirjassa asiat alkoi vihdoin selkenemään ja kysymyksille saatiin vastauksia. Tämä osa oli ihan hyvä mutten ollut todellakaan tyytyväinen siihen miten tämä loppui. Okei, Sookie oli onnellinen - minä en!

Sophie Kinsella - Himoshoppaaja tähtien tiellä



Tää oli ihan hauska mutta kokonaisuudessaan aika pettymys. Kirjasta tehty postaus täällä.

J. K. Rowling, Jack Throne, John Tiffany -
 Harry Potter ja kirottu lapsi



Positiivinen yllätys! Postaus täällä.

Jody Revenson - Harry Potter: Suuri hahmokirja 



Tämän lukemista odotin niin innolla, ja jälleen kerran ihan huikea teos. Opin myös Pottereista taas jotain uutta, joten jee! Yli 200 sivua toinen toistaan hienompia kuvia, voiko olla parempaa?

Audrey Carlan - Calendar Girl: Tammikuu



Ihan hävyttömän huono. Siis niin kamala. Elämäni ensimmäinen e-kirja! Oli muuten ihan mielenkiintoinen lukukokemus, aijemmin oon pädillä selaillut vaan Wattpadia ja sitten tämän kirjan sai eurolla joten päätin kokeilla. Tämän jälkeen voin jopa harkita esimerkiksi Bookbeatin -kokeilujaksoa, mutta tuskin tulen koskaan ostamaan e-kirjoja vaan pitäydyn ihan oikeissa kirjoissa. MUTTA itse kirjaan, vielä toisen kerran: kamala. En tiedä johtuiko se vaan kirjan suomennoksesta vai oliko se oikeasti niin hirveä, mutta mulla tuli lähinnä sellainen fiilis että "minkä ikäinen tää kirjoittaja oikeen on?". Tämähän siis kertoo nuoresta tytöstä joka alkaa maksulliseksi seuralaiseksi tienatakseen rahaa isänsä velkoja varten. Onneksi en maksanut tästä paljon, ärsyttäisi vielä enemmän.  (Tää on saanut Goodreadsissa yli 4 tähteä, miksi ja miten......)


Jody Revenson - Harry Potter: Suuri otuskirja



Ostin tämän Black Fridaysta vuonna 2015, ja nyt vasta sain aikaiseksi lukea tämän. Kirja itsessään oli
kaunis niin sisältä kuin ulkoa, ihan kuin muutkin vastaavat teokset. Henk.koht. tämä ei ollut aiheeltaan niin kiinnostava kuin esimerkiksi Suuri hahmokirja, en ole koskaan ollut niin kiinnostunut leffojen "otuksista". Tosin nyt kun tämän luin - aloin ehkä ymmärtämään niitäkin paremmin, on mielenkiintoista lukea että miten kaikki oikeasti on luotu.

24. marraskuuta 2016

TV Thursday #6: Paras duo

Jukra, musta tuntuu että nää haasteet vaan vaikeutuu viikko viikolta. Rajasin tästä kuitenkin pois kaikki pariskunnat, koska no niitä olisi vaikka kuinka paljon ja lemppari OTPtä olis ihan mahdoton lähtä valkkaamaan.

Paras duo... Mietin jopa hetken Vampyyripäiväkirjojen Damonia ja Stefania, mutta päädyin kuitenkin tähän parivaljakkoon: Walter White ja Jesse Pinkman!

Tarviiko tätä edes perustella? Koko sarja alkoi näistä kahdesta, ja vaikka ne on niin erilaisia tyyppejä niin ne vaan sopii yhteen. Walt on aina auttamassa Jesseä, varsinkin niinä hetkinä kun Jesse on romahtanut ja tehnyt vaikka ja mitä typeryyksiä. Jesse taas on tehnyt vaikeita asioita pelastaakseen Waltin pulasta, eikä ole jäänyt miettimään vaikeassa paikassa seurauksia tai omaa nahkaansa, vaan on tehnyt kaikkensa suojellakseen Waltia. Ne on kuin isä ja poika, voiko niistä olla pitämättä? Varsinkin Jesseä näyttelevälle Aaron Paulille hatunnosto, mahtava näyttelijä.


Maininta myös True Bloodin Ericille ja Pamille!

Muutin taas mieltäni, ja TV Thursday -postaukset tuleekin vain ja ainoastaan torstaisin terveisin tuuliviiri.

21. marraskuuta 2016

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä

Himoshoppaaja -sarjan seitsemäs osa oli mulla keskeneräisenä valehtelematta kolme kuukautta. Etenin tämän lukemisessa siis älyttömän hitaasti, kunnes eilen päätin että haluan tämän pois yöpöydältäni ja luin tämän vihdoin loppuun.

Becky Brandonin silmissä hohtelee filmitähtien punainen matto, nyt muutetaan miehen töiden perässä Los Angelesiin! Kolmivuotias Minnie pääsee eliittipäiväkoti Pikkulehdykkään. Beckyltä sen sijaan menee työpaikka nenän edestä. Jalat lujasti pilvissä Becky päättää hakeutua stylistiksi elokuvastudiolle. Se vaatii voimaperäistä shoppailua, ja suloinen vintage-laukku osoittautuukin tehokkaaksi syötiksi. Filmitähdet vain ovat perin arvaamattomia, jotkut suorastaan kieroja. Koto-Englannista saapuu onneksi apujoukkoja, mutta mikä ihmeen nuoruudensalaisuus Beckyn isää painaa? Ja mikä tukalinta, pian kylään tulee anoppi. 

Teos: Himoshoppaaja tähtien tiellä, Himoshoppaaja #7
Alkuperäinen nimi: Shopaholic to the Stars
Kirjailija: Sophie Kinsella

Sivumäärä: 471
Kustantaja: WSOY / Bon-pokkari
Mistä minulle: Adlibris

Arvosana: 



Sophie Kinsella on aina kuulunut mun lempikirjailijoihin chick-litin osalta. Rakastin tämän sarjan ensimmäisiä osia, mutta on pakko myöntää että taso on laskenut ihan älyttömästi. Eniten mua näissä kirjoissa ärsyttää se kuinka Beckystä on tehty latvasta laho, nainen joka ei ymmärrä normaaleita asioita ja tuhlaa rahojaan ihan käsittämättömiin asioihin ja kuvittelee olevansa itse kuningatar. Ensimmäisissä osissa se sekoilu oli jopa hauskaa luettavaa, nyt tekee mieli vaan repiä hiukset irti päästä ja takoa Beckyn päätä seinään. Mun on myös hyvin vaikea ymmärtää miten Luke kestää kaikkia Beckyn järjettömiä juttuja, kun itse en kestäisi kyseisen ihmisen kanssa päiväkään. 

"Neljäsataa dollaria on tietysti kova hinta, mutta ostosta on ajateltava sijoituksena. 
Olen satsannut tulevaan uraani. Satsannut elämääni." s. 28

Beckystä saa kyllä nopeasti pinnallisen kuvan, mutta kyllä hän loppujen lopuksi on paljon muutakin. Perhe ja ystävät tulee aina etusijalla, tosin joskus "julkisuus" on tullut eteen sekoittamaan Beckyn päätä. Omasta mielestäni tämä sarja kuuluu niihin liian pitkiksi venytettyihin, mutta näköjään Kinsellalla on paljon kerrottavaa. Onneksi edes hieman hauskuutta tähän tuo nuo sähköpostit, mitkä on ollut mukana jo ensimmäisestä osasta alkaen. 

Mua vähän harmittaa että yhdestä lempisarjastani on kuoriutunut tämmöinen jota en oikeastaan voi sietää. Aijemmin Kinsellan kirjat on tullut ahmittua yhdellä lukukerralla, mutta tämän lukeminen tosiaan tökki. Ja juuri kun ajattelin etten halua lukea enään seuraavia osia - tottakai tämä jäi aivan täysin kesken. Ymmärrän kyllä totta kai cliffhangerit, mutta voi herran jumala sentään. 

"Olet järjiltäsi."


20. marraskuuta 2016

Joulu tuli taloon!

Oon aina rakastanut joulua, ja voitte vaan kuvitella kuinka innoissani oon täällä jo nyt. Oon halunnut jo vaikka kuinka kauan laittaa kirjahyllyihini valot, mutta en vaan oo koskaan saanut sitä aikaiseksi. Toisessa hyllyssä on ollut valot aina valaisemassa Potter -hyllyäni, mutta muuten kaikki on loistanut pimeyttään. Ostin kuitenkin vihdoin ja viimein tuommoisen pitkän valoketjun jolla sain kätevästi valaistua jokaisen hyllyn! Vasemman kuvan hylly on tavallaan pääkirjahyllyni (onko se edes sana?) ja siitä löytyy kaikki luetut kirjat muutamaa poikkeusta ottamatta huomioon. Toisen kuvan hylly onkin sitten TBR -hylly, josta on valaistuna ainoastaan tuo yksi hyllyväli missä ei kirjoja ole ollenkaan.

Hylly -sana x9.

Nyt on kyllä joulufiilis huipussaan,  joulukalenteri odottaa seinällä ja joulukortit on kirjoitettuna valmiiksi! Mites teillä, odotatteko jo joulua tai oletteko tehnyt jo jotain valmisteluja sitä varten?

17. marraskuuta 2016

TV Thursday #5: Paras sarja, joka jätettiin kesken?

Tääkin on vaihteeksi taas vaikea kysymys. Esimerkiksi Frendit sai 10 tuotantokautta, mutta silti tuntui jäävän jotenkin kesken, Full Housessakin oli 8 kautta - olisin silti toivonut enemmän (kiitos Fuller House), kuitenkin on hyvä että sarjoja saadaan myös päätökseen. Monia hyviä sarjoja venytetään aivan liian pitkälle, ja lopulta siihen kyllästyy niin paljon ettei se vaikuta enää edes hyvältä vaikka se olisi aijemmin ollut yksi lemppareista. Mieleeni tuli kuitenkin pari jotka loppui liian aikaisin. 



Don't Trust the B---- in Apartment 23 (suom. Asunto 23) loppui omasta mielestäni täysin kesken. Siis vaan kaksi tuotantokautta?? Tämä loppui ihan kuin seinään, ja harmittelen edelleen ettei lisää jaksoja oo tulossa. Inhosin aluksi päähenkilöä näyttelevää Krysten Ritteriä, mutta loppua kohden tykästyin siihenkin. James Van Der Beek on tässä sarjassa "omana itsenään" joka toi varmasti paljon sarjaan ainakin Dawson's Creekin faneille.

The Carrie Diaries (suom. Carrien päiväkirjat) sai kans vain 2 tuotantokautta vuosina 2013-2014. Tykkäsin tästä ihan älyttömän paljon ja oonkin katsonut tän pariin otteeseen. AnnaSophia Robb on yksi näteimmistä naisista, ja puhumattakaan Austin Butlerista... (!!!!!! iiiik, fanityttömoment). Tokihan tällekkin "jatkona" on itse Sinkkuelämää, mutta mielestäni tämä olisi ansainnut lisää aikaa telkkarissa! 

Pidetään myös hiljainen hetki yhdelle lempisarjalleni, Nikitalle, 
jonka neljäs ja viimeinen kausi jäi ihan naurettavan lyhyeksi. 

15. marraskuuta 2016

TV Thursday #4: Hauskin tv-sarja

Ja seuraavana vuorossa hauskin tv-sarja. Ihan hiton vaikea kysymys. Seurailen suurimmalta osin komediasarjoja, mutta ei ykskään niistä oo ollut niin hauska että olisin nauranut joka jaksossa tai että pitäisin niitä nyt jotenkin tosi huvittavina. Päädyin kuitenkin valitsemaan Modernin perheen, koska siinä hahmoista niin moni on jollain tapaa hauskoja ja siinä on ehkä vähiten ärsyttäviä hahmoja kuin muissa sarjoissa mitä ajattelin tähän sopivaksi.

Lähes jokainen sarjan hahmoista on lempparini, mutta ihan suosikeiksi nousee kuitenkin Gloria, Cameron ja Manny. Glorian aksentti on ihana, se on muutenkin ihan super kaunis ja hauska. Cameronin koko olemus taas hehkuu iloa, se on sympaattinen eikä sen edes tarvitse sanoa mitään saadakseen ihmiset nauramaan. Manny taas on kuin viiskymppinen nuoren pojan kropassa ja se että se on about koko porukan fiksuin tekee siitä ihan huipun. Tykkään myös tosi paljon Haleysta joka on hiton hyvännäköinen. Mitchin ja Camin lapsi Lily on kans lempparini parin viimeisen kauden ajan - se on niin nuori mutta niin sarkastinen. Sarkasmi tepsii aina.






12. marraskuuta 2016

J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Throne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Tämä on kirja jonka lukemista olen oikeasti odottanut siitä asti kun tästä ekan kerran tuli tietoa ilmi. Vaikka olenkin Potter -fani henkeen ja vereen, odotin tämän lukemista kuitenkin lähinnä ihan mielenkiinnosta - mitä siitä muka voisi tulla? Eka ajatus oli kieltäminen: "ei, eii, Rowling älä tee sitä, älkää pilatko koko sarjaa, pliis" mutta aloin kuin aloinkin tottumaan ajatukseen ja ajattelemaan tätä ihan erillisenä kirjana. En halunnut ajatella tämän olevan se kahdeksas Potter, vaan ihan oma kirjansa.

"Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin."

Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.

Teos: Harry Potter ja kirottu lapsi
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Cursed Child

Kirjailija: J. K. Rowling, mukana myös John Tiffany & Jack Throne
Sivumäärä: 446
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Adlibris

Arvosana:  


Musta oli ihana palata takaisin tähän maailmaan. Varsinkin kun jokaisessa kirjassa/leffassa/sarjassa jään aina miettimään että mitä hahmoille sitten tapahtuu. Onneksi Kuoleman varjeluksissa oli silloin pätkä tulevaisuudesta, näin sain tavallaan sarjan päätökseen ja olin tyytyväinen. Kirja kertoo lähinnä Harryn pojasta Albuksesta ja hänen parhaasta ystävästä, Scorpiuksesta, joka on yllätys yllätys Dracon lapsi! Oon aina ollut vähän salaa rakastunut Dracoon, ja automaattisesti Scorpius oli heti oma lempparini. 

Tarinan kulku yllätti - ekan viidenkymmenen sivun jälkeen mietiskelin että mitäs helvettiä, ja tuntui että tipuin kärryiltä heti, mutta siitäpä se lähti sit kuitenkin aukeamaan. Välillä hypättiin takaisin menneisyyteen, sieltä takaisin nykyhetkeen ja taas takaisin useamman vuoden päähän. Myös hahmot tuntui ihan erilaisilta kuin aijemmin - miksi lempeä Harry huutaa lapselleen asioita joita vanhemman ei kuuluisi koskaan sanoa ja Dracosta nähtiin ihana ystävällinen ja huolestunut puoli. Mutta kyllä ymmärrän tämänkin, ihmiset muuttuu ja kasvaa - eikä Albuskaan luonteeltaan ihan mikään ystävällisin tyyppi ollut. Harmitti hieman että Ron ja Hermione jäi hieman sivuun, mutta senkin ymmärtää, eihän tämä kirja niitä varten ollutkaan. 

"Voitko edes etäisesti kuvitella millaista se on? Oletko koskaan edes yrittänyt? Et. 
Koska et pysty näkemään omaa nenääsi pitemmälle. Koska et pysty näkemään 
pitemmälle kuin se typerä juttu isäsi kanssa. Hän tulee aina olemaan Harry Potter, 
kai sinä sen tiedät? Ja sinä tulet aina olemaan hänen poikansa. Ja taatusti se on 
kovaa, ja jotkut ovat sinulle kamalia, mutta sinun on pakko oppia sietämään 
se, koska - pahempiakin asioita nimittäin on." - Scorpius, s. 202

Haluaisin tehdä tästä kymmenien sivujen mittaisen arvostelun, raapia auki jokaisen kohdan ja pohtia oikein kunnolla, mutten kykene siihen. Mietin ikuisuuden kuinka pisteyttäisin tämän Goodreadsiin. Jokin tässä kuitenkin hiersi, en vaan vielä tiedä mikä. Enkä varmaan koskaan edes halua tietää. Eihän tämä siis periaatteessa mikään Potter -kirja ole, mutta toisaalta mä rakastin tätä. Rakastin ajatusta siitä että Harryn elämä on jatkunut vielä Kuoleman varjelusten jälkeenkin. Rakastin sitä että koko porukalla oli omat perheet, kuinka ne oli kasvanut pienistä lapsista aikuisiksi, kuinka ne yritti parhaansa mukaan edelleen suojella omiaan. Rakastin sitä kuinka paljon samaa oli Albuksessa verrattuna Harryyn, vaikkakin niiden välit oli olemattomat ja kommunikointi pelkkää riitelyä. Harry itse oli kuin isänsä James, ja nyt porukan jatkoksi pääsi myös luonteeltaan täysin samanlainen Albus. 

"Kesti kauan ennen kuin keksin heikkoutesi, Albus Potter. Luulin että 
se olisi ylpeys, luulin että se olisi tarve tehdä vaikutus isään, mutta sitten 
tajusin että heikkoutesi on tasan sama kuin isälläsi - ystävyys."

Mutta kyllä. Tämä kiistelty kirja josta olin kuullut lähinnä pelkkää huonoa, yllätti mut positiivisesti ja sai hymyilemään. Mitäpä tähän enään sanomaan? Pidin. Potterithan on asia joka jokaisen täytyy kokea itse, ja tällä hetkellä mä olen kiitollinen tästä kahdeksannesta kirjasta. Kiitos. 


11. marraskuuta 2016

The Accountant (2016)

Suomessa The Accountant -leffan ensi-ilta oli tänään, ja meillä oli muutama leffalippu käyttämättä mitkä meni "vanhaksi" (mitä termiä tässä voisi käyttää?) eilen. Otin eilen illalla ihan extempore paikat tähän näytökseen. Mulla ei ollut mitään suurempia ennakkokäsityksiä tästä leffasta, ja trailerinkin "ehdin" katsoa vain puoleksi. Ihan hyvä kuitenkin niin, jos olisin tuttuun tapaani odottanut tältä liikoja, en välttämättä olisi pitänyt tästä ollenkaan. Niin on käynyt nimittäin monesti.

The Accountant kertoo matemaattisesta nerosta, joka toimii kirjanpitäjänä maailman vaarallisimmille rikosjärjestöille. Kun Ray Kingin (J. K. Simmons) johtama rikostorjuntayhtiö alkaa päästä päähenkilö Christian Wolffin (Ben Affleck) kannoille, hän ottaa vastaan työn lailliselta asiakkaalta. Kyseessä on huippuluokan robotiikkayritys, jonka kirjanpidossa työskentelevä Dana (Anna Kendrick) on löytänyt miljoonien dollarien eroavuuden yrityksen tileiltä. Mitä lähemmäs totuutta kadonneista rahoista Christian pääsee, sitä enemmän ihmisiä alkaa kuolla kirjanpitoon liittyvien salaisuuksien vuoksi.


Oon itse toimintaleffojen ja supersankarijuttujen ystävä, ja koska etenkin toimintaleffoja on tullut katsottua vuosien mittaan enemmän ja vähemmän, niistä löytää aina tiettyjä yhtäläisyyksiä. Pelkäsin siis hieman että The Accountant olisi juoneltaan ja ratkaisultaan verrattavissa johonkin toiseen jo aijemmin nähtyyn elokuvaan. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Juoni oli joltakin osin ehkä sekava, mutta se oli punottu yhteen niin hyvin että jäi ehkä hieman sanattomaksi. Koko elokuva oli yksi suuri arvoitus, jota näytettiin usean eri ihmisen näkökulmasta, kysymyksiin saatiin vastauksia ja kaikki vaan sulautui yhteen luoden täydellisen paketin.

Päähenkilö Christian oli jo lapsuudestaan saakka erikoinen. Autismi antoi hänelle voimaa ja erikoisia kykyjä, jotka sai ainakin mun silmät pyöreiksi. Jo elokuvan ensimmäisillä minuuteilla nuori Christian kokoaa palapelin väärin päin ja näyttää kykyjä joita "normaalilla" lapsella ei olisi.

"Maybe he is capable of much more than we know."

Elokuva on väkivaltainen mutta nerokas, täynnä (mahtavia) aseita sekä jatkuvaa tappamista ja taistelua. Suosittelisinkin leffaa siis kaikille toiminnan ystäville, tai trillereistä pitäville tyypeille. Ben Affleckin näyttelemä Christian oli kuin supersankari, ainoastaan vain ilman maskia. Täytyy myöntää etten ole kovin paljon katsonut Affleckin leffoja, mutta tämä ainakin vakuutti mut. Koko leffan näyttelijäkaarti oli omasta mielestäni hyvä, Ben Affleckin nimen pitäisi ainakin sanoa jokaiselle edes jotain, J. K. Simmons on varmasti jokaiselle tuttu kasvo, Anna Kendrick taas on tuttu Pitch Perfectistä ja Twilightista, ja Jon Bernthal on tunnettu muistakin toimintaleffoista tai The Walking Dead -fanit varmasti tunnistaa Shanen.

Pitkästä aikaa leffa, jonka loppuratkaisusta en jäänyt pahalle tuulelle - ja salaa ehkä odotan että tämä leffa saisi jatkoa... Jatko - uhka vai mahdollisuus? Ken tietää, mutta minä ainakin menisin katsomaan!


postauksen kuvat ja lisää infoa leffastaIMDb

10. marraskuuta 2016

TV Thursday #3: Ärsyttävin reality-tv show

Tositeeveeetä!! Onko edes olemassa enää hyviä realityohjelmia? Niinku ihan oikeasti? Varsinkin tänä päivänä kaikki mitä telkkarista tulee on lähes poikkeuksetta ihan hirveää kuraa. On Ensitreffit alttarilla, Exiä rannalla, Hottiksia, missejä-malleja-nevahöödjulkkiksia kokkaamassa ruokaa, fitnessjuttuja ja pullukoita - kaikkea löytyy mutta kaikki on paskaa.

Suomalaisista tositv-ohjelmista ainut mitä oon oikeasti joskus kattonut on Big Brother, joka oli muutaman kauden ihan viihdyttävä (hävettää melkeen myöntää) mutta senkin pari viimeistä kautta oli aika floppi. Meillä oli myös aikoinaan aina BB 24/7 joten sitä tuli tuijoteltua ihan liikaa mutta siinä sai asioista realistisemman kuvan kun siitä yhdestä tunnin koosteesta mikä sunnuntaisin tuli.

Inhoan siis oikeasti about kaikkea mitä tvstä tulee, mutta kaksi kamalinta tulee tässä:

Ex on the Beach... Erehdyin kerran katsomaan MTVltä yhden ainoan jakson, ja silloin jo kulutin aivosolujani miettien että miksi ihmeessä tämmöinen on tehty ja minkä helvetin takia kukaan lähtee tähän mukaan. Tosin onhan se nyt selvää että ihmiset katsoo tätä viihteen vuoksi ja osa ihan vaan ohjelman typeryyden vuoksi, mutta kuitenkin. Tähän samaan kastiin kuuluu tottakai myös se ihana Suomi -versio, joka on kylläkin kamalampi kuin tämä alkuperäinen.

Temptation Island, tarviiko edes sanoa mitään? Ei ihan niin kamala kun Exiä rannalla, mutta ei kyllä kauas tipu tuostakaan. Herra varjele. Tässä taas yksi sarja mistä en käsitä miksi joku haluaisi oman nimen yhdistyvän siihen.

Inhokki -listalla on kaikki kokkausohjelmat, Paratiisihotelli ja sen kaltaiset idioottimaisuudet, Idols & Talent + muut vastaavat, epätoivoiset parinhakujutut ja muut huonosti käsikirjoitetut ja niin tehdyn oloiset "muka realityt" ennakkoon opeteltujen repliikkien kera.

Ppssstt! Poden huonoa omatuntoa siitä ettei ole tullut pitkään aikaan mitään kunnon postauksia, joten pahoittelut! Joku lukujumi vaivaa ja näin ollen ei oo mitään kirjoitettavaakaan.